Kulttuuriantropologi Clifford Geertzin mukaan kulttuuri on julkista, koska merkitys on ("Culture is public because meaning is", Geertz 1973: 12). Lause pitää sisällään erilaisia merkityksiä, joita kulttuuri-sanaan sisältyy.

Ensinnäkin kulttuurin on oltava jaettua, koska sen on oltava julkista. Siellä missä ihmiset ovat yhdessä ja ymmärtävät toisiaan, siellä on kulttuuria. Vaikka ulkopuolinen ei ymmärtäisi alkuunkaan mistä on kyse, he eivät vain ymmärrä yhden ryhmän kulttuuria. Tämä tarkoittaa sitä, että merkitysjärjestelmän täytyy olla jollakin tavalla jaettu. Hyvin yksinkertaisina ja selvinä esimerkkeinä puhuttu ja kirjoitettu kieli, liikennevalot ja -merkit ja erilaiset hälytysäänet. Ne on pakko oppia, jotta voimme ymmärtää mitä ne tarkoittavat.

Toiseksi jaetut merkitykset luovat ja pitävät väistämättä sisällään erilaisia tunneperäisiä asenteita, käsityksiä ja tulkintoja. Siellä missä on kulttuuria, siellä on myös hyvin todennäköisesti käsitys siitä, mikä on kulttuurin sisällä oikeaa ja väärää. Ero tehdään lähes uskonnollisella dogmatiikalla, jossa likainen tai väärä on epäpyhää ja se, mikä on oikeaa on pyhää ja loukkaamatonta. Näin ollen voidaan esimerkiksi ajatella, että nyrkkeilynäkökulmasta nyrkkeily ilman hansikkaita voi olla oikeaa nyrkkeilyä ja hansikkailla nyrkkeily on teeskentelyä; baarikulttuuriin sisältyy olennaisesti alkoholien nauttiminen ja alkoholista pidättäytyminen voi herättää närää; musiikissa jazz ja klassinen saattavat pitää huomattavasti korkeampaa statusta oikeana musiikkina kuin esimerkiksi populaarimusiikki tai elektro jne. Nämä jaot ovat pitkälti tunnepohjaisia, koska niitä ei voida selittää rationaalisesti. Miksi baarissa pitäisi olla humalassa tai nyrkkeilymatsit pitäisi käydä ilman hansikkaita? Kyse on makuasioista.

Kolmanneksi yksityisesti harjoitetut omat käyttäytymistavat eivät ole kulttuuria niin kauan kuin kukaan ei jaa niitä. Siten esimerkiksi sinkkumiehen tai -naisen omituiselta vaikuttavat käyttäytymistavat eivät ole kulttuuria niin kauan kuin niitä omituisuuksia harjoitetaan vain ja ainoastaan omissa oloissa. Jos ja kun esimerkiksi toinen ihminen tulee seuraan, käyttäytymisestä tulee yhtäkkiä kulttuuria. Vaikka tämä voi vaikuttaa kaukaa haetulta, niin erilaiset sadomasoleikit ovat kulttuuria. Vaikka sm-leikkejä ymmärtämätön ei näkisi siinä mitään kulttuurista, niin ne leikit pitävät silti sisällään erityisesti edellämainitun seikan: ne herättävät (kiihotuksen, turvallisen pelon jne.) tunteita ja niissä on olemassa hyvinkin olemassa oikea ja väärä. Lisäksi sm-leikit näyttävät olevan kulttuurinen ilmiö, ei vain kahden ihmisen omassa rauhassaan harjoittamaa seksileikkiä. Osoituksena tästä lukuisat sm-videot.

Neljäs liittyykin edelliseen: kun kulttuurituotteita jaetaan, se johtaa levityskanavien organisoitumiseen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että sm-leikkien harjoittajat voivat videoida touhujaan ja liittyä osaksi isompaa rinkiä. Sama pätee laillisesti kiellettyihin rinkeihin, jotka tuottavat ja jakavat huumeita, lapsi- tai eläinpornoa tai snuff-materiaalia (joku ihminen tai eläin tapetaan videolla). Organisoituminen kuitenkin pääasiallisesti tarkoittaa sitä, että lakia varten meillä on Suomen Laki, oikeuslaitos, poliisivoimat; jääkiekkojoukkueet, jääkiekkohallit, jääkiekkoliitto; muusikkojen etujärjestöt, yhtyeet, keikkapaikat, keikkajärjestäjät.

Viidenneksi kulttuurin ulkopuolisella voi olla oma kulttuurinsa, jota emme koskaan opi ymmärtämään. Kun mietin nopeasti asiaa, esimerkiksi tuli mahdollisesti jonkin toisen aika- ja maailmankäsityksen omaava rotu, mahdollisesti ulkoavaruudesta. Meillä maan asukkailla on selkeä käsitys siitä, mitä musiikki on. Siinä on oltava jonkinlainen tahti, jonkinlainen melodia ja mahdollisesti laulua. Entä jos avaruuden vierailijoilla ei ole suuta, vaan ne kommunikoivat jollakin muulla tavalla? Entä, jos niillä ei ole sormia, vaan ne voivat tuottaa musiikkia muulla tavoin? Entä, jos ne eivät omaa samanlaista lähes matemaattista suhdetta kulttuuriin (ja musiikkin) kuin me. Meidän tahtilajimme ovat itsestäänselviä, mutta entä, jos avaruuden vieraidemme musiikki perustuu tahtilajisekvenssiin 74/40,5 * 44/78,2? Saattaisimme kuulla vain epämääräistä, täysin "epäsymmetristä" ja tahditonta kilkutusta, jota kuunnellessa voisimme ajatella tietokoneemme hajonneen tai mahdollisesti äänentuottajalla olevan ongelmia. Jos emme koskaan saisi tietää, mistä on kyse, tuo kulttuuri jäisi pysyvästi käsityskykymme ulkopuolelle. Esimerkki on kärjisttty, mutta se tahtoo sanoa sitä, että me saatamme halutakin pitäytyä omassa käsityksessämme kulttuuristamme ja pitää kulttuurimme rajat suljettuina. Toisen kulttuurin ymmärtäminen kun selvästi saattaisi viedä aikaa ja energiaa.