Propaganda on sanana helppo liittää hallitsijoiden ylläpitämään järjestelmään, jonka tarkoituksena on vaikuttaa kansalaisten mielialoihin ja asenteisiin niin, että he hyväksyvät johtajien tekemät päätökset. Tapio Puolimatkan määrittelyn mukaan propagandan tarkoituksena on vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen ja asenteisiin tavalla, joka ohittaa heidän rationaaliseen harkintansa (Puolimatka 1997). Tämän määritelmän mukaan vanhempien kasvatusmetodit tai ylipäätään kasvatus on propagandaa: vanhemmat pyrkivät vaikuttamaan lastensa käyttäytymiseen ja asenteisiin, eikä lapsilla ole minkäänlaisia rationaalisia perusteita olla vaikuttumatta. Silti kenties huomaamattomin propagandan muoto on tiedoksi naamioitu propaganda.

Vuosisadan alun neuvosto- ja natsipolitiikka ovat olleet pitkään kouluesimerkkejä propagandasta. Kansallisihannetta luotiin mm. elokuvissa, julisteissa, kirjoissa ja animaatioissa. Kun toinen maailmansota oli ohi, propagandasta tuli piiloisempaa. Vanhan mallin mukaista propagandaa ja autoritaarista sensuuria harjoittavia maita on edelleen, mutta niiden harjoittamat mallit erottuvat uuden tyylisestä propagandasta, joka perustuu tiedon naamiointiin ja paloitteluun. Samoin sensuuri on muuttunut tiedolla kyllästämiseksi, sen ylitarjonnaksi (Ramonet 2001).

Tiedon naamiointi ja paloittelu johtuu siitä, että vaikka tiedotusvälineet eivät olekaan mitään kirjallisia sopimuksia keskenään laatineet, ne seuraavat toisiaan tietääkseen, mikä on tällä hetkellä "kuuma aihe" (Bourdieu 1999). Tämä johtaa väistämättä siihen, että tiedotusvälineet seuraavat tiettyjä tapahtumia, jotka ne ovat keskenään merkityksellistäneet jotakin toista tapahtumaa tärkeämmäksi. Tällä tavoin yksi uutinen saa enemmän näkyvyyttä kuin toinen, joka johtaa yhtäältä siihen, että joissakin tapauksissa jotkut tapahtumat eivät pääse lainkaan julkisuuteen ja toisaalta siihen, että kun tietoa on liian paljon sulatettavaksi, me emme enää osaa kaivata puuttuvaa tietoa (Ramonet 2001).

Tähän liittyy myös nimeämisen problematiikka. Asia, joka ei saa tiedotusvälineissä näkyvyyttä on suurelle yleisölle näkymätön. Nimeäminen on näyttämistä, olemassaolon piiriin tuomista (Bourdieu 1999). Tähän vaikuttaa myös oletusarvoisesti tiedotusvälineiden kaupallistuminen ja pyrkimys tyydyttää mahdollisimman suuri lukijakunta. Näin esimerkiksi Suomessa valtakunnallisesti lehdistö kiinnittää huomionsa pikemmin vaaleihin tai yksittäisiin julkisuuden henkilöihin, joilla voidaan myydä lehteä kuin tiedotuksellisesti arvokkaampaan, ongelmalliseen saamelaisalueen tilanteeseen. Tällaisella aihealueen valinnalla on tarkoitus toisaalta pimittää tietoa, mutta toisaalta merkityksellistää tietynlaisia tapahtumia. Näin ihmiset saadaan kokemaan vaalit huomattavasti tärkeämmäksi asiaksi (asenne) ja äänestämään (toiminta). Ihmisten asenteisiin ja käyttäytymiseen pyritään näin vaikuttamaan ihmisten itse sitä huomaamatta ja tiedostamatta.

Tiedotusvälineet harjoittavatkin keskenään kilpailullisista syistä itsesensuuria. Vähemmälle huomiolle jäävä uutisointi onkin vaihtoehtoisten tiedotuskanavien huoli. Jos ja kun pienemmätkin ongelmat ja uutiset kuuluvat tiedonvälityksen piiriin, ihmiset voivat käydä niistä keskustelua. Tämä puolestaan on tärkeä osa puheenvapautta ja Michel Foucault'ia lainaten: "Ilman puheenvapautta ihminen on orja, he eivät voi vastustaa johtajiensa valtaa" (Foucault 1983).

Naamioitu propaganda vaikuttaa lukijoiden ja katsojien tiedostamatta. He omaksuvat asenteita ja käyttäytymistapoja katselemalla Reality TV-ohjelmia, uutisia, musiikkivideoita tai ajankohtaisia asiaohjelmia. Propagandasta puhuminen on ilmiönä huomattavasti laajempi kuin entisen Neuvostoliiton ja natsi-Saksan tai nykyisen Kiinan harjoittama politiikka.