Matkailu vaikuttaa olevan tämän päivän trendi. Lähes jokainen haluaa matkustaa johonkin ja jokaisella on vieläpä aivan selkeät suosikkinsa, mihin he haluavat. Aiemmin maailma oli suljettu ja elinympäristö oli jopa laajempi kuin ihmisillä tänä päivänä suurissa kaupungeissa on. Ruoan perässä saatettiin kulkea metsissä kilometrejä, ja vaikka ihmisiä ei matkalla suuremmin näkynyt, ihmiset olivat kautta linjan lähellä omaa elämää. He olivat tietyssä mielessä tae henkiselle hyvinvoinnille, mutta yhtälailla turvana, jos ruokaa ei jonakin päivänä löytynyt. Yhteisöt jakoivat vielä vanhoina aikoina ruoan kaikkien kesken.

Tänä päivänä ihmiset kiirehtivät töihin autoilla, junilla tai millä tahansa kulkuvälineillä. He saattavat puhua jossakin julkisessa kulkuvälineessä toistensa kanssa, mutta yksin autossa he täyttävät hiljaisen tilan helposti radion pauhannalla tai jollakin. Hiljaisia hetkiä on hyvin vähän. Työpaikalla he voivat jälleen kiertää eri paikoissa, mutta jälleen he ovat ikään kuin omillaan: autoissa pitkät matkat. Kontakteja ihmisiin voi tulla paljon, mutta kaikki niistä jää pintapuolisiksi, koska on kiire jo toiseen paikkaan. Käytännössä ihminen matkustaa kaiken aikaa, hän ei vain koe sitä matkustamiseksi, koska arki on puuduttavan tappavaa. Hiljaisia hetkiä on vähän ja niihin ei välttämättä enää olla totuttu, kuten ennen. Samoin ihminen kokee jatkuvasti. Radio, televisio, mainonta, uutiset, jatkuvat uudet ihmiskontaktit, työ ja perhe tuottavat ihmiselle kokemustulvia, joista ihminen ei enää kykene saamaan uutta irti. On koettava jotakin ainutkertaista, jotakin jota voi hyvällä syyllä kutsua kokemukseksi.

Matkailun sanotaan avartavan, mutta niin kauan kuin ihminen ei ymmärrä mistä tarve uusille kokemuksille tulee ja mitä ihminen kokee, on aivan samantekevää, vaikka ihminen kiertäisi koko maailman. Hän näkee erikoisia tapoja ja paikkoja, hän kuulee outoja kieliä sekä syö eksoottisia ruokia. Näin ulkomaalaiset  kokevat tavat, paikat, kielet ja ruoat myös Suomeen tullessaan. Suomalaisille oma kulttuuri on ikään kuin liian tuttu, jotta sitä kyettäisiin arvostamaan ja sen vuoksi ihminen haluaa pois. Arvostus puolestaan syntyy puhtaasti siitä, että ihmiselle on tarjolla lukematon määrä vaihtoehtoja. Aivan kuten meillä on vielä lukemattomampi määrä ihmisiä, joista valitsemme kaikesta huolimatta itsellemme mieluisan kumppanin. Toisessa ääripäässä ovat ne, jotka eivät tyydy yhteenkään, vaan kokeilevat vähän kaikkia. Toisessa ääripäässä taas ovat ne, joille yksi riittää ja eron tullen, voi tulla toinen harkintaan, jos sekään. Tilanne on hieman sama matkailun kohdalla. Niin kauan kuin me tempoilemme, etsimme jotakin tajunnanräjäyttävää, emme koskaan tutustu yhteenkään kunnolla, emmekä ymmärrä ihmisiä, kulttuureja, kokemaamme.

Ymmärtäminen vaatii aikaa. Kokemus on hetkellistä. Toki voimme tuon hetkellisen viedä mukanamme tulevaan ja jonakin päivänä ymmärtää, mutta jatkuva matkustelu ei avarra maailmaamme. Varsinkin, jos ihminen mielessään ajattelee, mihin seuraavaksi voisi lähteä. Siten ihminen ei ole missään vaiheessa edes aikeissa juurtua kotimaahansa. Hänellä ei ole aiettakaan kokea edes sitä perinpohjaisesti. Miten maailma voisi siis avartua, jos se ei ole avara edes omassa pienessä piirissään? Ikään kuin ihminen olisi piirtänyt elämälleen ympyrän, jonka keskipiste on jäänyt ontoksi ja tuosta keskipisteestä säteilee väljää mielenkiintoa sinne sun tänne.

Ihminen, joka on kiertänyt maailmaa työnsä vuoksi, ilman suurempaa halua lähteä, on nähnyt enemmän. Hän on joutunut tilanteeseen, jossa eri paikoista on pakko tulla hetkellisesti hänen kotinsa. Tuo pakko asettaa ihmisen myös tilanteeseen, jossa hänen on opittava käyttäytymään uusien sääntöjen mukaisesti. Hänen on ymmärrettävä. Kaikki eivät uusissa kotimaissaan halua ymmärtää, mutta siihen annetaan taatusti mahdollisuus. Näin myös Suomeen tuleville maahanmuuttajille. Kaikesta huolimatta, edes tuo pakkotilanne ei avaa ihmisille maailmaa. He haluavat sulkeutua omaansa. Ideaalitapauksessa kuitenkin ihminen oppii uuden kielen, uudet tavat ja hänestä tulee toisen maan kansalainen. Siitä huolimatta hän ei koe sen enempää uutta kotimaataan kuin aiempaa juurikaan toisistaan ihmeellisempänä, koska lopulta mikään taivaankannen alla ei ole varsinaisesti ihmeellistä. Ihmiset ovat erilaisia eri maailmankolkissa, se on puhdas fakta. He ovat erilaisia jopa pienissä, suomalaisissa kylissä. On vain kyse siitä, että avaako ihminen silmänsä näkemään ja korvansa kuulemaan. Kokemista riittää, jos vain ihmisen kärsivällisyys riittää.