Ihmisillä on tarve puolustautua. Heidän ajattelu- ja toimintatapojensa joutuessa ristiriitaan muiden, ulkopuolisten ihmisten kanssa, he saattavat kokea minuutensa uhatuksi. Seurauksena on puolustautuminen tavoilla, joita kutsutaan minän puolustusmekanismeiksi eli defensseiksi. 

Minän puolustusmekanismeja on monia, mutta yksi yleisesti kuultu on, se ettei yhdenkään ”minän” mielestä heidän asiansa kuulu muille. He kasvattavat lapsiaan miten haluavat, käyttävät alkoholia tai mitä tahansa juuri silloin, kun heille itselleen sopii. Jos tällaisen ajattelutavan seurauksia ajattelee, kohtaamme kohtuullisen suuren ongelman, sillä käytännössä tämä tahtoo sanoa samaa kuin: ”Jos minusta tuntuu siltä, että räjäytän eduskuntatalon, niin räjäytän”, ”jos minusta tuntuu, että lyön jotakuta, niin lyön.” 

Minun asiani on minun asiani niin kauan kuin se ei kohdistu tai vaikuta millään tavalla yhteenkään ulkopuoliseen ihmiseen. Siten minun asiani on esimerkiksi se, mitä teen tänään ruoaksi, minä hetkenä pesen henkilökohtaiset pyykkini ja mitä musiikkia yksinäisyydessä kuuntelen. Vaikka nämäkin voidaan itse asiassa kyseenalaistaa erilaisten markkinamekanismien kautta, niin jätän ne tästä pohdinnasta pois. 

Heti kun olemme vuorovaikutussuhteessa yhteenkään elävään olentoon, meidän asiastamme tulee toisen ja toisten asioita. Me emme elä suljetussa tynnyrissä, jossa olisimme täysin omissa oloissamme, vaikuttamatta kehenkään. Olemme sosiaalisia olentoja, ja luonteeseemme kuuluu nimenomaan muihin vaikuttaminen. Me pyrimme aktiivisesti peilaamaan muista ihmisistä itseämme ja vaikuttamaan muiden ihmisten käyttäytymiseen haluamallamme tavalla. 

Isäni oli yksi monista, joiden alkoholinkäyttö kuului varmasti vain hänelle itselleen. Hän olisi hyvin voinut ajatella niin, ettei hänen juomisensa kuulu kenellekään. Itse asiassa hän oli sitä mieltä, että jos hänestä siltä tuntuu, hän juo itsensä hengiltä ja näin hän myös useaan kertaan uhkasi, ja periaatteessa hänen juomisensa oli osasyy hänen kuolemaansa. Millä tavalla isäni juominen oli vain hänen asiansa? Millä tavalla hänen sanansa ja tekonsa olivat vaikuttamatta esimerkiksi minuun? Saati lukuisiin muihin hänen läheisiinsä? 

Omalla käyttäytymiselläni on ollut väistämättä vaikutuksensa muihin ihmisiin. Olen torjunut mielestäni näitä vaikutuksia ja yhtälailla sulkeutunut oman pääni sisään, ikään kuin tynnyriin, uskoen ja ajatellen, että olen pieni ja mitätön. Torjumalla vaikutusmahdollisuuteni olen samalla torjunut itseltäni kasvumahdollisuuden, mahdollisuuden nähdä maailma muiden ihmisten silmin, ottaen oikeasti heidät huomioon. Vahinkoja tapahtuu edelleen, mutta pyrkimykseni on hyvä, ja olen hiljalleen omaksunut sen asian itsestäni, etten ole aina tietoinen tekojeni seurauksista. 

Meidän asiamme yleensä ovat sattuvasti meidän asioitamme vain silloin, kun on mahdollisuus, että loukkaamme läheisiämme ja itseämme. Sillä hetkellä, kun me uskomme vaikuttavamme itseemme ja muihin ihmisiin myönteisellä tavalla, meidän on helpompi ajatella meidän asioidemme olevan aivan kaikkien asioita. Itse asiassa juuri tuo positiivinen mielikuvamme itsestämme saa meidät toimimaan sosiaalisina ihmisinä jakamassa positiivista energiaa. Kaikki positiivisuutemme ei kuitenkaan ole positiivista, vaan se on yleisen pahoinvoinnin ylläpitoa. 

Saattoiko isäni voida vain ja ainoastaan hyvin lähtiessään baariin pitämään hauskaa? Tuskin hän edes ajatteli mahdollisuutta, että hänen hauskanpidollaan ja positiiviksi kokemillaan asioilla olisi itse asiassa negatiivinen vaikutus useampiin ihmisiin. Koska yleensä sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa on ihmisiä, jotka toimivat samoilla motiiveilla ja käyttäytyvät jotakuinkin samalla tavalla, tuo positiivinen usko tuottaa laajemminkin negatiivisia vaikutuksia. Tämä siitä syystä, että jos ilmapiiri sallii säännölliset humalat ja tokkurat, mikä estää yhtään ketään näkemästä siinä mitään vikaa? Ja silloin kun humalassa ja tokkuroissa sekä niissä tehdyillä teoilla ei ole negatiivisia seuraamuksia, käyttäytymismalli saa jatkua entisellään ja asennoituminen niihin säilyy positiivisena. 

Tästä yleensä seuraa se, että jos joku ihminen kokee tarpeelliseksi muistuttaa muita ihmisiä ”minun asiastani”, hänen käyttäytymisellään on todennäköisesti negatiivinen vaikutus. Hänen positiivinen asenteensa on itsepetosta, jossa hän kuvittelee – niin isäni kuin itseni tavoin – ettei hänen käyttäytymisellään yksinkertaisesti voi olla mitään negatiivisia vaikutuksia. Sen sijaan useammin ”heidän asioillaan” on negatiivisia vaikutuksia. He ovat toisenlaisia, käsittämättömiä, terroristeja, absolutisteja, kettutyttöjä ja maahanmuuttajia. Heidän asiansa ovat kyllä meidänkin asioitamme, mutta harvoin päinvastoin.