Musiikkitietovisa koostuu joukkueista, joista jokainen koostuu toisilleen enemmän tai vähemmän tutuista ihmisistä. Joukkueilla on omat sisäiset valtarakenteensa ja jokaisella joukkueen jäsenellä on oma erikoisalansa, oma merkityksensä joukkueen toiminnan kannalta. Olin itse tällaisessa joukkueessa parina vuotena ja oma erikoistumisalueeni oli Wham! ja 80-luvun pop. Toki tiesin välillä hevibändejä, 90-luvun pop- ja teknoartisteja, sekä luonnollisesti välillä muutakin. Pärjäsimme kohtuullisesti, voitimme aika ajoin kisoja, koska joukkueemme koostui juuri sellaisista ihmisistä, joiden erikoisosaaminen tilkitsi annetut haasteet (eli tiesimme vastauksia hyvin suhteessa muihin joukkueisiin).

Vastustajillamme oli omat valtarakenteensa, omat osaajansa. Koska kaikki osaajat ovat erilaisia persoonia, jotka lopulta vain seuraavat joukkueen yhteisiä päämääriä, osa heistä saattoi olla rauhanomaisia, vaitonaisia ja ujoja, kun taas osa heistä saattoi juoda hieman liikaa alkoholia, muuttua uhoilevimmiksi, äänekkäämmäksi ja lopulta häiriötekijöiksi. Joissakin tapauksissa joitakin erikoistietäjiä on jouduttu päästämään joukkueesta sisäisten ristiriitojen vuoksi. Osa tietäjistä on puolestaan jättänyt joukkueensa omasta tahdostaan. Joissakin tapauksissa taas tietäjä on jäänyt, mutta häntä on alettu katsella "pahalla silmällä" muista joukkueista. Näin yksilö on saanut tietynlaisen aseman (maineen) musiikkitietovisassa.

Toisaalta kukin joukkue luo omanlaisensa näkemyksen muista joukkueista ja itse kisasta. Yksi joukkue ottaa kisan aina huumorin kannalta, se on mukavaa ajanvietettä ja on kiva pärjätä: jo 3. viimeinen sija voi olla menestystä joillekin. Toiset taas ottavat leikkimielisenkin kisan huomattavasti vakavammin ja vain finaalipaikka on tavoiteltavan arvoista. Yleensä vakavammin suhtautuvilla on myös enemmän asiaa ja kommentoitavaa itse kisan rakenteesta, sen sujuvuudesta, esitetyistä kysymyksistä jne. Tähän puoleen puolestaan olen tutustunut toimimalla yhden kauden ajan kysymyksen tekijänä ja pian yhden kauden kisan juontajana/tuomarina/koostajana.

Kussakin joukkueessa jokainen jäsen voi toki luoda muista joukkueista ja kisasta oman näkemyksensä. Hän saattaa pysyä vaiti, jolloin hän ei tuo julki asenteitaan, eikä kenties auta jonkin asian "leimaamisessa". Tällä tarkoitan esimerkiksi tavalla tai toisella perusteltua väitettä siitä, että jokin joukkue huijaa. Kaikki jäsenet tai joukkueet eivät välttämättä ajattele samalla tavalla, mutta kun jossakin joukkueessa alkaa keskustelu siitä, että jonkin joukkueen toiminnassa on jotakin hämärää, se saattaa tarttua yli puoleen yhden joukkueen jäsenistä. Keskustelu saattaa levitä yhdestä joukkueesta muiden joukkueiden keskuuteen ja pian näkemystä "joukkue X huijaa" saattaa tukea yli puolet kisaan osallistuneista henkilöistä kaikista muista joukkueista paitsi syytetystä.

Tällaiseen "leimaamiseen" olen kohdannut kahdesti juontajana. Ensimmäinen koski kisan teemakappaletta, jolla aloitin kisat. Jokaisella ihmisellä on luonnollisesti oma käsityksensä siitä, mikä on hyvää musiikkia ja mikä houkuttelee ihmisiä kisaamaan. Biisi oli versio Edvard Griegin sävelmästä, esittäjänä suomalainen Apocalyptica. Version loppua kohden biisi muuttuu neljän sellon kakofoniaksi, meteliksi, josta on vaikea löytää säveltä. Kokemus tuosta kakofoniasta herätti jo avustajani sanomaan: "kamalaa". Vaihto saattoi olla paikallaan, mutta toisaalta joukosta saattoi hyvinkin löytyä ihmisiä, jotka olisivat saattaneet haluta kisata aloitusbiisistä huolimatta.

Toisen kerran tällainen vuoropuhelu ja "leimaaminen" saattoi liittyä loppukisan pituuteen. Tämäkin oli varmasti perusteltu ajatus. Ihmiset haluavat kotiin nopeasti ja finaalin pituus venyttää kisaa. Mikä tässä on erikoista on se, että kisat ovat olleet pääsääntöisesti lyhyempiä kuin edellisen kauden kisat. Aiemmilla kausilla keskustelu erilaisista käytännön järjestelyistä on ollut kuitenkin vaitonaisempaa. Kun kauden alussa pyysin kommentteja ja halusin avata avoimen keskustelun, se saattoi myös saada aikaan sen, että ihmiset/joukkueet helpommin ilmaisevat mielipiteensä. Kun yksi seurusteleva pari eri joukkueesta ilmaisi mielipiteensä finaalin pituudesta, oli ajatus otettava huomioon ja toimittava. Edelleen kyse saattoi olla muutaman yksittäisen henkilön keskenään neuvottelemasta asiasta. Jokin asia (tässä tapauksessa kisan pituus) "leimattiin". Asia ei ehtinyt edes yleiseen neuvotteluun, kun toimittiin. Finaali lyhennettiin. Vaikutus on reilu kymmenen minuuttia (reilu 5%) kisan pituudessa, mutta jos se vaikuttaa tyytyväisyyteen ja yleiseen mielipiteeseen, mikä siinä.

Joukkueet ovat kuin perheitä, jotka neuvottelevat keskuudessaan, mutta myös keskenään. Ne muokkaavat yleistä mielipidettä, "leimaavat" joitakin asioita hyviksi tai huonoiksi, aina sisäisesti, oman logiikansa mukaan perustellusti. Vaikutukset voivat olla minimaalisia, mutta sisäinen kokemus saattaa muuttua niin radikaalisti, että jokin asia (esimerkiksi uusi aloitusbiisi tai lyhyempi kisa) otetaan vastaan huomattavasti positiivisemmin ja niitä voidaan kiitellä.

Tällaisessa vuoropuhelussa ja keskinäisen yksimielisyyden neuvottelussa on omat riskinsä. Toisaalta yksimielisyys on aina näennäinen. Jos 57% ihmisistä on samaa mieltä, se ei tarkoita, että kaikki olisivat. Siitä huolimatta enemmistö saattaa saada helpommin mielipiteensä kuuluviin ja asioita aikaan kuin 43%:n vähemmistö, johon voi kuulua ihmisiä, joita koko asia ei kiinnosta tai liikuta puoleen tai toiseen. Tämä pätee yhtä hyvin natsi-Saksaan, katolisen kirkon inkvisitioon kuin Suomen tasavallan presidentin vaaleihin. Jälkimmäisessä tapauksessa vaikutukset ovat lähinnä yhtä radikaaleja kuin aloitusbiisin vaihtamisessa. Jos Suomen presidentti olisi Tarja Halosen sijasta Sauli Niinistö tai Timo Soini, erilaiset mielipiteet tulisivat aivan toisella tavalla kuuluviin. Olisiko elämä Suomessa kuitenkaan valtavasti nykyisestä poikkeavaa? Ehkä vaikutus olisi jotakin samaa luokkaa kuin tuon finaalin lyhentämisen: n. 5%. Pienikin vaikutus saattaa kuitenkin saada ihmiset tyytyväisemmiksi ja juuri siitä syystä kenties on parempi, että tasavallan presidentti on Halonen.