Tylsistyminen on yllättävää, se tulee kuin pantteri öisestä viidakosta, äkkiarvaamatta. Se koetaan uhkana, että näin tulee käymään, joten ihmisten on hyvä suojautua vaanivaa vaaraa vastaan.

Nykymaailmassa ihmisillä on jos jonkinlaisia tylsyyden tappotapoja. On laitetta, ihmisiä, baareja, matkoja ja lukematon määrä muita tapoja, mutta siitä huolimatta tylsyys iskee. Olen itsekin tylsistynyt ja todennäköisesti elämäni on läpitylsä joidenkin mielestä, mutta kyse on kenties sittenkin ihmisen omasta tunteesta. Tottuessaan erilaisiin virikkeisiin ihminen alkaa odottaa elämän olevan samanlaista kaikenaikaa. Lopulta noiden virikkeiden arvostaminen voi olla vaikeaa. Elämässä on liikaa kaikkea, jotta voisi enää nähdä, mikä elämässä on loppuen lopuksi tärkeää ja virkistävää.

Rutiinit tulevat elämään väistämättä. Sitä mukaan kuin ihminen tulee tutuksi uusien asioiden kanssa, hänen käyttäytymisensä alkaa rutinoitua. Kun lähdetään pitämään hauskaa (virkistymään) se tehdään helposti aina saman kaavan mukaisesti: tietynlaiset vaatteet, tietty ydinporukka, juuri tietyt paikat, jopa tietyt juomat tai ruoat. Kaavamaista toimintaa kutsutaan sitten hauskanpidoksi ja sen oletetaan jollakin tavalla estävän tylsistymisen. Tunteita johtaa vielä enemmän harhaan se, että ihminen olettaa tylsyyden poistuvan juuri tietyssä olotilassa: 1,0 promillen humala 1,0 promillen humala, 1,0 promillen humala ja sarjaa voidaan jatkaa loputtomiin.

Vaikka omat vaikuttimeni ovat siinä, että pidän alkoholinkäyttöä todella perusteltuna, jos sen ajatellaan kuuluvan hauskanviettoon. Lukuisia muitakin, jopa huonompia syitä on, mutta nopeasti alkoholinkäytöstä tulee mielikuvituksenpuutetta ja oikeastaan tapa joutua oravanpyörään, jossa itse on ollut pääarkkitehti ja jota koettaa saada valmiiksi. Oravanpyörä tässä on se, että ihminen voi normaalisti on masentunut, tympääntynyt, stressaantunut ja hauskanpidolla ihmiset pyrkivät toiseen ääripäähän: he haluavat vaihtelua elämään, pois masennuksesta ja stressistä. Mielialat vaihtelevat rankasti ja syyksi ajatellaan elämän. Elämä on kuitenkin täysin syytön ihmisten tunteisiin, elämä on juuri sitä mitä se on, eikä se siitä juuri muuksi muutu, vaikka ihminen uisi mansikkahillossa, lentäisi mielikuvitusaluksella Marsiin tai keräisi kotinsa täyteen pelottavia puunukkeja.

Ihmiset ruokkivat toisaalta erityistä hauskanpitoa sillä, että kun muutkin. Esiin ei astu vain hauskanpidon sosiaalinen puoli, vaan myös kateus. Naapurin lähtiessä lomalle Thaimaaseen tai Pariisiin, kyllä meidänkin pitää jonnekin hevonhelvettiin lähteä. Viikko jossakin täysin muualla vastaa tuota alkoholinhuuruista vaihetta, jossa ihminen on joko euforiassa, joutuu tekemisiin uusien asioiden kanssa tai sitten hän on edelleen piiloisesti aivan sama ihminen kuin ennen lähtöään: masentunut, tympääntynyt jne. Matkojen jälkeen ihmiset koetaan helposti huomattavasti mielenkiintoisemmiksi, kun he kertovat käyneensä vieraissa maissa ja kohdanneensa eri kulttuurista tulevia ihmisiä. Joskus on mieleni tehnyt kuitenkin kysyä, että ovatko he kohdanneet joskus myös samasta kulttuurista tulevia ihmisiä. Nimittäin minä en koe olevani mentaliteetiltani täysin suomalainen ja kuinka suuresti se mahtaa johtua juuri siitä, että näen valtaisia ongelmia suomalaisessa alkoholi- ja hauskanpitokulttuurissa. Jos ihmiset haluavat pakoon juuri noita ihmisiä, niin on kenties joskus aika katsoa myös peiliin. Me pyrimme lievittämään tylsyyden tunteitamme eri tavoin, mutta silti me kaikki teemme niin.

Tylsyyden multihuipentuma olisi tietysti se, että tylsistynyt ihminen jäisi kotiin ja tylsistyisi kuoliaaksi. Vaan olisi sekin melko mielikuvituksetonta. Eihän meillä kaikilla samaa määrää mielikuvitusta ole, mutta aina meistä jokainen voi edes koettaa keksiä jotakin muuta tekemistä kuin ne samat, vanhat rutinoituneet keinomme. Muiden ihmisten seura on jo itsessään melko hyvä tapa taistella tylsistymistä vastaan, ei siihen alkoholia tarvita, kenties pari peliä, puheliaita ihmisiä, luonto, musiikkia, mitä ikinä voi keksiä. Eikä baariinkaan tarvitse aina mennä alkoholia juomaan, myös sieltä löytyy ihmisiä, joskus pelejä, mutta jos seurassa on ihmisiä, niin heidän kanssaan voi joskus jutella. Tai ainakin koettaa.

Lopulta meidän elämämme tylsyyden aiheuttaa meidän oma rajoittuneisuutemme, se ettemme välttämättä näe vaihtoehtoja tai sitten se, että kun tiedämme vaihtoehtoja olevan, emme kuitenkaan uskalla irroittautua vanhoista totutuista kaavoistamme. Joskus hyvää vaihtelua on sekin, että pyrkii sellaisista ihmisistä eroon, jotka huvin ja tavan vuoksi pyrkivät tuhoamaan itsensä. Pahan olon kiertäessä tuttavapiirissä, ihminen itsekin joutuu alttiiksi ja saattaa joutua käsittelemään rankkoja asioita. Jos todella haluaa, että voi jonakin päivänä itse paremmin, eikä välttämättä niin kuolettavan tylsästi, niin voi ainakin koettaa olla vähemmän riippuvainen tuttavistaan. Todellisia ystäviä ei kenties kannata jättää, mutta kaveripiiriin sopii varmasti aina mukaan hieman eri tavalla ajattelevia ihmisiä. Siinä sitä saattaa olla lopulta aivan tarpeeksi vaihtelua, jos vain kykenemme hyväksymään erilaisuutta, jota niin kovasti vaikutamme kaipaavan.