Festivaalin jälkeinen aika on ollut palautumista, kuten aiempina vuosina. Projektityöskentelyn sudenkuoppa on siinä, että työmäärä kasvaa kiihtyvää tahtia aina siihen pisteeseen, kun vihdoin tapahtuma alkaa. Parin päivän päästä kaikki on ohi ja yhtäkkiä koko päivärytmin on muututtava. Stressin laukeaminen ajoittuu samoihin päiviin ja niin mieli kuin elimistö huomaa yhtäkkisen muutoksen: seuraavat päivät voisi viettää mukisematta sängyssä, tekemättä mitään.

Mielen painuminen maahan kuuluu näihin hetkiin. Onnistumisen ilo on lopulta melko lyhytaikainen, koska seuraava projekti odottaa työstämistä. Jäljelle jää vain taustalle muisto edellisestä festivaalista, miten se onnistui, mikä siinä onnistui, millaisia tunteita se herätti, millaista palautetta sai. Siltä osin oma tuntemukseni viimeisestä festivaalista on hyvä, vaikka siihen liittyi lukuisia vaikeita hetkiä. Nyt kuitenkin on vaikea saada kiinni arkipäivästä. Saatan mennä luennoille ja nukahtaa puolen tunnin päästä. Herään äkillisesti ja huomaan vieruskaverini katsovan minua. Kumpi olisi loppuen lopuksi tehokkaampaa: ottaa suosiolla vapaata vai koettaa roikkua mukana. Siihen on melko vaikea vastata.

Viimeisen festivaalin antiin kuuluu toki muutakin kuin vain henkinen alennustila. Festivaalin alla mursin kaksi kylkiluutani. Painoin festivaalin ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Murtumat kuitenkin tuottivat sen verran kipua tietyissä tilanteissa ja kädenliikkeissä, että vältin kyseisiä tilanteita ja liikkeitä. Kun tapahtuma oli ohi, aloin huomata kivut ja keskittyä niihin enemmän. Kipu on kasvanut, mutta samalla sitä huomaa paremmin myös toipumisprosessin.

Mietittävää tällaisessa työssä riittää. Kylkiluun murtuma on kuitenkin lopulta melko pieni juttu. Se ei välttämättä vie kaikkea huomiota ja tee työnteosta mahdotonta. Me ihmiset olemme erilaisia ja kestämme erilaisia määriä mullistuksia, mutta miten tuollaisessa tilanteessa toimisi, jos joku läheinen tai työtoveri menehtyisi aivan festivaalin alla tai sen aikana? Pystyisikö tapahtuman viemään loppuun? Entä, jos sattuisi yllättävä sairaskohtaus, joka pakottaisi sairaalaan? Tapahtumanjärjestämisessä on lukuisia riskejä ja mitä pienempi on tapahtumaa järjestävä työryhmä, sitä alttiimpi se on erilaisille todella musertaville muutoksille. Jos tapahtuman vetäjä, sen päävastuullinen henkilö joutuisi sivuun tapahtuman ensimmäisenä päivänä, hän ei veisi kuitenkaan mukanaan vain taitojaan, vaan myös niin paljon tietoa, että vieraat saattaisivat ihmetellä yksikseen lentokentillä ja erilaiset esitysten kannalta tärkeät asiat olisivat paikoissa, joista kukaan muu ei tietäisi. Esityksiä lykkääntyisi ja peruuntuisi, eikä se olisi kovinkaan hyvää mainosta tulevaa ajatellen.