Kiire elää, kasvaa, suorittaa ja kokea ei varmasti ole suoranaisesti helpottanut nykyihmisen elämää. Stressin kasvaessa ahdistus on kasvanut ja sitä kautta kenties moniongelmaisuus on lisääntynyt. Koska ongelmista on tullut samalla arkipäivää, kun yhä useammat kärsivät samoista ongelmista, vaikka toisaalta purkaisivat ahdistustaan eri tavoin, samalla myös itse ahdistuksen aiheuttajasta on tullut osa normaalia, hyväksyttyä elämää.

Tämä tarkoittaa sitä, ettei ihminen toisaalta halua, muttei myöskään kykene taistelemaan esimerkiksi kasvavaa tietovirtaa vastaan. Televisio, radio, tietokonepelit, kirjat, musiikki, baarit ja konsertit ovat ihmisiä varten (massana), ja näihin välineisiin tottuvilla saattaa näyttää olevan vain yksi vaihtoehto: hypätä mukaan.

Olen itse kasvanut television ääressä. Myöhemmin minusta tuli osa ns. MTV-sukupolvea, joka saattoi kuluttaa päiviä katselemalla musiikkivideoita ja Music Televisionin antia. Se kaikki elokuvien ja televisiosarjojen ohessa. Internet yleistyttyä se vei enemmän huomiota ja lopulta televisio lähinnä toimi kukkaruukkujen alusena ja pölynkerääjänä. Vaikken televisiota katsellut se oli siitä huolimatta yksi sähköinen vaihtoehto muiden joukossa.

Luovuin televisiosta vihdoin 2009 vuoden alussa. Sähköisiä vaihtoehtoja on edelleen, mutta siitä huolimatta kertoessani asiasta, ihmiset saattavat kysyä: "Miten pärjäät ilman?", "Eikö ole ikävä televisiota?", "Näitkö viimeisen jakson sitä-ja-tätä sarjaa?" Useiden elämä on normittunut sillä tavalla, että kun toinen ihminen luopuu yhdestä ärsykkeestä, hänen elämäänsä ei yhtäkkisesti ymmärretä.

Alkoholinkäyttö on luonnollisesti paljon itseäni läheisempi asia ja asenteiden verkko. Ilman, että kyseessä on edes massamedia, useat ihmiset suhtautuvat siihen ikään kuin välttämättömänä osana ihmiselämää: "Ilman humalaa, ei ole elämää" tai "Elämä ilman viinaa on teeskentelyä". Siten raittiin ihmisen elämä saattaa vaikuttaa varsin tylsältä, jos vaikuttaa televisiostaan luopuneenkin ihmisen.

Ja me ihmiset kaipaamme ärsykkeitä. Ne pitävät meidät kiireisinä ja uppoutuneina johonkin muuhun kuin elämään sellaisenaan. Samaan aikaan ne stressaavat meitä, ahdistavat, ja olemme kuin kalat koukussa. Rimpuilu ei auta, vaan on rentouduttava ja annettava virran viedä. Sillä lopulta ahdistus ja stressi pitävät nykyisen maailman liikkeessä, kilpailun kiivaana ja vain sitä kautta yksillä on mahdollisuus menestyä, toisilla tuupertua työtaakan alle, silti häviäjinä.