Matkailu avartaa. Olen tämän tainnut ennenkin kirjoituksissani tuoda julki ja myös sen, että tuota ajatusta viljellään mielellään kouluissa, perheissä, tuttavien kesken jne. Edelleen matkailun avartava vaikutus on itselleni hieman epäselvä ja jatkan siitä hieman.

Olen ollut pitkään kuvioissa, joissa olen saanut olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka eivät ole välttämättä koskaan aiemmin käyneet missään länsimaissa. He eivät välttämättä osaa juuri muuta kieltä kuin omaa äidinkieltään sekä jotakin sen rinnalla puhuttavaa kieltä, kuten espanjaa tai ranskaa. Vuorovaikutuksessa heidän kanssaan, olen saanut tietooni paljon sellaista, mitä tuskin tietoon tulisi pelkästään matkaamalla johonkin alueelle ja ihmettelemään, mitä eri kolkissa maailmaa tapahtuu. Heille matka Eurooppaan on saattanut olla huikea kokemus ja jos kokemuksista puhutaan, niin toki matkailu sinänsä on elämys. Se on kokemus, joka jää unohtumattomasti mieleen.

Halusin itse aikanani matkustaa. Jos en mihinkään muualle niin ainakin pois Suomesta. Missä tahansa olisi ollut parempi kuin Suomessa. Tähän matkailutarpeeseen oli syynsä, jota kävin läpi vasta tehtyäni matkan, jolle minun oli pakko lähteä. Läpikäymäni asiat ovat saaneet minut pysymään Suomessa, eikä minulla ole ollut enää pakottavaa tarvetta "nähdä" tai "kokea" maailmaa. Näin nimittäin, että maailma on kaiken aikaa silmiemme edessä, meillä vaan on usein haastavaa nähdä sitä, koska olemme niin tottuneita maailmaan sellaisena kuin me sen esimerkiksi Suomessa näemme ja koemme. Toiseksi kaikki tuntemassamme todellisuudessa - Suomessa - saattaa muistuttaa meitä erinäisistä Suomessa kokemistamme asioista, jotka eivät ole välttämättä miellyttäviä. Mikä tahansa vieras paikka peittää alleen nuo merkit, saa meidät unohtamaan sen, mistä tulemme ja keitä olemme. Hetkellisesti me emme ole vain vieraassa paikassa, vaan olemme myös vieraita.

Olen joutunut punnitsemaan matkailua uudelleen, kun minulle olisi tarjoutunut mahdollisuus lähteä Ugandaan. Matkani, majoitukseni ja osittain myös ruokailuni olisi maksettu puolestani, joten itselleni olisi jäänyt vain vakuutukset ja rokotukset. Kieltäydyin matkasta pääasiassa siitä syystä, että minun on hoidettava kunnialla pois päätyöni eli opiskelu. Kenties vuoden tai kolmen vuoden päästä tilanne olisi eri. Olen kuitenkin törmännyt ihmetteleviin kysymyksiin, koska näyttää siltä, että usein juuri matkailun avartava vaikutus, ainutlaatuinen mahdollisuus ja kokemus saavat ihmiset mieluummin valitsemaan tunteella kuin järjellä. Tottakai matkaan on lähdettävä ja kun valinnan tekisi tunteella, olisi kieltäytyminen täysin tyhmää ja järjenvastaista?

Käsiteltyäni itsekseni ja tuttavieni kanssa asiaa, aloin miettiä, että mitä tarkalleen tuo matkailun avartavuus ja kokemus on. Mitä ihmiset matkailusta ja erilaisista kohteista saavat irti. Nykyajalle on ominaista, että ihmiset matkustavat ja ottavat liudan kuvia. Nuo kuvat toimivat muistinvirkistyksenä ja toisaalta todistusaineistona: "täällä olen ollut". Eri maailmankolkkien näkeminen voi toimia eräänlaisena statuksena, joka toimii sitten myyntivalttina esimerkiksi työpaikkaa hakiessa. Näin itseasiassa eräänlainen oravanpyörä pidetään liikkeessä. Matkustaminen on tärkeää ihan puhtaasti CV:n kannalta ja mitä enemmän matkustaa, sitä enemmän on "kokenut" ja kaupan päälle vielä osallistuu kaiken aikaa ns. hiilijalanjälkinäyttelyyn. Tuossa näyttelyssä ovat esillä kaikki ihmisten matkailusta kertyneet saasteet, eikä vain ne, mutta myös kaikki se peltiromu, joka kerääntyy kaikista ajan mittaan käytöstäjäävistä koneista. Pitäisikö sitä luontoa säästää vai mennä vaan vaikka CV:n ja valokuvien (tulevien muistojen) vuoksi?

Mistä lähtien matkailusta on tullut tärkeää, ei pelkästään kokemusten markkinoilla, mutta myös työmarkkinoilla? Olenko jollakin tavalla epäpätevämpi juustohampurilaisten myyjä, tilintarkastaja tai PR-henkilö, jos en ole käynyt Japanissa tai Ugandassa? Toki, jos on tekemisissä erimaalaisten henkilöiden kanssa, varsinkin heidän kotimaissaan, olisi hyvä tuntea tapakulttuuria, mutta harva meistä kuitenkaan sellaisissa viroissa on tai tulee koskaan olemaan. Samoin, jos kulttuurientutkijana on pätevä vain matkustettuaan Japaniin tai Ugandaan, millä tavalla se ammattitaito on lopulta hyvä, jos ei pysty tunnistamaan ja erottelemaan oman henkilökohtaisen kulttuurinsa erityispiirteitä. Tähän liittyvät myös mm. motiivit matkustamiselle tai mille tahansa arkisellekin ajanviettotavalle.

Tämän ajatussikermän kuitenkin lopetan kysymyksiin, jotka ovat jääneet itseltäni vastaamatta: mitä matkailu tarkalleen avartaa? mitä pelkästä matkailusta oppii sellaista, mitä ei esimerkiksi oppisi matkailemalla Suomessa tai tutustumalla kaikkiin niihin omituisiin mielenhäiriössä syntyneisiin tapoihin, joita suomalaisilla itsellään on?