Tultuani tietoiseksi ahdistuksestani eroni myötä, tulin samalla yhä tietoisemmaksi erilaisista tavoista, joilla ahdistusta saattoi lievittää tai purkaa. Tuossa yhteydessä aloin tutkia itseäni ja historiaani löytääkseni syy-seuraus-suhteita ja toisaalta ymmärtääkseni, mistä tietyt toimintatavat olivat saaneet alkunsa. Kaivaessani yhä syvemmälle omaa historiaani aloin väistämättä nähdä saman historian, samat syy-seuraus-suhteet ja saman ahdistuksen muissa ihmisissä. Kaikki eivät tee samoja asioita samoista syistä, eivätkä pura ahdistustaan samalla tavalla, vaikka päällisin puolin siltä saattaisi näyttää.

Tietoisuus ahdistuksesta ei riitä poistamaan sitä. Samoin erilaisten toimintatapojen kehittäminen ei ole suora tie onneen ja pois ahdistusta. Itseasiassa ahdistus on ja sen kuuluu olla osa ihmiselämää. Asian voi lyhyesti ja yksinkertaistaen tulkita johtuvan siitä, että meillä ihmisillä on tunteita. Kun emme kykene käsittelemään negatiivisia tunteitamme, kuten pelkojamme tai suruamme, ahdistumme.

Itseasiassa voisi nähdä niin, että ahdistus on seurausta stressistä. Stressiä puolestaan on hyvin monenlaista ja monimuotoista. Vaikka emme tiedostaisi tai emme osaisi nimetä tuntemuksiamme sen enempää stressiksi kuin ahdistukseksi, nuo tuntemukset ovat osa meitä yhtä tiiviisti kuin kokemamme menetykset, työpaineet ja epäonnistumiset. Jos emme tuntisi mitään menettäessämme läheisiämme tai meille työnteko olisi samantekevää, samoin onnistumiset ja epäonnistumiset, saattaisimme kyetä elämään ainakin osittain stressittömästi. Sitä kautta meillä ei välttämättä olisi mitään tunneperäistä selvitettävää ja siten ahdistusta.

Suuri kysymys oman itsemme kannalta on se, miten käsittelemme nuo tuntemukset, joista emme välttämättä ole tietoisia. Näyttää kuitenkin siltä, että tietyt toimintatavat muuttuvat yhteisöissä pikemmin säännöiksi kuin poikkeuksiksi. Jos ahdistusta on alettu kerran purkaa itsetuhoisella tavalla, kuten viiltelemällä (ainakin vielä joitakin vuosia sitten se oli suosittua joissakin ns. goottipiireissä), siitä saattaa tulla kyseisissä yhteisöissä hyväksi koettu tapa ja siitä syystä myös yleinen. Ahdistuksen ollessa alati läsnä ihmiselämässä, meidän tuolisi Suomessa tiedostaa, mitkä ovat laajemmassa merkityksessä esimerkiksi meidän yhteiskuntamme tavat "viillellä" itseään. Tai onko mahdollisesti meidän tuttavapiireissämme ihmisiä, jotka "viiltelevät itseään". Koska kyse on stressin ja ahdistuksen säännöstelystä, sen toiminnan on luonnollisesti saatava aivan toisenlaisia merkityksiä kuin esimerkiksi "pahan olon purkaminen".

Tällainen "viiltely" on otettava hälyttävänä merkkinä silloin, kun sillä on terveydellisiä - niin psyykkisiä kuin fyysisiä - vaikutuksia. Ahdistusta voidaan purkaa myös sillä tavalla, ettei se vahingoita sen enempää ihmistä itseään kuin läheisiä. Toisaalta kuitenkin ahdistus on tarttuvaa, kun ahdistunut ihminen omalla toiminnallaan aiheuttaa vahinkoa sivullisille.