Maailmaa ravisutti ja matkailijoita harmitti, kun maaliskuun 20. päivänä Eyjafjallajökullin tulivuori purkautui Islannissa. Tulivuorenpurkauksesta aiheutunut pölypilvi nousi kilometrien korkeuksiin ja lentoyhtiöt kielsivät lentoliikenteen turvallisuussyistä. Monet matkailijat tuskin ymmärsivät millaisesta turvallisuusriskistä oli kyse ja heitä lähinnä harmitti se, etteivät päässeet maasta tai maahan. Kun sitten lentoliikenne jälleen avattiin, meno jatkui entisellään eli matkailijat tulevat ja menevät. Mitä tulivuorenpurkauksesta opittiin?

Samaa voisi kysyä Intian valtamerellä vuonna 2004 tapahtuneesta katastrofista. Tsunami hukutti alleen kyliä ja siinä sivussa yli satatuhatta ihmistä. Tapahtuma tuntui koskettavan kaikkia ja monet osallistuivat pelastustalkoisiin vapaaehtoisina. Lisäksi ympäri maailmaa kerättiin varoja Kaakkois-Aasian vähävaraisille valtioille, jotta veden alle joutuneet kylät ja kodittomiksi jääneet ihmiset saataisiin mahdollisimman nopeasti elpymään tapahtuneesta. Vain viisi vuotta myöhemmin tsunami muistetaan yksittäisenä tapahtumana maailmanhistoriassa, jossa ehkä kuoli enemmän ihmisiä kuin missään katastrofissa aiemmin. Kysyykö kukaan syytä sille, miksi niin moni ihminen lopulta kuoli?

Virallisestikaan en ole havainnut, että asiaa olisi juurikaan pohdittu. Tilanne tunnuttiin haluavan unohtaa mahdollisimman pian kansojen pintakerroksissa. Tsunameista ja tulivuorenpurkauksista on haluttu kehittää varoitusjärjestelmiä, luoda lisää ennustettavuutta asiantuntijapiireissä. Ennustettavuus luo illuusion turvallisuudesta, jolla myydään erilaisia hälytyslaitteita myös koteihin, vain siltä varalta, jos jotakin tapahtuu. Se on ikään kuin mahdolliseen tapaturmaan varautumista. Entä jos kukaan ei kuule hälytystä, entä jos laitteet hajoavat?

Eyjafjallajökullin vieressä lepää moninkertaisesti suurempi tulivuori kuin maaliskuussa purkautunut. Spekulaatio alkoi heti mahdollisuudesta, että myös tämä suurempi tulivuori purkautuisi. Sen yläilmoihin lähettämän pölypilven arvioitiin olevan kymmeniä kertoja ellei satakertainen verrattuna Eyjafjallajökulliin. Katlan purkautumisella olisi ollut huomattavasti laajempialaiset ja pidemmät vaikutukset mm. lentoliikenteeseen. Pölypilvi lisäksi estää auringonvalon kulkeutumisen normaalisti maahan. Se toimii suodattimena, jonka myötä esimerkiksi ulkolämpötila olisi normaalisti alempi. Kasvihuoneilmiöhössötyksen ohessa tämä vaihtoehto on mielenkiintoinen. Missä ilmastönlämpenemisestä puhuvat näkevät jäätiköiden olevan sulamassa, lämpötilan nousevan ja maailman pian hukkuvan veden alle, yksittäinen suurempi mullistus saataisikin ajaa tietyt maailmanosat uuteen jääkauteen. Ja mitä tekevät ihmiset?

Pienempi tsunameja ja erilaisia mullistuksia on ollut Intian valtamerellä tapahtuneen jälkeen useita. Ihmisiä kuolee kaiken aikaa, mutta ajatus kuolemasta pyyhkäistään nopeasti mielestä. Elämän on jatkuttava normaalisti, mitä ikinä se normaali kenenkin mielestä on. Ihmisten on koettava eikä ajateltava. Kokemuksia on kerättävä, jotta vanhempana on jotakin, mitä muistella. Erilaisia inhimillisiä tosiasioita, elämän ihmisistä riippumattomia realiteetteja ei haluta muistella. Sen lisäksi kokemusten määrä tuntuu olevan toissijainen. Jos ihmisellä on yksi valtaisa kokemus, sen antama oppi ei välttämättä eroa aivan hirveästi siitä, että niitä olisi tuhat. Jo yhtä pystyy muistelemaan ja riippuen kokemuksen luonteesta, siitä voi oppia. Mutta yksi kokemus tuhannen rinnalla tuntuu niin mitättömältä. Siksi ihmiset mieluummin asennoituvat niin, että kokemuksia on kerryttävä ja mielellään joka vuosi, kenties joka kuukausi, viikko tai päivä.

Se mitä Eyjafjallajökull halusi meille opettaa on sama kuin mitä tsunami haluaa meille kertoa. Luonto on meistä riippumaton ja vaikka eläisimme kalastajakylässä, omasta näkökulmastamme mitä tylsimmässä työssä, tulivuorenpurkaus tai tsunami saattaa koskettaa meitä sellaisella tavalla, joka mullistaa koko tavan, jolla elämään suhtaudumme. Koska nämä ilmiöt ovat lopulta niin kaukana omasta elämästämme (mikäli läheisemme ei ole menehtynyt niissä), voimme hetkellisesti mennä mukaan muiden suruun lööppiuutisten, televisiokampanjoiden yms. kautta. Kuolema on kaikkialla ja joka hetki läsnä. Se ei ole kiinnostunut siitä, millaisia varotoimenpiteitä tai ennustettavuuslaskelmia me tai asiantuntijat ovat tehneet. Elämme kannaltamme absurdissa maailmassa, jonka absurditeetti on mielellään peitettävä kaikella sellaisella, jota mielemme voi ymmärtää ja joka ei revi auki niitä puolustusmekanismeja, jotka hillitsevät ahdistustamme. Meidän on oltava jollakin tavalla elämämme ja itsemme herroja, vaikka itseasiassa meillä kaikilla - jopa lentoyhtiöillä ja asiantuntijoilla - on herra.

Ihmisten on vaikea kohdata elämää sellaisena kuin se on. Meille opetetaan, me ylläpidämme ja edelleen muovaamme 'malleja' elämästä. Nuo mallit eivät koskaan asetu täydellisesti elämän kanssa sellaisena kuin se on. Sillä mielemme vaatii jonkinlaista järjestystä. Tunnepuolisesti me emme puolestaan halua elää tarkoituksetonta elämää tai ahdistuksen vallassa. Haluamme uskoa ja luottaa 'malleihin', kunnes törmäämme tilanteisiin, jotka joutuvat ristiriitaan niiden kanssa. Me emme pääsekään haluamallemme matkalle tai saamme televisiouutisista nähdä ihmisten jäävän veden varaan tai alle (kokemuksia nekin). Tai seurustelukumppanimme, ystävämme tai puolisomme saattaa olla todellisuudessa hyvinkin erilainen ihminen kuin mielikuvamme heistä, mutta mielikuvien vallassa elävälle illuusio on todellisuus.