Maailmassa on paljon pyhiä asioita. Asioita, joista on puhuttava kunnioittavaan sävyyn jo siitä syystä, että niistä puhuttaessa kriittisesti, toiset ihmiset saattaisivat loukkaantua. Tästä syystä uskonnoille on perinteisesti annettu status, jota se nauttii huolimatta monista jo yksittäisiä liikkeitä sisältä päin repivistä riitaisuuksista. Ulospäin on oletusarvoisesti annettava mielikuva, että kukin uskonnollinen seurakunta tai liike on yhtenäinen. Tällaisella asioiden rajaamisella, pyhittämisellä ja sensuroinnilla on koettu aikaa sitten myönteinen vaikutus mm. imagollisissa kysymyksissä varsinkin seurakuntien ulkopuolella. Sen sijaan sisäiset riidat repivät ja ihmiset poistuvat paikalta enemmän tai vähemmän henkisesti ja/tai psyykkisesti "tällin" saaneina.

Uskonnot ovat aivan omassa kategoriassaan. Uskonnoista puhuttaessa puhutaan nimenomaisesti liikehdinnästä, jonka pohjalla ovat pyhät tekstit, liikkeiden spesialistit (papit, saarnaajat jne). Toisaalta maailma kantaa päällään lukuisia uskonnonkaltaisia ilmiöitä, joilla kenties on aikanaan ollut spesialistinsa, saarna- eli mainosmiehensä ja pyhitetyt arvonsa. Kansallisuusaate ja usko kansallisvaltioihin on yksi kyseenalaistamaton ilmiö, mutta josta toisaalta ihmiset ovat hyvin montaa mieltä. Esimerkkinä voidaan mainita esimerkiksi ihmisten asenteen isänmaan puolustamista ja vielä erikseen varusmiespalvelusta kohtaan. Kaikki meistä eivät ymmärrä syytä, miksi ihmisten - sen enempää heidän kuin meidän - on tartuttava aseisiin. Vaikeaa voi olla myös ymmärtää, mitä lopulta tapahtuisi, jos esimerkiksi Venäjä (jälleen kerran) valtaisi Suomen ja toisi tänne omia lakejaan. Olisivatko ne niin paljon huonompia ja toimimattomampia kuin meidän nykyiset lakimme? Menettäisimmekö kielemme ja itsemäärämisoikeutemme? Historia osoittaa, että Suomi ei ole kahden vieraan vallankaan alla menettänyt kieltään. Taistelua toki niistä ollaan käyty, mutta taistelua ei ole aina käyty aseellisesti. Lopulta kansan syvät rivit ovat vieneet voiton olemalla eri mieltä hallitsijoiden kanssa.

Katsoin vanhan uutispätkän vuodelta 1991, kun neuvostojoukot olivat "marssineet" Liettuan nykyiseen pääkaupunkiin Vilnaan. Neuvostojoukot huristelivat kaupungissa panssarivaunuin, asein varustautuneina, mutta liettualaisilla ei ollut muuta kuin karvalakkinsa. Liettua sai itsenäisyytensä muilla kuin aseellisin keinoin. Kyse oli puhtaasti yhtenäisyydestä ja tässä kohden voidaan palata uskoon sekä seurakunnan yhtenäisyyteen. Vain olemalla yhtenäinen, vailla epäilystä, voitto on saavutettavissa. Olkoonkin, että yhtenäisyys on lopulta näennäistä, mutta joidenkin asioiden puolesta ihmiset ovat valmiita asettumaan rintamaan riippumatta heidän uskonnollisista vakaumuksistaan.

Vastaukset herättävät kuitenkin vain enemmän kysymyksiä. Ihmiskunnan historia tuntee lopulta vain kohtuullisen lyhyeltä ajalta kansallisvaltiot. Nykyisin yleisimmät uskonnot ovat nuoria suhteessa menneisiin ja nykyisin marginaalissa oleviin. Ajatukset valtiosta, kansallisuudesta ja uskontojen taustalla ovat kuitenkin vanhoja. Ne vain ovat pääsääntöisesti unohdettuja ainakin siinä mielessä, että niiden alkumuodoista tietävät vain harvat. Kristinusko ei syntynyt kulttuurisessa tyhjiössä yhtään sen enempää kuin juutalaisuus. Niiden juuret ovat nykyisen Israelin ja sen lähialueen uskonnoissa, Egyptin uskonnossa, Mesopotamian ja sumerien uskonnossa.

Ikään kuin uutena juonteena 1800-luvun aikana nähtiin Karl Marxin kommunistinen teoria, joka on saatettu väärinymmärtää kautta linjan. Marx oli tietoinen vanhoista arkaaisista kulttuureista, alkuperäiskansojen luontaisesta vaihdantataloudesta, jossa rahaa ei ollut. Marx ei kuitenkaan suoranaisesti väittänyt, että kommunistinen valtio on perustettava sillä tavalla kuin se perustettiin. Kyseessä oli utopia, mutta ihmiset ovat olleet koko ihmiskunnan historian ajan sokeita utopialle, toiveajattelulle. Kommunismi on ymmärrettävissä myös alkuperäiskansojen, pienyhteisön perinteiseksi elämäntavaksi, joka on ollut olemassa kymmeniätuhansia vuosia ja se on olemassa tänä päivänä. Sitä olisi kuitenkin äärimmäisen vaikeaa soveltaa nykyisiin kansallisvaltioihin. Kommunismi kuitenkin on leimautunut ensin Neuvostoliiton ja nyttemmin Kiinan kommunistisen hallinnon toimesta.

Yhtenäisyyden nimissä olisi parempi olla nostamatta historiaa esiin. Mircea Eliaden mukaan ihmiskunta pyrkii unohtamaan historian, koska he vihaavat sitä. Vihamielisyys historiaa kohtaan kuitenkin johtaa ymmärtämättömyyteen ja edelleen reaktiiviseen toimintaan, jossa sumeilematta pidetään yhtä "väärää" ajattelumallia parempana kuin toista "väärää". Väittämättä, että kristinuskon ja kommunismin olevan yhtään sen enempää vääriä kuin islam, buddhalaisuus, mormonismi, skientologia, kapitalismi tai libertarismi. Kaikki meidän "oikeiksi" kokemamme vastaukset on osattava suhteuttaa ja meidän on uskallettava kuulla sekä nähdä historiaan. Kuten John Gray huomauttaa (Black Mass, 2007) kaikki kauniit toiveet (utopia) on ovat hyvistä pyrkimyksistään huolimatta johtaneet satojen miljoonien ihmisten kuolemaan, massa- ja kansanmurhiin, ihmis- ja maaoikeusloukkauksiin. Tämä siitä syystä, että yhden utopian työntäminen voimallisesti eteenpäin tapahtuu väkivalloin. Joissakin tapauksissa tulos on parempi, kun yhtenäinen rintama löytyy passiivisesta ihmisjoukosta, kuten liettualaisten keskuudesta. Me ihmiset saatamme kuitenkin pyrkiä kohti samaa, parempaa maailmaa, mutta se saattaakin syntyä aivan itsestään, kun me vain luotamme siihen, että aseeton ja rauhaan uskova rintamamme ei murru.