Sähköisten viestinten kehityksen voi ajatella alkavan puhelimesta ja radiosta, vaikka televisiotekniikka oli käytännössä jo ennen olemassa kuin radiotekniikan. Teknologinen kehitys otti valtavia askelia koko 1900-luvun ajan ja kolmannelle vuosituhannelle siirryttäessä, oltiin saavutettu teknologisesti sellainen taso, joka olisi 1800-luvulla eläneen näkökulmasta täysin käsittämätöntä ja mahdotonta.

Yksi 1900-luvun lopun suurista keksinnöistä oli langallisen puhelimen paranneltu versio eli langaton puhelin, jota voitaneen tuttavallisesti kutsua esimerkiksi walkie talkieksi, kännykäksi tai matkapuhelimeksi. Siinä missä langallinen puhelin oli kiinni pysyvässä kohteessa, kuten kotona tai toimistossa, langaton puhelin rikkoi viimeistään kodin ja toimiston rajat. Käytännössä ihmiset olivat työpuhelimestaan tavoitettavissa kotoaan ja taas kotipuhelimesta tai ihmisten vapaa-ajan liittymistä oli tavoiteltava henkilö tavoitettavissa niin koulusta kuin töistä.

Langaton puhelin on kohtuullisen uusi keksintö. Alkuun se ei myöskään ollut aivan kenen tahansa harrastelijan hankittavissa, sillä matkapuhelinten hinnat olivat käsittämättömiä. Mutta viimeisen, reilun kahdenkymmenen vuoden aikana koko puhelimenkäyttökulttuuri muuttui on muuttunut ja ennen harvinaisten langattomien puhelinten määrä on kasvanut eksponentiaalisesti ja samalla niiden hinta on romahtanut.

Millaista kulttuuria langallisen puhelimen aikana elettiin ja millä tavalla se muuttui, kun puhelimesta tuli langaton? Olen elänyt kumpaakin aikakautta, sillä muuttaessani ensimmäiseen omaan kotiini, minulla oli vain lankapuhelin. Tuolloin saatoin käydä töissä kaikessa rauhassa, olla harrastuksissani tai missä tahansa ja palattuani kotiin, ihmiset saattoivat tavoitella minua puhelimitse tai minä heitä. Ongelma oli lähinnä liikkuessani pitkiä matkoja ja halutessani varmistaa, että ihmiset toisessa paikassa olisivat tiettyyn aikaan paikalla. Lankapuhelinta ei voinut kantaa mukanaan ja tarvittaessa soittaa, kun on saapunut "kulmille". Varsinkaan, jos se "kulma" oli keskellä ei mitään, korvessa, useiden kilometrien päässä sivilisaatiosta eli puhelimista.

Langallinen puhelin toimi ensimmäisessä kodissani, mutta jo huomattavasti sitä ennen eräänlaisena rutiinien rikkojana. Kun olin isovanhempieni luona kylässä ja leikin serkkujeni kanssa, äitini saattoi soittaa ja leikki jäi kesken. No, big deal. Leikit ja elämä jäävät kesken, mutta ajan mittaan toisen ihmisen tuleminen yhä uudelleen ja uudelleen esimerkiksi töiden, leikkien, askareiden ja harrasteiden väliin käy rasittavaksi. Langallinen puhelin saattoi rikkoa yksityisyyden silloin, kun toinen ei oikeasti halunnut olla tavoitettavissa, muttei oikein ollut sopivaa olla vastaamatta. Kenties asian voi ymmärtää parhaiten yksinkertaisella esimerkillä, joka on useista romanttisista ja eroottisista elokuvista tuttu: puhelin soi kesken rakastelun, pomo tai äiti soittaa - älä vastaa - mutta kun vastattava on. Häiritsinkö? Ei, yleensä ihmiset eivät edes kysy sitä.

Langallisen puhelimen aikaan puhelin oli siellä, missä oli koti tai koti siellä missä puhelin. Siirtymä langattomaan puhelimeen rikkoi tämän rajan. Koti ei enää ollut pysyvä paikka, vaan se kulki joka paikassa mukana. Se tarkoitti samalla, että jos aiemmin saattoi käydä töissä, harrasteissa yms. ilman häiritseviä soittoja, yhtäkkiä ihmisen täytyi olla tavoitettavissa aina, sillä hänhän oli kotona aina - tai töissä. Samalla kasvaa toisen osapuolen vaatimukset sitä kohtaan, jolle soitto on tulossa, sillä langallisen puhelimeen aikaan puhelimeen oli vastattava, jos se soi. Itse aloin vaientaa kännyköitäni, mutta soittajat puolestaan olettivat, että edelleen - ainakin minun - puhelimeen on vastattava aina kun se soi. En vastannut.

Jos langalliseen puhelimeen soitot saatettiin oikeudessakin todeta kotirauhan rikkomiseksi, missä kulkee raja kotirauhan rikkomisessa silloin, kun ihmisellä on kännykkä? Vanhempani koettelivat omia rajojani aikanaan siinä määrin pahasti, että lopulta suljin kännykän. En halunnut ottaa vastaan puheluita enkä halunnut niitä myöskään soittaa kuin pakkotilanteessa. Soitin työpuhelut, mutta yksityispuhelut jäivät soittamatta. Ihmiset olisivat minut kyllä saaneet aikanaan ja halutessaan kiinni, kuten minä olisin saanut heidät, jos se olisi ollut tarpeen.

Jos langaton puhelin on rikkonut kodin rajat, olen kokenut huomattavasti paremmaksi tavaksi viestiä tekstiviestein. Tekstiviestit luetaan silloin kun halutaan ja niihin vastataan jos halutaan. Se onkin kenties kännykän ominaisuuksista paras. Toki vähättelemättä kännykän oivallisuutta niissä tilanteissa, joissa toinen ihminen on oikeasti pakko saada kiinni - kuten esimerkissäni kaukaisia vierailuja varten. Mutta joskus herää silti kysymys: Miten ihmeessä ihmiset tulivat vielä 30 vuotta sitten toimeen ilman kännyköitä? Ja millä ilveellä ihmiset ovat tulleet 150 vuotta sitten toimeen ilman minkäänlaista sähköistä viestintä?

Monesti on epäselvää, mikä puhelinten funktio tarkalleen on. Viestintäteknologisesti puhelin häivyttää välimatkan: ihmisten ei tarvitse mennä lähteä kotoaan tai toimistostaan sopimaan asioita, vaan he voivat sopia monia asioita liikuttamatta ahteriaan sohvalta tai toimistotuolilta. Lisäksi heidän ei tarvitse lentää joka ilta läheistensä luokse Shanghaista Turkuun pitääkseen yhteyttä, vaan he voivat hoitaa kuulumiset ja "näkemiset" puhelimitse. Kotirauhan säilyttämiseksi ihmisten olisi lisäksi tiedettävä, kenen ja mikä se "koti" on, johon he soittonsa suuntaavat. Tämä on ongelmallista silloin, kun soittojen osapuolet eivät tunne toisiaan, eivätkä siten myöskään tiedä, millainen välimatka heidän välillään todellisuudessa on.