Elämä on täynnä hetkiä, tilanteita ja tapahtumia, vaikkei niitä varsinaisesti tiedostaisi. Jälkikäteen saattaa muistaa vain tiettyjä tunnelmia ja olotiloja. Minulle kolmen, neljän vuoden taakse muistelu on vaikeaa. Tuntuu kuin olisin elänyt aivan toista elämää ja siitä huolimatta olen ollut kaiken aikaa varma siitä, että olen itsetietoinen ja sitä kautta tunnen itseni.

Asioiden muistelu vielä kauemmas on entistä vaikeampaa, mutta hetkessä voi tehdä aikamatkan yli kymmenen vuoden takaisiin tunnelmiin. Muisti on aikaportti, jonka avulla saattaa tuoda mieleen joitakin tapahtumia hetkessä, mutta yhtä nopeasti kuin ne saa palautettua, muistot katoavat. Mikä kenties katkerinta, omat muistikuvat ovat aina jossakin määrin värittyneitä, yksinkertaistettuja tai pelkistettyjä.

Tähän johtaa se, että kun muistikuvan tuo takaisin ja se herättää ajatuksia tai tunnelmia, kaikki nuo ajatukset ja tunnelmat käsitteellistetään. Voin esimerkiksi palata yli kolmen vuoden taakse ja kuvailla pikaista eronjälkeistä ihastumistani, mutta siinä hetkessä eläminen oli jotakin muuta kuin kuvaus tuosta tapahtuneesta. Ihastumisen tunne on ollut varmasti kokonaisvaltainen ja se on saanut minut toimimaan tietyllä tavalla. Eron läheisyys puolestaan on ollut ahdistuksena pinnassa ja se on vaikuttanut tunteisiini, se on tehnyt ihastumisesta sillä hetkellä toivotun. Lopputulos on ollut tunnepuolinen kaaos, jota ja jonka seurauksia ei mielellään käsittele. Ihastus laantui ajallaan ja jäljelle jäi seesteisyys. Näin jälkikäteen kertomus näyttää kohtuullisen analysoidulta on kaukana siitä koetusta kaaoksesta, jossa tunteet eivät ole pysyneet paikoillaan. Enkä kykene enää elämään tuota hetkeä uudelleen. Tilannetta katsoo ikään kuin ulkopuolelta ja kaikkia yksityiskohtia voi olla vaikea muistaa.

Samoin voin palata hetkessä lähes kahdenkymmenen vuoden taakse. Voin nähdä itseni olohuoneen tuolissa katsomassa elokuvia, kirjoittamassa elokuvista pieniä kuvailuja ja serkkuni ajaessa pihalle, valmistaudun ja siirryn autoon seuraavaksi 16 tunniksi. Muistan vain yksittäisiä hetkiä ja lämmöllä muistelen älyvapaata ideaa lähteä kiertämään autolla ympäriä kyliä ja mantuja idealla: heitän kolikkoa, kruuna tarkoittaa, että käännymme seuraavasta sinisestä viitasta vasemmalle ja klaava tarkoittaa, että käännymme oikealle. Lopulta koko matkasta muistaa vain yksittäisiä yllättäviä tilanteita ja lopputuleman. Koko yksittäinen matka aina olohuoneen tuolista Merimaskun lautalle kello 1 yöllä, on muistissa pieneksi puristettu tapahtumakokonaisuus. Yksittäiset sanat ja yksityiskohdat eivät enää mahdu muistilokeroon, mutta silti ne ovat kaikki olemassa.

Kaikki muistissa olevat hetket, yksityiskohdat, luovat meistä ihmisen, joka me lopulta olemme. Meistä harva kaivelee muistisopukoita samalla tavalla kuin minä. Mielellään jättäisin kaivelematta ikäviä hetkiä, kuten eroni jälkeistä aikaa ja ihastustani. Voisin keskittyä miettimään vaan kaikkea hulvatonta ja hullua, mitä on tullut tehtyä, mutta näin tehdessäni jättäisin systemaattisesti läpikäymättä niitä puolia itsestäni, joita minun olisi ymmärrettävä, ymmärtääkseni itseäni. Ymmärrystä taas tarvitaan, jotta vanhoja virheitä ei tulisi toistettua ja muistaisi painaa jarrua, kun seuraavan kerran "mopo näyttäisi karkaavan käsistä".

Mutta onko lopulta itsetuntemus vain juurikin pelkistettyä mielikuvaa itsestä? Koska emme pysty parhaalla tahdollakaan muistamaan kaikkia yksityiskohtia, asia on lähes väistämättä näin. Jätämme minuuteemme vain pieniä rippeitä siitä, mitä kaikkea olemme kokeneet, kuulleet ja nähneet. Meidän tapamme nähdä itsemme ja samalla koko maailma on ikään kuin iloinen sekoitus tätä kaikkea, josta olemme rääpineet itsellemme vain omalta kannaltamme olennaisen. Jos ja kun me muistaisimme kaiken, tulisimme täydellisen itsetietoisiksi, maailmankuvamme hajoaisi minäkuvamme ohella. Onkin aivan ymmärrettävää, että historia on parempi jättää historiaksi ja suunnata katseet tulevaan. Sitähän ei edes tarvitse yrittää ymmärtää, koska se tulee, kun sen aika on.