Yhdysvallat oli minulle jollakin tavalla myyttinen maa nuoruudessani, kuten Sveitsi on vielä tänä päivänä. Pahimmillaan halusin muuttaa Yhdysvaltoihin, kun olin hieman yli parikymppinen. Tuo halu oli palavan kova. Siitäkin huolimatta, etten ollut koskaan käynyt kyseisessä maassa. Koin sen paikkana, jossa ihmisellä on mahdollisuuksia ja toiseksi amerikkalainen kulttuuri kiinnosti minua.

Isäni antoi minulle mahdollisuuden matkustaa Yhdysvaltoihin. Käytin työstä ansaitsemiani rahoja, mutten kyennyt koko matkaa kustantamaan omilla rahoillani, joten isäni lainasi rahat lentolippuihin. Tein matkajärjestelyt itse. Sovin eri ihmisten kanssa saapuvani tiettyinä päivinä tiettyihin kaupunkeihin, hankin vakuutukset, laukut, matkashekit jne. Lähdin ensimmäiselle, pitkälle matkalleni yksin.

Kokemukseni Yhdysvalloissa olivat ehkä hieman laimeita verrattuna siihen, millaisia mielikuvia olin mielessäni piirtänyt. Olisin saattanut hullaantua maasta, mutta koin paljon päinvastaisia tuntemuksia, joita en ollut odottanut. New Yorkissa koin lähes absoluuttisen yksinäisyyden tunteen keskellä Puerto Ricon itsenäisyyspäivän paraatia. Ihmismassojen velloessa ja korkeiden lasi-metallirakennusten noustessa pilviin, olin hetken aikaa täysin hukassa. Olin kuin yksi tähti miljoonien joukossa taivaalla, valtavassa massassa muita tähtiä, kaikesta huolimatta käsittämättömän kaukana niistä. Jäin yksin tilanteessa, jossa minua ympyröi kymmenet tuhannet ihmiset.

Toiseksi tutustuin koko matkani aikana vain maahan muuttaneisiin. Jokainen heistä paremman toivossa, hieman samoista syistä kuin olisin itse uskonut muuttavani. Puolalainen muusikko, meksikolainen siivoaja, filippiiniläisperhe, kiinalainen ja japanilainen opiskelija, meksikolainen perhe jne. Puolasta Yhdysvaltoihin matkanneen muusikon toiveissa oli oman studion perustaminen ja levytyssopimukset. Hän työskenteli kuitenkin majatalossa sekalaisissa töissä. Mahdollisuuksia oli tähtiin asti, mutta osa heistä, jotka olivat lähteneet kotimaastaan kenties kohtuullisen tunnettuina, löysivät itsensä Yhdysvalloissa majatalon kassalta tai siivoajan hommista.

Tapaamani ihmiset olivat ystävällisiä, mutta minä olin aikalailla eksyksissä. Ehkä motiivini matkaan olivat väärät, mutta toisaalta jokaisen ihmisen tulisikin tunnistaa omat motiivinsa tehdä ylipäätään mitään. Tunnistin vain palavan halun lähteä ja kokea. Halusin tietää millainen maa Yhdysvallat on ja haluaisinko asua siellä. Tuohon aikaan halusin ja matkan jälkeen olin saanut pintapuolisen käsityksen elämästä kourallisessa osavaltioita. Jo ennen kotimaahan paluuta aloin olla väsynyt. Yhdysvalloissa oli huomattavasti helpompaa tutustua ihmisiin kuin Suomessa, mutta jäin viimeiseksi kolmeksi päiväksi yksin. Olin jälleen yksin kaupungissa, joka kuhisi ihmisiä. Pieni hiljainen hetki sai minut ajattelemaan paluuta Suomeen ja sitä, mikä minua siellä odotti: sama arki kuin aina ennen.

Olin kaivannut irtiottoa, kuten varmasti moni ihminen kaipaa. Koin kuitenkin vahvan sisäisen tunteen siitä, ettei Yhdysvallat tai matkailu parantaisi minun oloani. Se ei tekisi minusta viisaampaa ja parempaa ihmistä. Toki olin kokenut jotakin maassa, jossa halusin käydä, mutta itseasiassa olin kokenut kotimaassani eli Suomessa aivan liian yksipuolisesti. Elämäni pyöri pientä kehää, enkä osannut siitä kehästä ulos. Sen sijaan, että minun olisi matkustettava maailman ääriin, koin tarpeellisemmaksi tunnistaa oman maailmani äärilaidat. Koin, että vain tuntemalla oman maailmani saatoin ylipäätään ymmärtää jotakin siitä vieraasta maailmasta, joka oli tuhansien kilometrien lentomatkan päässä.

Palattuani Suomeen tiesin matkani Yhdysvaltoihin olleen ainutkertainen. Se ei ollut se matka, jonka olin halunnut tehdä, vaan se oli jotakin aivan muuta. Se oli ikään kuin herätyskello, joka herätti minut siihen maailmaan, jossa olin koko ikäni elänyt. Tulin tietoisemmaksi ahdistuksestani, mutten edelleenkään halunnut sanoa sille käsipäivää. Tulin tietoisemmaksi ahdistukseni syistä, mutten edelleenkään osannut käsitellä sitä yhtään sen paremmin. Yhdysvallat avautuu yhdenlaisena maana, kuten Suomi toisenlaisena. Kuten synnyinpaikkakuntani on erilainen kaupunki kuin ne lukuisat muut, joissa olen Suomessa käynyt tai elänyt. Mikään niistä kaupungeista ei lopulta ole juurikaan toista parempi. Ne ovat vain erilaisia.

Saattaisin palata Yhdysvaltoihin, mutten enää koskaan matkaillakseni. Siihen olisi oltava jokin syy. Saattaisin elää Yhdysvalloissa, jos olisi tarpeeksi painava syy. Saattaisin elää aivan missä tahansa aivan samoista syistä, mutta jo pelkästään nykyisen maailmantilanteen vuoksi en näe mitenkään tarpeellisena käydä kokemassa eri maita ja paikkoja pintapuolisesti. Olen alkanut kokea lähes hullunkurisena sen, että ihmiset haluavat etelän lämpimään talviksi, pois Suomesta. Kaikki suomalaiset tietävät millainen maa Suomi on elää, eikä se siitä miksikään muutu. Omia elinolosuhteita sen sijaan voi hyvinkin muuttaa ja ymmärtää elää vallitsevien normien mukaan, edes joidenkin niistä.

Olen itse taistellut normeja vastaan, mutta lopulta jotkin asiat eivät vain muutu. Yksi sellainen on verotus ja toinen on Suomen talvi. Jos noita asioita ei tavalla tai toisella hyväksy, ongelmat jatkuvat. Se, että ihmisellä on nykyään liuta vaihtoehtoja, ei kuitenkaan tee sen enempää veronkierrosta kuin talvenpakenemisesta jollakin tavalla parempaa. Toiseksi ilmasto on ollut hienoisessa muutoksessa. Ihmiset matkaavat Välimeren saarille lämpimään, 35:een asteeseen ja pitävät sitä aivan fantastisena. Samaan aikaan Suomessa on 25 astetta lämmintä ja vain 300 kilometriä Suomesta etelään lämpötila saattaa paukkua samoissa lukemissa kuin Välimerellä. Onko lämpötilanvaihtelusta eri maailmankolkissa tullut tarpeeksi hyvä syy kuluttaa rahaa matkailuun? Yhtä pätevänä syynä voisi olla vaikka se, miten kuu on paljon lähempänä maata tietyissä maailmankolkissa tai vuorovedenvaihtelu toisissa. Tai onko matkailusta tullut jollakin tavalla hohdokasta sen mukaan, mitä kauemmaksi kotimaastaan päätyy? Silloin taas olisi aivan yhtä upeaa ja mahtavaa käydä Pohjois-Kanadan arktisilla alueilla, Siperiassa, Intiassa kuin Afrikassa. Taatusti elämä on niissä jokaisessa hyvin erilaista kuin kotimaassamme. Mutta onko lopulta matkailun tarkoitus alkuunkaan sidoksissa elämään?

Kiinalaisen filosofian mukaan ihmisen ei tarvitse kulkea maailman ääriin. Matkaaminen on oivalluksesta kiinni. Pisimmän matkan ihminen voi tehdä mielessään, käymättä fyysisesti missään. Tuon matkan alkupiste on tässä ja sen päätepiste on tämä.