Ajat ovat muuttuneet teollisen vallakumouksen myötä. Hevosrattaat ja patikkamatkat ovat nopeutuneet junien, autojen ja lentokoneiden myötä. Sen sijasta, että uutiset tulisivat kirjeissä tai suusanallisesti, tieto liikkuu internetissä muutamassa sekunnissa maailman toiselle puolelle. Aika itsessään ei ole muuttunut miksikään, se kulkee edelleen sekunti kerrallaan eteenpäin, mutta ihmisten käsitys ajasta, maailmasta ja itsestään osana sitä ovat muuttuneet radikaalisti.

Jos ennen myös opinnot olivat lähes elämänmittaisia, kun viisaat opettivat keskenään eikä mitään opillista absoluuttia (maisteri, professori, tohtori) ollut, ihmisillä oli aikaa paneutua tiettyihin kysymyksiin. Vaikka he eivät tehneet varsinaista tieteellistä tutkimusta, muutaman harvan ajatukset ovat tuttuja useimmille akateemikoille vielä tänään. Tänä päivänä ihmisillä on tietty rajallinen aika oppia tietty määrä tietoa. Ei puhuta elämänmittaisesta opiskelusta, kun tähtäimenä on loppututkinto. Sen sijaan kaikki on nähtävä ja koettava hetkessä. Kun on vain kolmesta kuuteen vuotta aikaa valmistua ja kansainvälisyyskin on kovasti "in", ihmisten on otettava asenteekseen olla avoin kaikelle tiedolle ja kaikenlaisille ihmisille. Samoin heidän on otettava asiakseen kaivaa kaikki tieto ja kokemus maailmasta muutamassa vuodessa ollakseen valmiita työelämän haasteisiin. Kun heillä on loppututkinto kädessään, on aika sädehtiä ja tuntea olevansa jotakin. Heillä on näyttöä osaamisestaan ja heillä on paikka yhteiskunnassa.

Työelämässä kaikki saattaa kuitenkin olla toisin. Osa meistä ei ole koskaan valmiita työhön, eikä meistä kaikki ole valmiita varsinkaan sellaiseen rumbaan, mitä kiireisellä työelämällä on meille tarjota. Ihmiset ovat herkkiä olentoja, eivät koneita. Siitä huolimatta ajatus konemaisesta ihmisestä on tunkeutunut yhä syvemmälle järjestelmän rattaisiin. Siinä missä juuri teknologinen kehitys on muuttanut ymmärrystä ajastamme, meistä itsestämme on tullut yhä enemmän "koneen" osia valtavassa yhteiskuntalaitteistossa. Pidämme yllä järjestelmää, joka ottaa meistä itsestämme irti kaiken ja vähän päälle. Jotta näin olisi mielekästä meidän on turvauduttava järkiperusteisiin - tunteenhan, oman herkkyytemme meidän on unohdettava.

Järkiperusteiksi kelpaavat se, että jokaisen ihmisen on oltava tuottava yhteiskunnan jäsen. Yhteiskuntaa on pidettävä yllä, mutta miksi? Kansallisvaltioista on tullut kaiken aikaa enemmän ja enemmän osakeyhtiöitä. Kansalaisten ajatellaan omistavan tämän yhtiön, koska kansalaisethan sitä verorahoilla pitävät yllä. Silti harvalla kansalaisella on mitään sanavaltaa valtion tekemiin sijoituksiin tai sen antamiin lainoihin. Tuottavuus on myös siinä mielessä kyseenalaista, että osakeyhtiöissä tänä päivänä revitään muutenkin työntekijöistä kaikki irti. Tuottavuudesta ja voitonteosta on tullut vakiosanastoa kuvaamaan esimerkiksi Suomen 1990-luvun alun laman aikakautta. Silti jää huomaamatta pieniä yksityiskohtia. Toki yhtiöistä suurimmat ovat alkaneet porhaltaa maailmanmarkkinoille ja parantaa Suomi-kuvaa maailmalla. Samaan aikaan suomalaisessa yhteiskunnassa sairastuvuus on lisääntynyt, yhä useampi kärsii uupumuksesta tai joutuu kenties jäämään kokonaan pois työelämästä erilaisten vaivojen vuoksi. Yhteiskuntakoneiston osaset ovat kuluvia aivan siinä, missä minkä tahansa muunkin koneiston. Eikä yhteiskunnalla ole aikaa huoltaa osasiaan vielä niiden ollessa käytössä, vaan vasta kun ne ovat rikki.

Meidän ei tarvitse tuntea olevamme kuitenkaan vain yhteiskunnan jäseniä. Meitä vetää tarve kuulua edes johonkin. Yhteenkuuluvuuden tunne voi tulla missä tahansa pienryhmässä, mutta tehokkuusajattelu on tunkeutunut niihinkin. Karismaattisissa kristillisissä seurakunnissa voidaan laskea kirkkokävijöitä, uskoontulleita, pelastettuja, ihmeparantuneita ja ties mitä. Uskonnon on oltava tehokasta. Urheiluelämässä entisestä harrastuksesta on tullut tuloksentekoa. Urheiluseurat ovat nekin hiljalleen yhtiöityneet ja niissä käy sama iskulause: "tulos tai ulos." Onko tällainen tendenssi nähtävissä myös perhe-elämässä. Kuinka moni aviopari laskee sitä montako kertaa vuodessa ovat rakastelleet? Onko lasten lukumäärästä tullut jonkinlainen tuloksellisuuden tai menestyksen mittari? Vertailevatko perheet keskenään kuinka paljon erilaisia teknisiä laitteita heillä on?

Erilaiset menestyksen mittarit ovat tunkeutunut ei vain perheisiin, vaan myös yksilöiden mieliin. Tuttavieni joukosta muistan yhden, joka antoi kouluarvosanoja vierailuilleen eri ihmisten luona. Hän antoi myös arvosanoja muille kanssaihmisille, pukeutumisesta ja käytöksestä. Elämän eri osa-alueista on tullut arvioinnin kohteita, miten tuloksekkaasti ja tehokkaasti erilaisia asioita voidaan tehdä. Jokaisella yksilöllä on vielä omanlaisensa käsityksensä siitä, mikä lopulta on tuloksekasta. Koska kiire on tunkeutunut kaikkialle, tuloksenkin on näyttävä heti. Tulos näkyy hymynä, ylipäätään jonkinlaisena tuntemuksena siitä, miten asiat juuri nyt menevät tai miten ne hetki sitten menivät. Seuraava hetki voi jo olla täysin oma lukunsa, mutta sinne asti meidän ajatuksemme eivät kanna. Tästä syystä pettymyksistä on tullut arkipäiväsempiä, tuntuu lähes tarkoituksenmukaiselta, että ihmisten mielialat ovat yhtenä hetkenä taivaissa ja seuraavassa hetkessä helvetissä. Mielialalääkitys onkin yksi tämän ajan trendilääke.

Mikä on lopputulema tästä kaikesta? Emme osaa sanoa tulevaisuudesta mitään. Joka tapauksessa tarvitsemme kriittisempää suhtautumista hyvin erilaisiin asioihin. Yhteiskuntaa kohtaan on esitettävä myös kritiikkiä. Meidän elämämme on kiinni siinä, kuten sen olemassaolo on meissä kiinni. Meidän on suhtauduttava kriittisemmin myös yritysmaailmaan, rahatalouteen, voitontavoitteluun, tuloksellisuuteen ja tehokkuuteen. Lyhyellä katsannolla me saatamme tehdä hyvän tilin, mutta mikä tulee olemaan tilanne vuoden päästä, kymmenen tai kolmenkymmenen vuoden päästä? Olemmeko me vain silloin onnellisia, kun olemme tehneet jotakin tehokkaasti ja voitollisesti? Entä missä on loma, missä on ihmisarvoinen elämä vai onko sillä enää merkitystä, mitä se on? Meidän on opittava suhtautumaan omiin haluihimme ja toiveisiimme kriittisemmin. Jos naapurilla on Mercedes Benz, se tuskin paljoakaan muuttaa minun elämänlaatuani. Mitä nopeammin jotkut ihmiset haluavat päästä eri paikkoihin ja tavoitteisiin sitä enemmän taas toisilla voi olla aikaa nähdä nämä ohimenevät ilmiöt. Miten yhtenä päivänä yksi ihminen voi olla onnellinen uudesta parisuhteesta tai Italian matkasta, mutta on jo huomenna unohtanut molemmat. Me emme jaksa yhtään paremmin maailmanmenoa pyrkimällä kokemaan mahdollisimman paljon erilaisia asioita. Eikä meidän jaksamisemme ole siitäkään kiinni, että meillä on mahdollisimman paljon apuvälineitä poistamaan maailmantuskaa, ahdistusta ja uupumusta.