Propaganda liitetään pääsääntöisesti johtajiin, politiikkaan, koulutukseen ja joukkotiedotusvälineisiin. Toistaiseksi en ole kuullut sitä linkitettävän perheisiin ja kasvatukseen. Ehkä taustalla on tietty pelko, että jos propaganda ulotettaisiin myös koteihin, se tarkoittaisi käytännössä, että me kaikki propagoimme ja me kaikki olemme propagoituja, pahimmassa tapaksessa aivopestyjä.

Linkki johtajien, politiikan, koulutuksen ja joukkotiedotusvälineiden kautta perheisiin ja meihin jokaiseen on varsin ilmiselvä. Vaikkemme uskoisi johtajiin ja poliitikkoihin, meistä suurin osa on koulutettuja ja vaikkemme olisi korkeakoulutettuja, saatamme hyvinkin seurata joukkotiedotusvälineistä erilaisia maailmaan tapahtumia. Propaganda alkaa vaikuttaa meissä sillä hetkellä, kun ne saavat meidät toimimaan, asennoitumaan tietyllä tavalla johonkin asiaan.

Tiedotusvälineet voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin, jotka kaikki toimivat osana joukkotiedotusta:

1) Presentationaaliset tiedotusvälineet vaativat kasvokkaiskontaktia. Esimerkkinä tällaisesta tilanteesta voidaan pitää puhetta, luentoa tai vaikka vuoropuhelutilannetta, jossa toinen käyttää puhevaltaansa.

2) Representationaaliset tiedotusvälineet vaativat symbolista koodista, kuten kirjaimia tai kirjoitettuja sanoja. Tässä tapauksessa siis kirjoitetut tai esitetyt sanat itsessään edustavat puhujaa tai ovat "paikalla puhujan puolesta" (re-present).

3) Mekaaniset tai elektroniset tiedotusvälineet puolestaan vaativat erityistä teknologiaa, joka mahdollistaa illuusion, että puhuja on paikalla. Esimerkiksi puhuva pää televisiossa saattaisi herättää televisiosta tietämättömälle tunteen, että puhuja on televisioksi kutsutussa laatikossa, mutta televisioteknologiaan paremmin tutustuneelle ajatus on hölmö. Muita vastaavia välineitä ovat mm. radio ja puhelin. (Andrew Hart, 1991, s. 4)

Propaganda liitetään usein tiedotusvälineiden kahteen viimeiseen tyyppiin. Toisaalta Adolf Hitlerin puheet itseasiassa pidettiin paikalla olleille yleisöille, vaikka osa niistä radioitiin ja televisioitiin. Saksalainen propagandamekanismi oli viimeisen päälle hiottu ja suunniteltu, siinä otettiin kaikki tiedotusvälineiden muodot huomioon.

Mutta entä kun propaganda on ns. löytänyt perille eli tiedotusvälineet ovat muokanneet esimerkiksi Gerhard Krögerin, Ching Lin, Valeri Burjakovin tai Ville Steniuksen mielipiteitä? Tiedämme, että kun ihminen sitoutuu johonkin poliittisesti, uskonnollisesti tai vaikka harrastusmielessä, heillä on tapana puhua heille läheisistä asioista. Heillä ei ole käytössään luentosalia, lehtipalstaa tai televisiominuutteja. He puhuvat läheisilleen, keskustelevat läheistensä kanssa. Näistä vuoropuheluista tulee osa presentationaalisia tiedotusvälineitä.

Huomattavaa on se, että luentotilanteissa puhujalla on oltava tietynlainen asema voidakseen mennä kertomaan käsityksiään tai mielipiteitään ihmisille. Hitler valtionjohtajana, professorit oman ammattialansa edustajina, erilaiset PR-vastaavat omassa roolissaan ja niin edelleen. Perheissä nämä roolit ovat olemassa, mutta hieman eri tavalla. Esimerkiksi isät tai aviomiehet saattavat olla perheoloissaan dominoivempia ja suorasanaisempia kuin äidit, heidän vaimonsa. Tilanne voi toki olla myös toisinpäin. Kummin päin tahansa tilanne kääntyy, heidän asenteensa ja ajatuksensa vaikuttavat heidän läheisiinsä. Erityisesti lapsiin, jotka eivät kykene kyseenalaistamaan vanhempiensa sanomisia ilman parempaa tietoa.

Kasvatus on propagandaväline, jossa kasvattajien tulisi olla tietoisia siitä, että heidän lapsiinsa siirtämät asenteet ovat nekin tulosta onnistuneesta propagandasta. Kasvattaessamme lapsiamme arvostamaan juuri tietynlaisia asioita, uskomaan juuri tietyllä tavalla, me alistumme tiedotusvälineiden voimalle ja annamme itsemme niiden mekanismien käyttöön.

Otan vielä esimerkin vanhimmista tunnetuista representationaalisen median välineistä eli ns. pyhistä kirjoista. Niiden tavoitteena ei ole ollut kertoa päivän uutisia tai mikä poliittinen ideologia on paras. Niiden tavoitteena on ollut kertoa tarinaa sankareista, jumalista, jumalankaltaisista olennoista tai Jumalasta. Pyrkimyksenä on ollut toisaalta kirjata ylös kansan parissa kulkeneet tarinat, mutta toisaalta muokata ihmisten asenteita. Nämä pyrkimykset eivät ole välttämättä olleet kovin tietoisia, mutta laintaulujen kirjoittaminen, on se ollut sattumaa tai ei, on pakko olla ollut jonkinlainen tavoite siinä, että ihmiset alkaisivat kunnioittaa toinen toistaan. Enää ei tarvittu vanhempia tai isovanhempia hokemaan, miten tärkeää on olla hyvä lähimmäisille, koska nyt käyttäytymisnormit saattoi aina tarkastaa pyhästä kirjasta.

Pyhien kirjojen kirjalliset sisällöt elivät vielä pitkään suullisessa perinteessä. Useat hindut ovat tuskin kahlanneet kaikkea hindukirjallisuutta läpi ja lukuisat kristityt eivät ole koskaan lukeneet Raamattua kannesta kanteen. Heidän on helppo luottaa siihen, mikä on perinteisesti siirretty eteenpäin perheissä ja kouluissa, heidän ei tarvitse tuntea tekstejä kannesta kanteen. Toisaalta tästä nousee yksi ongelma: jos äitini tai kouluni olisivat sitä mieltä, että Hitlerin ja Stalinin ajatukset ovat fantastisia sekä kertoisi meille omaksuttavaksi niistä "parhaat", niin miten voisimme verrata niitä muihin ajatuksiin, jos meille ei kukaan kertoisi kristinuskon, hindulaisuuden, Tarja Halosen tai vihreän aatteen ilosanomasta?

Tästä seuraa, että ajattelemme asiat niin tai näin, olemme joka tapauksessa propagandan uhreja. Tämän tiedostaminen on sikäli tärkeää, että jos meille kerrotut asiat ovat edes potentiaalisesti valhetta, niin mikään ideologia ei ole sen enempää oikea tai väärä. Miksi siis taistella minkään ideologian puolesta?