Pienet festivaalit ovat hieno lisä niin kotimaisilla kuin ulkomaisilla areenoilla. Ne antavat ovat säväyksensä kulttuuritarjonnalle isoissakin kaupungeissa, koska usein suuret järjestäjät keskittyvät vain tuloksentekoon. Festivaalit ovat silloin hyvin järjestettyjä, mutta myös pilkuntarkkaan laskemoituja, jotta tappiolta säästyttäisiin. Tällöin vähänkin "oikeasta" linjasta poikkeava tarjonta jätetään sivuun, jotta mahdollisimman moni ihminen saataisiin paikalle.

Pienen festivaalin ongelma on kuitenkin siinä, että se ei välttämättä houkuttele järjestäjiksikään. Pieni festivaali joutuu tarkkaamaan talouttaan vielä tarkemmin ja järjestäjien palkoista koostuvat kuluerä pyritään minimoimaan. Tämä puolestaan johtaa siihen, että suurin osa tekee työtä vapaaehtoisena ja yrittää sovittaa opintonsa tai työnsä järjestelyn oheen. Se, joka nauttii vähänkin palkkaa järjestelyistä yleensä joutuu ottamaan enemmän vastuuta. Tämä voi käytännössä tarkoittaa lopulta sitä, että jos palkkaa maksetaan vain yhdelle henkilölle, hänen virallinen toimenkuvansa voi olla "koordinaattori", mutta käytännössä se tarkoittaa pitkää listaa erilaisia nimikkeitä. Hän saattaa hoitaa PR:n, tiedotuksen, vieraiden matkat ja majoitukset, trafiikin (jos kyse elokuvista tai muusta siirrettävästä tavarasta), kotisivut, työntekijöiden rekrytoinnin, vakuutukset, ulkomaiset kontaktit, tilaukset, maksut jne.

Olen ollut pienen festivaalin koordinaattori viisi vuotta. Tuo pitkä lista työtehtäviä on ollut minun arkipäivääni. Se on mielenkiintoista ja haastavaa. Vaikka palkkaa ei saisikaan, kaikki tuo kokemus on melkeinpä sen arvoista. Pidemmän päälle tuosta valtavasta työmäärästä, siitä kertyvästä paineesta, siihen uhratusta ajasta alkaa tulla taakka. Henkilö, joka nauttii palkkaa ja joutuu esiintymään julkisissa yhteyksissä on usein myös sylkykuppi. Jos festivaalilla menee huonosti, jos vieraat eivät pidä tapahtumasta, mikä ikinä voi mennä väärin, koordinaattorin on selvitettävä tilanne. Kolmen vuoden jälkeen on oppinut tietyt perusniksit, neljäntenä vuonna alkaa väsyttää ja viidentenä vuonna mielekkyys katoaa. Näin itselläni.

Työntekijänä tällaisella festivaalilla voi olla antoisaa, mutta ehkä kaikessa työssä on rajansa. Se raja tulee useimmilla vastaan hyvin nopeasti, jos joutuu tekemään jotakin ilmaiseksi. En näe, että se on huono asia, mutta miettimisen arvoista on se, miten pitkään on valmis työskentelemään ilmaiseksi. Ajan mittaan käy - tässä meidän markkinajärjestelmässämme - niin, että huomaamattaan ihminen alkaa arvottaa itseään sen mukaan, miten paljon hän ansaitsee. Jos tekee töitä alipalkattuna, se on nostattanut suurempiakin väkijoukkoja vastustamaan alipalkkausta. Vapaaehtoistyöntekijä tekee toki työtä vapaaehtoisesti ilmaiseksi, mutta ennemmin tai myöhemmin työnteko saattaa menettää mielekkyytensä. Varsinkin, jos työ on stressaavaa ja uhkana on se, että tappioiden kertyessä, esimerkiksi jotakin tiettyä asiaa ajavan yhdistyksen toiminta loppuu.

Pienet festivaalit ovat kuitenkin erittäin hyvä ponnahduslauta ja koulu ihmisille, joita vaihtoehtoinen kulttuuritarjonta ja järjestelytoiminta kiinnostavat. Tehokasta koulutusta se on myös stressinsietokyvylle, koska joissakin tilanteissa on osattava tehdä oikeita valintoja hyvin vaikeissa ja hektisissä tilanteissa. Luonnollisesti ensimmäisillä kerroilla nekin saattavat aiheuttaa ongelmia, mutta myöhemmin voi oppia reagoimaan hätätilanteissa eri tavalla, rauhallisemmin.