Joudun kohtaamaan edelleen pelkojani, vaikka olen olettanut niiden jo siirtyneen syrjään. Vaikka omaa mieltään ja tunteitaan tarkkailisi aktiivisesti, mitään kaikenkattavaa mielikuvaa omasta toiminnasta on mahdoton luoda. Voin sanoa, etten pelkää enää juurikaan menettämistä tai sitä, etteivät ihmiset pidä minusta, mutta hetkeä myöhemmin koen tarpeelliseksi kääntää vielä yksi kivi.

Toisen ihmisen menettäminen on tullut minulle niin tutuksi, että suhtaudun siihen kyynisesti. Tällä suojelen itseäni ja omaa psyykeäni. Menettäminen on aina yhdenlainen maailmanloppu, jossa entinen maailmanjärjestys joutuu prosessiin. Aikanaan syntyy jotakin uutta. Tuo välivaihe on kuitenkin psyykkisesti raskasta aikaa. Kun yksipuolisesti kerron menettämisen kuuluvan elämään, ja hyväksyväni sen, viittaan sillä vain siihen todennäköisyyteen, että ennemmin tai myöhemmin kaikki loppuu. Viimeistään läheisen ihmisen kuolemaan.

Menettämiseen liittyy pelon tunteita. Ne syntyvät ihmisestä riippumattomista tekijöistä. Me emme voi sille mitään, että toinen ihminen jättää, lähtee, menehtyy. Pelolle on ainakin pelokkaalle ihmiselle lempeämpi vaihtoehto.

Tunnustellessani omia kokemuksiani havaitsen kärsiväni kenties aivan toisenlaisen logiikan mukaan. Minulle toisen ihmisen menettäminen olisi helppoa, siinä olisi tietty lopullisuutta ja rauhaa. Sen sijaan minulle tekee vaikeaa antaa periksi, luopua. Luopumisessa kyse on täysin toisenlaisesta logiikasta myös ajallisesti. Jos menettäminen on lopullista, luopumisessa annetaan aikaa asioille tapahtua. Kaikki jatkaa entistä rataansa kuin ennen luopumisen kohteeseen koettuja tunteita tai toiveita.

Koen tämän lempeämmäksi, mutta itselleni lähes väkivaltaiselta. Aikaa vastaan juokseminen on inhimilliselle olemassaololle jotakuinkin välttämätöntä, koska kaikki päättyy aikanaan. Toisaalta päättäessäni luopua, saatan menettää tiettyjä mahdollisuuksia samaan tapaan kuin pyrkiessäni entistä aktiivisemmin kuromaan aikaa umpeen ja ottamaan mahdollisimman paljon, mahdollisimman äkkiä. Luopumisessa kyse voi kuitenkin olla samalla hukatusta mahdollisuudesta. Koska luopuja ei esimerkiksi ihmissuhteissa ole ainoa tilannetta tai suhdetta määrittävä yksilö. Henkilö, josta luopuja luopuu, saattaa kokea tilanteen yhtälailla raskaaksi, ja hänenkin aikansa on rajallinen.

Menettämisen ja luopumisen yhtälöt ovat vaikeita. Helpointa olisi päätyä kyyniseksi, kyynisemmäksi, tunteettomaksi. Sillä hetkellä kenen tahansa ihmisen loukkaaminen muuttuu huomattavasti helpommaksi. Menettäminen voi lähteä omasta itsestä, ja luopumista edesauttaa toisen ihmisen lähtö.

Nämä kokemusmaailmat ovat minulle tuttuja montakin eri tietä. Vaikka kova kuoreni on ollut kyyninen, se on myös sulanut monta kertaa. Niin mies kuin olen, olen tunteellinen. Olen matemaattisesti ja teknisesti taitavasta suvusta, ja siitä on jäänyt joitakin hippuja minullekin. Osaan ajatella matemaattisesti, rationaalisesti ja perustaa ajatteluni tiukasti rakenteisiin, mekaniikkaan. Rationaalinen ajattelu ei ole pois tunteistani, eikä päinvastoin. Ihmissuhteissa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä kuitenkin tasapainon löytäminen on kohtuullisen haastavaa. Lukemieni tekstien nojalla näyttää myös siltä, että saatan olla yksi harvoja, jotka tuota tasapainoa etsii ja niinkin orjallisesti tunteita sekä niiden rakenteita tarkastelee.