Esitän lyhyesti hyvin sekalaisen kokoelman käsityksiä siitä, miten kulttuuri syntyy, muuttuu ja miten ylläpidämme perinteitä. Tämä kuvaamani ajatuskulku ei ole vain tässä esimerkkitapauksessa toimiva, vaan sen voi ajatella toimivan lähes jokaisella kulttuurin alueella urheilusta politiikkaan, henkilökohtaisista "rituaaleista" uskonnollisuuteen.

Kuten lukuisia kertoja aiemmin, esimerkkini koskee perhettä, mutta laajemmassa merkityksessä: sukupolvien ajalta sukuamme. Tämän esitykseni voisi yhtä hyvin piirtää kaavioksi siitä, miten meihin siirtyvät erilaiset kulttuuriset ainekset ja miten me puolestamme toisaalta uusinnamme sitä, mutta toisaalta ylläpidämme.

Uskontotieteen perinteessä "uskonto" on hyvin kiistanalainen käsite. Tutkijat ovat uskontotieteen historiasta lähtien, mutta toisaalta jo ennen varsinaisen uskontotieteen syntyä puhuneet uskosta, uskonnoista, religiosta ja jokainen käsitteen selitys on hieman erilainen kuin edeltäjänsä. Onpa joukossa kriittisiä, jotka mielellään vaihtaisivat uskonto-sanan joksikin muuksi, itse kuulun heihin. Olen ajatellut, että sopiva käsite voisi olla "ideologia", mutta sekään ei tunnu kovinkaan luontevalta. Se ei kuitenkaan ole välttämättä kovin kaukana siitä, mistä lopulta voisi olla kyse. Erilaisia ideeleja ja arvotuksia sisältävät ajatusrakennelmat ovat ideoita. Ne eivät ole vain hetkellisesti ja yhtäkkisiä ideoita, joita saamme spontaanisti aina silloin tällöin, vaan ne ovat myös pitkäkestoisemmin meidän mieltämme asuttavia rakennelmia. Idea päivän normaalista kulusta on sekin idea: heräämme, syömme aamupalan tai juomme aamuteen, pukeudumme, käymme vessassa, syömme, menemme takaisin nukkumaan ja kenties jossakin välissä käymme ulos. Tuo on yhdenlainen idea päivästä. Tiettyjen tapojen toistuessa, niistä voidaan tietyin ehdoin alkaa puhua rituaaleina, vaikka niiden suorittamisessa olisikaan mitään uskonnollista.

Mistä me saamme kaikki ideamme? Tästä alkaa esimerkkikertomukseni.

Siivoan kerran kuukaudessa, jos muistan. Olen joskus käynyt kuntosalilla ja minulla on ollut ongelmia ulkonäköni kanssa, siitä syystä olen viihtynyt punttisaleilla ja erilaisilla kentillä pompottamassa milloin minkäkinlaista palloa. Olen ollut hyvin alkoholikielteinen. Olen ollut myös hyvin uskontokielteinen, aiemmin hieman heikommin tiedostava ateisti, myöhemmin paremmin tiedostava - jopa hengellinen. Kaikki parisuhteeni ovat kariutuneet kohtuullisen pian. Käyn musiikki- ja elokuvavisoissa, koska olen viettänyt paljon aikaa kuunnellen musiikkia ja katsellen elokuvia. Nämä ovat minun tapojani, minun maailmani, joka täyttyy erilaisista ideoista.

Fenomenologia tutkii sitä, mitä ilmenee ja tarkemmin sitä, miten ihminen ilmentää omaa uskoaan teoissa. Kuvailin erilaisia tapojani. Näiden tapojeni takana ovat siis tietyt ideat maailmasta, erilaisista järjestyksistä, arvostuksista. Esimerkiksi, jos arvostaisin puhtautta enemmän, siivoaisin huomattavasti useammin, tai jos edelleen panostaisin ulkonäkööni, minut saattaisi hyvinkin löytää edelleen luontopoluilta juoksemasta tai punttisaleilta punnertamasta. Vaan näin ei kuitenkaan ole. Vaikka kenties joissakin tapauksissa saatankin ajatella, että ulkonäköni on tärkeä ja minun pitäisi pitää huolta kunnostani/terveydestäni, ristiriitainen käyttäytyminen on silti täysin mahdollista. Ajattelen yhtä ja teen toista. Silti ajatus on se, että ihminen ei tee mitään aivan sattumalta, vaan ihmisen "ideamaailma" heijastuu tavalla tai toisella hänen tekoihinsa.

Mistä siis erilaiset käyttäytymistapani (tai ideani) tulevat? On helppoa ajatella, että kodista ne ideat tulevat. Kyllähän ihminen pääsääntöisesti jotakin vanhemmiltaan ottavat. Kaikilla ei kuitenkaan ole vanhempia, joten ihmisten on saatava vaikutteita kyllä muualtakin. Lisäksi toinen vanhempi voi hyvinkin olla sitä mieltä, että on siivottava kerran tai kaksi viikossa, kun toinen ajattelee, että kerran kahdessa viikossa riittää; toinen vanhempi voi olla uskossa, toinen epäuskossa. Jälleen vanhempienkin arvot tulevat jostakin, kenties aivan yhtä ristiriitaisesta käyttäytyviltä ja ajattelevilta vanhemmilta. Erilaiset sotkeutuvat arvot ovat varmasti hyvinkin erilaisten uusien perinteiden taustalla. Vaikka muutos on hidasta, niin esimerkiksi siivouksen kohdalla voi yksinkertaistaen käydä näin:

    Äiti uskoo, että on terveyden kannalta hyväksi siivota vähintään kerran viikossa (koska hänen äitinsä         ajatteli samalla tavalla)

    Isä uskoo, että ihminen pysyy terveempänä, jos ei stressaa siivoamisella liikaa. Kunhan ei koko                 kämppä ole pölyn peitossa tai homeessa (hänen äitinsä siivosi kaksi kertaa viikossa ja isänsä ei                 joutunut koskaan ajattelemaan asiaa lähemmin, koska oli siivouspäivinä töissä)

    Lapsi uskoo, että ihminen pysyy terveenä, vaikkei joka viikko siivoaisikaan. Hän siivoaa rennosti joko     kerran kahdessa viikossa eikä se vielä hälyttävää ole, vaikka edellisestä siivouksesta olisi kuukausi.

Tässä on kyse hyvin arkisista asioista. Lapsen tullessa vanhemmaksi, hänen käyttäytymiseensä voi hyvinkin vaikuttaa ihminen, jonka kanssa hän elää. Hän saattaa jälleen muuttaa omia käyttäytymismallejaan, koska mitkään ideat eivät lopulta ole absoluuttisia. Olemme uskossa tavallamme tai toisella, tuo usko muuttuu täysin meidän huomaamattamme, koska perustelemme erilaiset asiaintilat loogisesti. Niin siivousperinteemme kuin uskomme saattaa kokea yllättäviä muutoksia, eikä näillä muutoksilla ole välttämättä mitään suoraa tekemistä vanhempiemme kanssa. Kaappamme erilaisia ideoita tuttaviltamme, koulusta, työpaikalta jne.

Eli vaikka käyttäytymiseni (tapani muuttaa ideoitani teoiksi) onkin omasta mielestäni kohtuullisen suoraviivaista, ja vaikka teoilleni löytyisi selitys taustastani, oppimastani, niin vanhempana saattaisin silti siirtää aivan toisenlaista perintöä eteenpäin. Tämä siitä syystä, että niin tiede kuin lapsemme oppivat kenties sittenkin paremmin siitä, mitä ihmiset tekevät kuin siitä, mitä ihmiset artikuloivat eli miten itse selittävät tekojaan tai arvojaan. Vanhempi, joka opettaa lastaan toimivaan järkevämmin ja muistamaan tiettyjä asioita, jotka häntä omassa käyttäytymisessään häiritsee, ei lopulta saa sanojaan perille, jos toimii sanojaan vastaan. Lieneekö "opin" perillemenoon tarpeeksi edes se, että ihminen toimisi sanojensa mukaan eli tekisi, kuten ideoi? Lapset saavat kuitenkin vaikutteita myös muilta ihmisiltä kuin vanhemmiltaan.

Lopputuloksena siis on sukupolvesta toiseen itseään hieman uudistava perhekulttuuri. Joulujen vietto saattaa olla sukupolvesta jokseenkin samanlaista, mutta tarkemmin tarkasteltuna niissä voivat sekoittua kahden eri perheen (suvun) traditiot. Toisaalta joulut ovat erilaisia maalla kuin kaupungissa, joten jo pelkästään sijainti, asunnon koko, lasten lukumäärä jne. saattavat muuttaa joulunviettoa, vaikka se vaikuttaisi jokseenkin samanlaiselta sukupolvesta toiseen. Suhtautuminen alkoholiin on yksilöllistä, mutta alkoholismin tai alkoholinkäyttötapojen voi nähdä joko siirtyvän eteenpäin suvussa tai sitten päättyvän johonkin. Joissakin tapauksissa pelkkä alkoholi ei riitä, vaan mukaan tulevat muutkin päihteet. Tietyt asiat voivat vaikuttaa ulkoisesti jotakuinkin samanlaisilta, mutta jälleen tarkempi vertailu paljastaisi eroavaisuuksia. Näin voidaan jatkaa loputtomasti hyvinkin maallisista tavoista uskonnollisiin tapoihin.

Yksi tapa lähestyä näitä taustoja, elämäntarinoita ja tulevia käyttäytymistapoja on niiden tekstualisointi eli ajatus siitä, että kaikki kulttuurinen on "tekstiä". Jos kykenemme kirjoittamaan esimerkiksi isämme ja äitimme tarinan, joista voi paljastua syitä heidän käyttäytymiseensä ja ideoihinsa, heidän elämäänsä voidaan ajatella ikään kuin käsikirjoituksena, tekstinä. Samoin minun elämäni voi silloin paljastua tekstinä ja edelleen, tuleva perhe-elämäni, vaikka se melkoista science fictionia vaikuttaisi tällä hetkellä olevan, olisi sekin eräänlainen käsikirjoittamaton teksti. Se vain odottaa käsikirjoittamista. Tämä näkökulma voisi avata näkemään sen, että me kirjoitamme kaiken aikaa omaa, sukumme, yhteisömme, kaupunkimme, maamme ja ihmiskunnan tarinaa.

Siitä huolimatta, että ideat uusintavat itseään, eivätkä ne pysy vakaina, ihmiset ovat hyvin säyseitä muutoksen suhteen. Vanhoista perinteistä halutaan pitää kiinni, muutokset taloudessa tai uskonnossa koetaan negatiivisena, vaikkei nykyäänkään vallalla olevat perinteet olisi alkuperäisiä. Joissakin tapauksissa jopa palataan takaisin vanhaan, joskus hirveän taistelun jälkeen, joskus keskustelemalla ja kenties joissakin tapauksissa lähes luonnostaan.

Rinnastan tässä tekstissä sekä yksilön että yhteiskunnan, koska pidän yksilöä tietyssä mielessä yhteiskuntaa pienoiskoossa. Yksilön voi olla vaikea muuttaa tapojaan (ideoitaan) yhtäkkiä. Yhteiskunnassa sen sijaan muutokset ovat huomattavasti hitaampia ja aivan yhtä huomaamattomia kuin ne ovat yksilössä. Meidän aikanamme ei enää ole elossa yhtäkään ihmistä, joka olisi elänyt Suomessa tai muualla maailmassa kokemassa kristillisen kirkon toimintaa 1400-1500 -luvuilla. Voimme vain lukea sen ajan käytännöistä historiallisista teksteistä ja tutkimuksista, mutta tuon ajan henkeä emme pysty siltikään täydellisesti tavoittamaan. Sama pätee kaikkeen, mitä kirjoitan omasta isästäni ja hänen alkoholinkäytöstään. Kykenen itse kyllä palaamaan hetkittäin muistellessani niihin tuntemuksiin, joita minulla oli hänen heikkoina hetkinään. Ahdistus on minulle edelleen tuttu, mutta muistini on rajallinen ja värittynyt, kuten ehkä historiankirjoituskin. Siksi väittäisin, etteivät minun tekstini ole välttämättä yhtään sen luotettavampia, ja vaikka osaisin kertoa tunteistani kuinka hyvin, toiset ihmiset kokevat tekstini omista lähtökohdistaan, mutta minun tuntemuksiani ei kukaan pysty tavoittamaan. Koska en pysty enää itsekään.