On tunnettua, että ihmiset tekevät päivittäin erilaisia valintoja siitä hetkestä, kun heräävät aina siihen hetkeen kun nukahtavat. Joissakin tapauksissa uskotaan ihmisten tekevän valintoja unissaankin, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun pitäisi nousta ylös: noustako ylös vai jäädäkö vielä tähän hetkeksi.

Tämän jälkeen alkaa valintaruljanssi. Emme ole kuitenkaan laisinkaan tietoisia valinnoistamme, edes siitä, että valintoja teemme. Hetkellisesti mielessämme pyörivät ajatukset: "pistäisinkö tämän paidan vai tuon toisen" tai vaihtoehtoisesti "tosta toi paita". Liikenteessä teemme reittivalintoja ja samoin kaiken aikaa teemme niitä elämässämme. Elämässä meillä saattaa olla vain häilyvänä mielikuva etäisestä päämäärästä, toisin kuin liikenteessä, jossa me tiedämme, että meidän on päästä kauppaan tai kouluun. Elämässä tilanteet muuttuvat vuosien ja vuosikymmenten saatossa, emmekä me välttämättä muista samalla tavalla valitsemiamme teitä kuin kaduilla kulkiessamme. Joka tapauksessa olemme valintamme tehneet ja olkoon päämäärämme mikä tahansa, osaksi tekemiemme valintojemme vuoksi saatammekin päätyä elämämme "koulusta" elämämme "vankilaan".

Näiden valintojen välissä me saatamme kokea tehneemme virheitä. Vaan mistä loppuen lopuksi tiedämme, vaikka juuri tekemämme virheet pitävät meidät tiellä kohti kaukana siintävää päämäärää. Ei sillä, että meidän täytyisi tehdä virheitä, mutta me teemme niitä joka tapauksessa. Jos me haluamme oppia virheistämme, silloin me saatamme arvioida uudelleen reittejämme ja päätyä oikealle tielle. Niin kauan kuin teemme virheitä, emmekä alkuunkaan hahmota, mitä reittiä kuljemme ja luulemme sen johtavan johonkin kivaan, mukavaan, koska siitä pidämme, olemme elämän vietävinä.

Kivan äärellä herää kysymys, pitääkö elämän olla kivaa? Onko elämä jotakin sellaista, jota voitaisiin määritellä sanoilla "kivaa", "hauskaa" tai "mukavaa", niin kauan kuin se määrittyy tai keskittyy johonkin tietynlaiseen elämän osa-alueeseen? Tekemällä kivoja asioita, elämä on kivaa ja nautittavaa, mutta sinä hetkenä kun elämä osoittaa olevansa muutakin, siitä tulee karua ja synkkää. Näin myös silloin, kun ihmiset toimivat eri tavalla. Esimerkiksi humalassa hortoileva ihminen on niin kauan lupsakka humalainen, kun tämä humalainen kaataa juomansa syliimme tai vetää nyrkillä vasten kasvojamme?

Mediatutkija Jukka Sihvosen ajatuksia tulkiten voisi ajatella, että ihmiset ovat toisaalta työnnetty myllyyn, jonka pitäisi nopeaan tahtiin tuottaa aikuismaisella tavalla toimivia aikuisia. Hänen mukaansa lapsuus kadotetaan kiihtyvässä maailmassa, jossa on kasvettava nopeasti kuluttajiksi ja valintoja tekeviksi kansalaisiksi. Nopeus toisaalta johtaa siihen, ettei ihmisillä ole lopulta enää aikaa kasvaa aikuisiksi. Heille lyödään käteen koulutusputki, työputki, perheputki ja mahdollisuuksien mukaan kivaputki. Tähän kivaputkeen voisi hyvin sijoittaa tuon kaiken kivan, jossa me viihdymme, mutta emme välttämättä kasva ihmisinä.

Tähän kivaputkeen voisi sisällyttää kaiken sen, minkä äärelle me päädymme kerta toisensa jälkeen, koska se on kivaa. Matkailu, juhliminen, shoppailu, tietokonepelailu, elokuvien katselu, mässäily ja lukuisat muut asiat ovat kivaa. Pääasia on viihdymme, eikä suinkaan se, että olisimme elämässä läsnä. Meidän on mahdollista oppia vain jotakin kivojen ja ei-niin-kivojen hetkien välimaastossa, niiden törmäyksissä. Vain ei-niin-kivat asiat pysäyttävät meidät miettimään. Ja kun osaamme asennoitua oikein, noista ei-niin-kivoista asioista syntyy mielenkiintoisia ja syvällisiä keskusteluja, joiden äärellä me yllättävä kyllä saatamme viihtyä.

Ensin on kuitenkin tehtävä valintoja. Lähteäkö tänään baariin vai kutsuako kaveri kylään. Vetääkö viinaa ja chillailla vai chillailla joka tapauksessa, syödä ja jutella mukavia? Ollako lievästi poissa itsestään (humalassa) vai pyrkiäkö olemaan täysin tietoinen siitä, mitä ympärillä tapahtuu ja hengittää sisään elämää juuri sellaisena kuin se sinä hetkenä tulee? Nämä ovat vain yksiä monista valinnoista, joissa me joudumme tekemisiin arvojemme kanssa ja sen, mikä lopulta meitä viihdyttää. Jos me viihdymme "hieman poissa itsestämme", pienessä humalassa ja kenties jutellen aivan niitä näitä ihmisten kanssa, mikäpä siinä. Pääasia on, että teemme sen tietoisina valinnoistamme. Sillä mitä ikinä meille matkalla (elämässä) tapahtuu, olemme vastuussa itsestämme. Jos valintamme johtavat meidät kenties osittain meistäkin riippumattomista syistä ei-niin-kivoihin juttuihin, meillä on asiasta sittenkin jotakin opittavaa.

Kaiken tämän ja muun pohjalla on ajatus siitä, että elämän tarkoitus ei ole pitää hauskaa tai muista huolta. Elämän tarkoitus on oppiminen, jotta me osaisimme itse tehdä oikeita valintoja, pitää itsestämme huolta, koska kaikki muu seuraa automaattisesti perässä. Parempi ihminen ei ole välttämättä viisaampi tai taitavampi, vaan ihminen, joka on halukas oppimaan ja tarvittaessa muuttumaan. Siinäkin tapauksessa, että muutos vaatisi valintaa, jonka seurauksena kokisi itse tulevansa mielenkiinnottomammaksi, värittömämmäksi ja ei-kivemmaksi.