Juutalainen sananlasku sanoo, ettei ihmisen, joka kantaa omaa lyhtyään, tarvitse pelätä pimeyttä. Olen ymmärtänyt, että tällä tarkoitetaan ihmisen uskoa elämään tai Jumalaan. Tuo usko on valo, joka kirkastaa koko inhimillisen elämän, luottamus elämään kukistaa kuoleman ja negatiiviset ajatukset sekä toiveet.

Olen asennoitunut elämään positiivisesti. Tiedän elämään kuuluvan erilaisia notkelmia ja vastoinkäymisiä. Näitä voitaneen kutsua kriiseiksi, joista ylipääseminen vahvistaa ihmistä. Kenties joskus tuntuu siltä, että kriisejä on aivan liikaa yhdelle ihmiselle, taakkaa on liikaa yhden ihmisen kannettavaksi. Tällaisessa tilanteessa ihminen saattaa lopulta väsyä henkisesti ja kirkas valo muuttuu heikoksi tuikuksi.

Tietoisuus elämästä ja sen luonteesta, ymmärrys omista rajoista ja kyvyistä, auttaa ihmistä luottamaan valoonsa. Sen hiipuminen ei tarkoita sammumista, vaan heikompikin valo saattaa olla riittävä johdattamaan kulkua hämärässä. Kiinalaisen filosofian näkökulmasta tämän asian voikin kääntää seuraavaan muotoon: ”Ei ole valoa, ei ole pimeyttä, on vain kokemus niistä.”

Elämän luonne

Elämä on absurdi asia, jota on vaikea ymmärtää. Sen ajatteleminen ja tarkoituksen etsiminen saattaa olla kynnyskysymys monille ihmisille elämässä. Tietoisuus elämän absurdista luonteesta vahvistaa ihmistä, sillä niin absurdia kuin elämä on, se on ainutkertaista ja kaunista, kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. Kun elämän syvempi merkitys ja luonne on hyväksytty tällaiseksi, mikään edessä tuleva ongelma, ei suista ihmistä täysin radaltaan. Monille läheisen kuolema on viimeistään tunnepuolisesti niin kova pala, ettei tuosta kokemuksesta välttämättä selviä lähimmäisensä menettänytkään hengissä. Luottamus elämään on kuin luottaisi jumaliin, elämä ja jumalat tietävät mitä tekevät, vain ihminen pyrkii kääntämään mielikuvissaan elämää joksikin muuksi kuin mitä se tosiasiassa on.

Tästä seuraa, että ihminen saattaa nähdä valoa siellä, missä on pimeyttä, ja pimeyttä siellä, missä on valoa. Inhimillinen käsityskyky on rajallinen. Se on sitä niin maailman ja elämän kuin muiden ihmisten ja erityisesti ihmisen itsensä suhteen. Ihmisille on kirjoitettu monia ohjenuoria, miten elämässä tulisi toimia. Näitä ohjeita voi kutsua alkuperin uskonnolliseksi kirjallisuudeksi, myöhemmin niiden pohjalta olemme saaneet hengellisen ja filosofisen kirjallisuuden sekä selvärajaiset säännöt, lait. Osa näistä teksteistä on varteenotettavaa ohjeistusta elämää varten, osa on jo aikapäivää sitten vanhentunutta. Koska mitään selkeitä ohjeita ei ole (ellei rikosoikeudellisesti näin ajattele), meidän on opittava oman elämämme kuluessa elämän suuresta kirjasta, keitä me olemme, mitkä ovat meidän rajamme ja millä tavalla meidän tulisi suhtautua elämään.

Ihmisen rajat

Elämä lakien ja normien mukaan kahlitsee ihmistä. Ihminen voi alkaa kapinoida niitä vastaan, koska kokee niiden rajoittavan jollakin tavalla heidän valonsa (vapaa tahto) vapaata säkenöimistä ja liikehdintää. Tämä kapinointi voi ajaa ihmisen pimeyteen. Pelkät kiellot eivät ole riitä, että ihminen toimisi oikein. Ilman perusteluja, ilman elämänkokemusta, ihminen saattaa uhmata sellaisiakin rajoja, jotka olisivat hänen oman, mutta myös hänen läheistensä hyvinvoinnin ja turvallisuuden kannalta tärkeitä. Positiiviseksi mielletty valo, ihmisen käsitys siitä ja itsestän, on sävyltään sokaiseva tai liian himmeä.

Inhimilliset kyvyt

Kykyjen ja rajojen etsintä kuuluu ihmisluontoon. Leikkisyys ja kisailu ovat kuuluneet ihmiseloon niin pitkään kuin ihminen omanlaisena eläinlajinaan on ollut olemassa. Kykyjensä kohdalla ihminen saattaa yhtälailla tehdä karkeita virhearviointeja. Kilpailuyhteiskunnissa, joissa ihmisten arvokin on mahdollista mitata rahassa, ihmiset ovat alkaneet arvioimaan itseään ja omia kykyjään erilaisin mittarein: sukupuolisuhteiden lukumäärällä, etäisten tai läheisten kavereiden lukumäärällä, omistamansa auton iällä tai ulkonäöllä tai niiden lukumäärällä, pankkitilisaldolla, erilaisilla työmeriiteillä, näkemillään maailman matkakohteilla ja paikoilla, keräämiensä esineiden arvolla ja lukumäärällä sekä lukuisilla muilla laskettavissa olevilla asioilla. Laskennalliset asiat ovat usein tieteessäkin suuntaa-antavia abstraktioita, joilla ei ole välttämättä todellisuudessa minkäänlaista selkeää kohdetta. Numerot ja usko niihin hämärtää ihmisen kykyä ymmärtää todellisia inhimillisiä kykyjään.

Tällä on seurauksensa valoon, jota ihminen kantaa mukanaan. Jos ihminen riisutaan kokemuksistaan, statuksistaan ja omistuksistaan, mitä hänestä jää jäljelle? Omistuksesta, menestyksestä ja ulkoisista tekijöistä saattaa tulla inhimillistä elämää määrittelevä ”valo”. Tämän valon sammuessa paljastuu ihmisessä itsessään oleva valo. Jos kokemuksilla, statuksella ja omistuksella ei ole todellista merkitystä ihmistä, ihminen kykenee arvioimaan kykyjään oikein. Hän hylkii ulkopuolelta tulevaa pimeyttä ja kohtaa elämän vailla huolta, omassa valossaan.