Perheen, seurakunnan tai joukkueen sosiaalinen rakenne on paikoin samankaltainen. Perheellä, seurakunnalla ja joukkueella voi olla yhteiset päämäärät, säännöt ja arvot. Tästä syystä perhettä ja seurakuntaa voi hyvinkin verrata joukkueeseen, mutta yhtä hyvin seurakuntaa ja joukkuetta perheeseen. Niissä toimivat lainalaisuudet, jotka sallivat yhden pienen partikkelin (perhe, yksilö perheessä) vertaamisen isompaan kokonaisuuteen, kuten seurakuntaan lukuisten seurakuntien joukossa (luterilainen kirkkoperhe).

Yksilö on uskonnon "atomi". Uskonto on väistämättä pluraali, monikko. Uskonto koostuu yksilöistä ja vielä paremmin niin, että yksilöt muodostavat erilaisia yksiköitä, joilla on oma kiinteä merkityksensä uskonnossaan. Esimerkiksi niin, että lapset muodostavat lapsien yksikön, joilla on oma erityinen asemansa perheessä; huoltajilla on oma asemansa joukkueen toiminnassa; seurakunnan rivijäsenillä on oma asemansa kirkon toiminnassa. Siten uskonto voidaan aivan perustasollaan jakaa seuraavalla tavalla:

Yksilö -> (perhe)yksikkö -> (perhe)yksiköiden yhteisö ->

Näin esimerkiksi jalkapallojoukkueessa ovat huoltajat, joiden tehtävä on tehdä tiettyjä asioita yksikössä, kun taas jalkapallojoukkue on yksiköiden yhteisö suuremmassa jalkapallojoukkueiden kentässä. Edelleen vasta jalkapallo pelinä on uskontoon tai perheen kaltaiseen instituutioon verrattavissa oleva käsite.

Uskontotieteessä nämä rajat ovat melko epäselviä. Useammin kuulee kuultavan sanat "yhteisö" ja "uskonto" kuin tuohon atomiin viittaavia sanoja. Uskova yksilö unohdetaan. Kun keskustelua käydään laajemmista kokonaisuuksista, esimerkiksi siitä, miten Jim Jones ja Ihmisten temppeli toimi, miksi siinä kaikki meni pieleen, pyritään löytämään syitä Jim Jonesin henkilöhistoriasta, mikä on mielestäni aivan oikein. En kuitenkaan aivan ymmärrä, miksi katse suuntautuu näissä tapauksissa - kuten myös natsi-Saksan holokaustin ja Neuvostoliiton kommunistityrannian aikaisissa tapahtumista - yhteen henkilöön. Ihmisten temppelin suorittama joukkoitsemurha ei ole yhden ihmisen eli tässä tapauksessa Jim Jonesin valinta. On mentävä huomattavasti pidemmälle ja tarkasteltava jokaista yksilöä, "atomia", koska jokainen atomi on hieman erilainen.

Atomit loivat Ihmisten temppelin, kuten atomit loivat natsi-Saksan holokaustin. Atomit ovat luoneet suomalaisen yhteiskunnan sellaisena kuin se nyt on ja ne luovat kaikki seurakunnat, sarjajoukkueet ja perheet, jotka toimivat, miten toimivat. Kun havaitaan, että jokin asia kahta atomia suuremmassa yhteisössä ei toimi aivan niin kuin pitäisi (miten ikinä asioiden pitäisikään toimia), syytä on turha etsiä yhdestä ihmisestä. Yhteisö on atomiensa summa ja yhteisössä kaikki toiminta normittuu atomien käymän vuoropuhelun kautta.

Perheessä tämä tarkoittaa sitä, että vanhemmat neuvottelevat ensin keskenään (onnistuneet, epäonnistuneesti, välinpitämättömästi, tiukasti, löyhästi tms.) omista säännöistään. Kun perheeseen syntyy lapsia, on neuvoteltava uusia säännöksiä, esimerkiksi koskien sitä, milloin lapsille annetaan karkkia. Jos toinen kieltää ja toinen luovuttaa, se tekee perheen toiminnasta rikkonaista, koska säännöt ovat epäjohdonmukaisia. Lapset eivät lopulta tiedä, mitä perheessä saa tehdä ja mitä ei. Edelleen lasten kanssa on neuvoteltava säännöistä: siivouspäivistä, lelujen keräämisestä leikin jälkeen, viikkorahasta jne. Tässä on edelleen oltava johdonmukainen ja toisaalta tiedettävä itse, miten on toimittava, jotta säännöt omaksutaan.

Edelleen, vaikka säännöt ja arvot on omaksuttu yhteisössä, jokainen yksilö tekee henkilökohtaisia ratkaisuja. Kenties löytyy niitä lapsia, jotka eivät halua viikkorahaa tai tekee yksilöllisen ratkaisun ja antaa viikkorahansa jollekin toiselle. Ehkä lapsi ei lopulta halua leikkiä, koska lelujen korjaaminen leikin jälkeen on liian työlästä tai lapsi hakeutuu leikkimään johonkin muualle, missä leluja ei tarvitse kerätä. (Perhe)yksikkö alkaakin koostua atomeista, joiden toimintaa ei kukaan muu tarkalleen tiedä kuin atomi itse. Siitä huolimatta sillä on asemansa ja merkityksensä yksikön toiminnassa.

Ja seuraava teksti selkokielellä.