Löysin vanhan paperin, johon olin kirjoittanut listan erilaisista tilanteista elämässäni. Kaikki liittyvät tavalla tai toisella isääni. Hänen vaikutuksensa minun elämääni on ollut valtava, mutta olen tiedostamattani halunnut olla toisenlainen. Samaan aikaan olen kuitenkin halunnut muistaa, elää edes jonkin tasoisessa tietoisuudessa itsestäni ja historiastani.

Isäni oli roimasti ylipainoinen. Kaikesta huolimatta yksi hänen luonteenpiirteistään oli, että hän halusi olla matkassa mukana. Hän ei halunnut olla huonompi kuin muut, vaan otti urheasti vastaan mm. haasteeni, kun halusin pelata sulkapalloa. Hän oli jo nelikymppinen mies, joka ei ollut vuosikausiin harrastanut juuri muuta liikuntaa kuin baareissa ravaamista ja siihen mahdollisesti liittyviä oheistoimintoja. Hän sanoi naisten pitäneen huolta hänen kunnostaan sängyssä, mutta totuutta ei tiedä kukaan. Joka tapauksessa hän pisti ylleen verryttelyhousut, jonkinlaiset kengät, käteen sulkapallomaila ja olimme kentällä.

Olin harjoitellut kohtuullisesti. Saatoin käydä kolmesta viiteen kertaa viikossa pelaamassa ja osasin hoitaa rystylyönnit, sijoittaa, olla vaikea vastustaja ainakin niille, jotka eivät olleet lyöntiensä kanssa yhtä varmoja. Sen sijaan kunnossa saatoin hävitä energiapakkauksille, jotka jaksoivat hakea sijoituksen toisensa jälkeen. Isäni puolestaan ei jaksanut juosta, vaan hän seisoi jotakuinkin paikallaan, otti sijoitukset melko napakasti vastaan ja jokainen hänen lyönneistään oli luja. Toki lyönnit menivät välillä rajojen yli, mutta kaikesta huolimatta hän antoi minulle kovan vastuksen. Tarkkaa muistikuvaa minulla ei enää taistelujemme kulusta ole, vain hämäriä mielikuvia.

Hänen kuntonsa joka tapauksessa loppui aikanaan. Kolme erää ja hän oli niin puhki, ettei hän enää jaksanut. Kolmessa erässä hän antoi kuitenkin pojalleen näytön siitä, ettei harjoittelu yksistään tee hyvää pelaajaa. Omalla tyylillään pelaten, hän paukutti ainakin lähelle erävoittoa, ellei sitten voittanut yhden erän. Jokaisesta pallosta minun oli taisteltava, koska isäni ei antanut mitään ilmaiseksi.

Se, mitä hän tuolloin kentällä teki kuvastaa hänen luonnettaan ja suhtautumistaan poikaansa. Hän ei olisi halunnut antaa mitään ilmaiseksi, vaan pistää minut töihin. Tavallaan hänellä oli hyvä asenne, ehkä tuossa suhteessa jopa parempi kuin äidilläni. Tuon asenteen iskostuminen minuun meni kuitenkin harmittavan monimutkaiseksi. Äitini ei pitänyt isäni "epärehellisyydestä". Isäni onnistui sotkemaan lähes kaikki läheisensä omiin bisneksiinsä ja sitä kautta tuottamaan ongelmia. Toisaalta taas isäni alkoholinkäyttö oli varsin sattumanvaraista. Saadessaan minut sattumanvaraisesti vieraakseen, hän saattoi käyttäytyä ainakin jonkin aikaa kunnolla. Toisinaan taas hän otti asiakseen siirtyä baariin, pitää "hauskaa", ryypätä itsensä tolkuttomaan kuntoon ja aiheuttaa ahdistusta. Epävarmuus siitä, mihin hänen seurassaan saattoi joutua, aiheutti myös sen, että hänen asenteisiinsa oli todella vaikea suhtautua positiivisesti.

Isälläni oli kuitenkin opetettavaa. Alkoholinkäytöstään huolimatta hän oli terävä-älyinen, hän kykeni kentälle mennessään luomaan itselleen sopivan taktiikan ja noudatti sitä niin, että saattoi pistää minut pinteeseen. Tuollaista ajattelutapaa ei opeteta koulussa. Isäni oppi sen elämässään, hänen omalla tavallaan ja omilla ehdoillaan. Tuon puolen näkeminen hänessä vei aikaa. Vielä enemmän aikaa vei se, että tuota saattoi ymmärtää ja kunnioittaa. Sen puolen imeminen taas itseeni voi olla oivalluksesta kiinni. Tai kenties olen sen jo oppinut. Ehkä minun asenteeni jälleen olisi näkyvissä, jos jonakin päivänä minulla olisi poika, joka haastaisi minut omassa lajissaan.