Avopuolisoni lähti kolme vuotta sitten asunnosta, johon jäin asumaan. Kenties yksi Suomen levottomimmista taloista asua, kenties yhdellä levottomimmista alueista, erilaisten ahdistustekijöiden piirittämänä, olen koettanut sinnitellä ja koettanut unohtaa ympäröivän todellisuuden. Vain siksi aikaa, kunnes löytäisin uuden asunnon.

Todellisuus tässä talossa ja tällä alueella on ollut melko raa'anlaista. En enää tahdo oikein muistaa aikoja, jolloin exäni vielä asui kanssani. Sen sijaan yksin tulin tietoisemmaksi myös ulkomaailmasta. Kuulin naapurieni tappelun, miten nainen vikisi miehen käsittelyssä kuin pieni, pieksetty koira. Pariskunta käveli vastaan alaovella ja nuoren naise kasvot olivat niin itkusta kuin kenties lyönneistä turvoksissa. He jättivät talon, kun löysivät paremman kodin muualta. Tilalle tuli maahanmuuttaja ja talosta tuli jonkin verran rauhallisempi.

Muistan käytävässä nukkuneet miehet. Kesänä muutamana etuoven sivulasi oli rikottu ja joinakin aamuina löysin miehen nukkumassa ylimmästä kerroksesta. Kerran mies havahtui kun olin menossa apteekkiin, mutisi jotakin salaperäistä koodikieltä ohittaessani hänet ja palatessani häntä ei enää näkynyt. Yhtä kaikki, sivulasi korjattiin lähes päivittäin. Yläkertaan hivuttautuneet nukkujat eivät ole olleet ainoita vierasmajoituspaikkaa talosta etsineet. Muutaman kerran heitä on eksynyt pohjakerrokseen (jossa ei ole ulos- tai sisäänkäyntiä). Eivätkä kaikki heistä ole tulleet vain nukkumaan. Osa heistä on kuvitellut käytävän olevan yleinen käymälä. Siivottavaksi ovat tulleet paskakasat ja virtsa. Oksennus ei ole ennättänyt sisään asti, vaan päätynyt ulko-oven eteen, talon ulkopuolelle.

Tupakan ja vanhan viinan hajuinen hissi on ollut oma elämysmatkansa. Tähän hajuun on aina joskus sekoittunut virtsa. Pääsääntöisesti talossa on kuitenkin puhdasta ja pinttyneet hajut ovat poissa. Onneksi taloa siivotaan. Ehkä se antaa mielikuvan, ettei talo sittenkään ole yleinen käymälä, vaikka jotkut yksittäiset henkilöt sitä ovatkin sellaisena pitäneet.

Alueen mainetta pidetään huonona ja monet eivät uskalla pitää pyöriään ulkona. Se pelko on ollut osittain aiheellista, osittain aiheetonta. Sen enempää minun kuin exäni tai kenenkään tuttuni pyöriä ei ole varastettu tällä alueella. Sen sijaan satulat on viety neljästä eri polkupyörästä, renkaita on puhkottu ja omasta pyörästäni on neljä kertaa viety niin etu- kuin takarenkaasta venttiilit. Kerran vielä renkaiden venttiili osa oli väännetty niin, että oli pakko hankkia uusi kumi.

Jätettäessä talo alue vaikuttaa pääsääntöisesti vilkkaalta kauppakeskuselämältä. Häiriötekijöitä on arkisin ja päivisin vähän. Aika ajoin kauppakeskuksen edessä parvelee mustalaisia, jotka ovat yrittäneet myydä minulle kerran kännykkää, kerran kelloa, kerran tupakkaa. Pääsääntöisesti heitä ei näy missään. Heidän lisäkseen kauppakeskuksesta voi nähdä säännöllisesti jonkun kantavan olutta. Ja lisää olutta. Alkoa kun ei ole, olut menee pahimpaan hätään. Pienellä alueella on vielä sen lisäksi kolme baaria. Asiakaskuntaa löytyy ja se valitettavasti näkyy ja kuuluu alueella.

Perjantai- ja lauantai-illat ovat selkeästi rauhattomimpia. Nuoret pitävät omia konserttejaan yleensä perjantai- ja lauantaiöisin yhden jälkeen. Yleensä kello on kahden ja kolmen välillä, kun huudot alkavat kaikua. Joskus laulu. Useamman kerran olen havahtunut naisen huutoon, johon on vastannut miehen huuto. Turpaan on uhattu vetää ja lujaa. Tilanteet ovat kuitenkin menneet ohi. Kerran huutajia oli useita. Huutojen kohteena oli maassa maannut, potkittu mies. Tarkemmin en tiedä sanoa tilanteesta, mutta muistan poliisin tulleen paikalle ja kaikkien häipyneen vähin äänin, juosten paikalta. Myös potkitun.

Hämärästi muistan myös tilanteen, jossa jotakuta on lyöty puukolla. Tämän lisäksi muistan vuosien takaa tilanteen, jota seurasin pidemmän aikaa, koska kuului aseelta kuulostanutta pauketta. En koskaan ottanut selvää oliko kyse aseesta vai pakoputkesta. En ihmettelisi, vaikka kyse olisi ollut aseesta. Ja kerran olen nähnyt verta. Sekin tapahtuma on liittynyt tähän taloon, sillä joko neljännestä tai viidennestä kerroksesta oli parvekkeelta heitetty alas venäläisnainen. Veritahra väritti jalankulkutietä kesän ajan, talven ja vesien tullen tahrat katosivat. Tuolla kerralla poliisit kävivät tarkastamassa parvekkeeltani, mistä suunnasta nainen oli mahdollisesti tippunut.

Ahdistus on ollut läsnä nämä tässä talossa yksin asutut vuodet. Olen tullut tietoiseksi siitä, etten elä kuplassa. Kukaan meistä ei elä kuplassa, jossa toisen ahdistus ei vaikuttaisi meihin itseemme. Alkoholinkäyttö, mekastus, väkivalta, riidat, tappelut, yleinen siisteys ja sekoilevat naapurit ovat saaneet minun oloni levottomammaksi. Niin kauan kuin imin tiedostamatta kaiken sisääni, annoin sen vaikuttaa myös parisuhteeseeni. Minun ahdistukseni on ollut toisen ihmisen ahdistus, hänen ahdistuksensa minun. Tällaisessa talossa ilmapiiri vaikuttaa jokaiseen. Tietysti jokaisella on oma tapansa käsitellä ahdistustaan, kaikki eivät mene baariin tai hakkaa läheisiään.

En muistele pahalla aikaa, jonka olen täällä asunut, sillä pieniä valaistumisen hetkiä on osunut kohdalle täällä asuessa. Pahasta maineestaan huolimattaan tällä alueella on pääsääntöisesti rauhallista. Vain muutamat tietyt kadunpätkät ovat levottomia, koska ne osuvat kulkureiteille baarista tai kauppakeskuksesta lähdettäessä. Samoin kerrostaloalueilla on luonnollisesti aina rauhattomampaa, koska niillä alueilla on enemmän ihmisiä. Tässä talossa vielä suhteellisesti enemmän alkoholisoitunutta väkeä, jotka lisäävät rauhattomuutta.

Yli kolmen vuoden odotuksen ja etsinnän jälkeen löysin uuden kodin. Jätän vuodenvaihteen jälkeen tämän alueen ja talon. Pieni rutistus vielä edessä ja sen jälkeen olen yhtäkkiä huomattavasti siivommassa talossa, siivommalla alueella ja vain pienen kävelymatkan päässä koululta. Olen jo ehtinyt miettiä sitä, miten elämäni muuttuu asuessani lähempänä koulua ja kaupunkia. Toisaalta olen miettinyt sitä, millaisen merkin omaan henkilöhistoriaani asuminen tällä alueella on jättänyt. Tällä hetkellä uskaltaisin väittää, että syvän.