Tunteiden ja järjen liitto on salakavalan monimutkainen. Tästä huomauttavat useat sosiologit, jotka ovat tutkineet tunteita. Ihmiset saattavat tietoisesti tehdä valintoja järjellä, mutta käyttävät itseasiassa tunteitaan valintojensa pohjalla. Voidaan puhua ristiriidasta, mutta itseasiassa kyse on inhimillisestä toiminnasta: meistä jokainen on altis samoille efekteille, samankaltaisille virheille ja väärintulkinnoille.

Antropologiassa eli ihmisten ja ihmiskulttuurien tutkimuksessa yksi keskeinen ero tehdään ihmisen ja eläimen (kulttuurin) välillä. Siitä ollaan käyty keskustelua, että voiko ylipäätään eläimellä olla kulttuuria, mutta mahdollisuus siihen on olemassa. Kulttuuri sinällään tarkoittaa, että siihen liittyvät jaetut merkitykset ja toiminnot. Esimerkiksi tietty apinalaji on oppinut rikkomaan pähkinän kivellä. Tällainen toimintatapa ei voi olla vain vaistomaista, vaan siihen on pakko kytkeytyä jokin malli, jonka mukaan eläimet toimivat. Tätä opittua mallia voidaan pitää kulttuurina, jota kyseinen apinalaji jakaa keskenään. Selkeämmin erot ihmisen ja eläimen välillä ovat kuitenkin havaittavissa tunteissa ja tietoisuudessa.

Ihminen on omaa toimintaansa ja tunteitaan tiedostava ja tarkkaileva olento. Eläimet toimivat pääasiassa vaistojensa varassa, vaikka eläimienkin voi havaita surevan, he eivät kuitenkaan kykene käsitteellistämään tunteitaan, kuten ihmiset. Tunteet ja järki, tuo salakavala liitto inhimillisine ristiriitaisuuksineen erottaa ihmisen eläimestä. Jos ihminen ei olisi ristiriitainen, hän ei olisi ihminen. Kuitenkaan ihmiset eivät välttämättä halua nähdä itseään erityisen ristiriitaisina olentoina, koska olemme kuitenkin järkeviä. Järki sanoo, että jos olemme ristiriitaisia, meidän kokemuksemme ja ajatuksemme eivät ehkä olekaan aivan niin järkähtämättömiä tosilauseita kuin uskomme niiden olevan. Ristiriitaisuutemme vuoksi kaikki saattaa kyseenalaistua. Kaikki inhimillinen.

Todeksi voisi jäädä silloin siinä tapauksessa maailma, jossa elävät ne olennot, jotka eivät jaa ihmiselle tyypillistä ongelmaa: ristiriitaisuutta. Mitä vähemmän tunteet ja järki sekoittuvat, sitä puhtaampaa ne kumpikin ovat. Erityisesti kokemus puhdistuu, kun se on vailla tunteiden ja järjen värittämää vaikutusta. Siitä syystä todellinen maailma on lähempänä eläinten kuin ihmisten maailmaa. Todellinen maailma on lähempänä vauvan kokemusta maailmasta, sillä hän ei vielä pyri selittämään järjellä kaikkia tekemisiään, vaan toimii sen mukaan, minkä kokee kussakin tilanteessa välttämättömäksi. Tunteet ja kokemus pysyvät puhtaina, kun järki ei pyri sekoittumaan niihin.

Yksi Raamatun keskeisistä lausahduksista on Matteuksen evankeliumin 18. luvun 3. jakeessa: (Jeesus) "ja sanoi: "Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan." Kristillisessä kielenkäytössä lastenkaltaisuus halutaan viedä siihen pisteeseen, jossa lapsi on viaton järkiolento. Lastenkaltaisuus tarkoittaisi tässä yhteydessä jotakuinkin samaa kuin lapsellisuus, lapsenmielisyys tai naiivius. Lapsi kuitenkin jo sekoittaa tunteensa ja järkensä, hänen järjenkäyttönsä on rajallisempaa kuin aikuisen, mutta kaikesta huolimatta, hän on hiljalleen aikuisten vaikutuksesta menettänyt viattomuutensa ja järjellisen koskemattomuutensa.

Zen buddhalaisuuden yksi keskeinen päämäärä on puhdas kokemus (tieteessä fenomenologia tutkii puhdasta kokemusta). Sen oppeihin ei kuulu lapsenkaltaiseksi tuleminen, mutta se tähtää silti kokemukseen, joka on irti järjestä ja tunteista. Tilaan, jossa järjellisillä selityksillä sen enempää tunteille kuin kokemuksille ei ole tilaa. Koska zen buddhalaiset ovat aikuisia miehiä ja heidän maailmansa on käsitteillä kyllästetty, he joutuvat selittämään ja pukemaan tunteensa sekä kokemuksensa sanoiksi - vaikka vain antiteeseinä eli esittävät, ettei niitä voi sanoilla kuvata, ne voi vain kokea. Erona zen buddhalaisen ja eläimen välillä on se, että eläin ei tee sen enempää teesejä kuin antiteesejä. Ne eivät yksinkertaisesti kykene selittämään näkemäänsä ja kokemaansa. Kaikesta huolimatta zen buddhalaiset pääsevät paremmin raamatullisen lapsenkaltaisuuden ytimeen, sikäli kuin sen haluaa ymmärtää äärimmäiseksi puhtaudeksi inhimillisessä maailmassa.

Zen buddhalaisuus on maailman uskonnollisista kannoista oma henkilökohtainen suosikkini. Siitäkin voi kuitenkin löytää heikkouksia, kuten mistä tahansa inhimillisestä kulttuurista ja toiminnasta. Zen buddhalaisetkaan eivät ole immuuneja inhimilliselle ristiriitaisuudelle, jossa tunteet ja järki kietoutuvat toisiinsa. Yksi perustavanlaatuinen ristiriita on se, että he pyrkivät maailmaan, jossa ei ole sanoja, vaan puhdas kokemus. Nirvanan kokemukseen pääsee vain hiljaisuuden tietä, mutta sinne päästäkseen heidät sosiaalistetaan eli opetetaan zenbuddhalaiseen merkitysjärjestelmään erilaisten opetusten ja selitysten avulla. Kun he saavuttavat hierarkiassa hieman korkeamman aseman, he joutuvat selittämään alamaisilleen tai oppilailleen ja edelleen he sosiaalistavat muita ihmisiä. Heidän pyrkimyksensä päästä tilaan, jossa käsitteitä ei ole, he tuntuvat päätyneen syvään rakkaussuhteeseen käsitteiden kanssa. Eikä tämä suinkaan ole ristiriita, vaan perustavanlaatuista inhimillistä toimintaa.