Olemme kaikki pienen universumimme keskipisteessä. Tuosta keskipisteestä on todella vaikea nähdä toisaalta itsestämme käsin vastakkaiselle puolelle (selän taakse) kuin nähdä ulkoa käsin itsemme. Ainoa mitä voimme tehdä on katsoa aina yhteen suuntaan kerrallaan ja pyrkiä peilaamaan muista universumimme taivaankappaleista omaa itseämme. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että meidän ymmärryksemme ympäröivästä maailmankaikkeudesta on hatara. Samoin itseämme koskeva ymmärryksemme on hatara.

Kaikesta huolimatta me käyttäydymme kuin ymmärtäisimme. Kartutamme kaiken aikaa kokemuksia ympäröivästä maailmasta, muista ihmisistä ja sitä kautta itsestämme. Hyvinkin kapean tietämyksemme pohjalta pystymme kuitenkin väittämään maailmasta paljonkin. Näin olen tehnyt itsekin ja yksi lempiaiheistani on ollut kristinusko. Vaikkei kristinusko ole suuremmin koskaan kiinnostanut ja olen imenyt vain päällisin puolin tietoa siitä peruskoulussa ja lukiossa, olen toiminut ateistina kyseisen uskonnon asiantuntijana. Myöhemmin aloin olla myös ateismin asiantuntija ja lausuin useammin kuin kerran virallisen totuuden kummastakin maailmankatsomuksesta.

Käsitykseni molemmista on onnekseni - kenties myös muiden onneksi - muuttunut. Tietoni ovat edelleen vajaat, mutta tiedostan tietojeni vajauden. Saatan edelleen väittää yhtä, jos toista, mutta on myös kuulijan vastuulla, mitkä väitteistäni on otettava todesta ja mitkä eivät.

Länsimaiden suurkaupungeissa uskonnolliset käsitykset ovat hiljalleen väistymässä, ihmiset ovat maallistumassa. Samalla arvoa on alettu antaa yksilöille ja yksilöllisille ominaisuuksille. Sen sijasta, että vannottaisiin yhden ja mahtavan jumalan nimeen, nyt on trendikästä vannoa hyvän meiningin nimeen. Ihmisiä koulutetaan hymyilyn ja small-talkin ammattilaisiksi. Iloisuus on aina hyvä asia ja iloiset ihmiset koetaan helpommin lähestyttäviksi, paremmiksi ja onnellisemmisiksi ihmisiksi. Iloisten ihmisten maailmaa on siksi hyvä tavoitella. Sieltä mistä ihminen saa ilon ja onnen, sinne on varmasti syytä muidenkin tähdätä.

Mihin tuo kaikkinainen ilo ja onni perustuu? Mitä ne todellisuudessa ovat? Arvatenkin meillä ihmisillä on lukemattomia ongelmia ja päänvaivoja. On useampia tapoja asennoitua noihin ongelmiin. Toiset ovat tiedostavia ja tosiasiat hyväksyviä, toiset ovat enemmän tai vähemmän torjuvia, jolloin ongelmat pyritään unohtamaan ja ns. lakaisemaan maton alle: niin kauan kuin ongelmat ovat poissa näkyvistä, ne ovat myös poissa mielistä. Toisaalta erilaisia äänenpainoja löytyy. On ihmisiä, jotka tiedostavat ongelmansa jopa niin hyvin, että jo pelkästä tietoisuudesta tulee ongelma. Heidän lisäkseen on niitä, jotka ymmärtävät, ettei kaikille ongelmille voi mitään. Ajan on annettava kulua, muttei sovi unohtaa, mistä olemme tulleet, koska se määrittelee osaltaan sitä, mihin olemme menossa. Vielä löytyy niitä, jotka ajattelevat, että aina on aikaa pohtia ongelmia, kunhan nyt bailataan.

Vastapuolella ovat ihmiset, jotka kuluttavat lähes kaiken aikansa miettien erilaisia kauhuskenaarioita omassa elämässään. He eivät uskalla kunnolla tehdä mitään, eivät elää ja nauttia elämästä, koska heille on sattunut niin paljon järkyttäviä asioita. Mikä on ironisinta, heistä moni on aiemmin kuulunut siihen joukkoon, jotka ovat etsineet iloa ja onnea elämäänsä, ja he ovat myös iloinneet ja ilakoineet. Elämä muuttuu, me ihmiset muutumme. Joinakin päivinä saatamme kokea jotakin sellaista, mistä emme aiemmin edes tienneet ja yhtäkkiä koko käsityksemme hyvästä maailmasta muuttuu. Iloinen maailma voi muuttua ilottomaksi.

Ilman kauhuskenaarioita maailma on juuri sellainen kuin se on. Emme tiedä kaikkea siitä, emmekä itsestämme. Kun pitäydymme käsityksessä, että maailma, muut ihmiset ja me itse olemme sellaisia kuin olemme tänään, huomenna ja ylihuomenna, kenties loputtomasti, emme ymmärrä alkuunkaan elämän luonnetta. Elämä ei kuuntele meitä eikä se suju meidän mielikuviemme mukaisesti. Joillakin harvoilla on onni elää edes jossakin määrin sellainen elämä kuin he ovat unelmoineet elävänsä. Muut joutuvat jossakin vaiheessa kokemaan elämän nurjia puolia ja elämään ilottomia hetkiä, jos he eivät oivalla, että ilo on surun ja kuolema on elämän kääntöpuoli.

Tässä hetkessä eläminen pitää optiot avoinna tulevaisuutta varten. Samalla voi hyvin tiedostaa, että menneisyydessä on ollut lukemattomia ilkeitä asioita: raiskauksia, pahoinpitelyjä, itsemurhia, alkoholismia, koulukiusaamista ja onnettomasti päättyneitä ihmissuhteita. Siitä huolimatta elämä jatkuu. Olemme osaksi itse valinneet tiemme, joillekin asioille emme vain voi mitään. Jos haluamme luoda itsellemme onnellisempaa ja iloisempaa elämää, meidän on tiedostettava, mistä olemme tulleet. Kuten suunnistuksessa, meidän on tiedettävä mistä tulemme tietääksemme edes suunnilleen, mihin olemme menossa. Lottovoittajia toki onni suosii, mutta elämässä me ihmiset voimme olla oman elämämme lottovoittajia tietoisemmin. Itseasiassa kaikki aiemmin kohdatut vääryydet ja ongelmat vahvistavat meitä, jos vain hyväksymme ne. Niistä tulee ikään kuin maamerkkejä karttaamme, suunnistaessamme kohti päämääräämme. Tiedostaessamme eli osatessamme lukea itseämme/kokemuksiamme (karttaamme), olemme paremmin tietoisia siitä, mihin meidän ei enää tarvitse tai kannata palata.