Kuten Leon Festingerin kognitiivisen dissonanssin teoria ja lukuisat muut teoriat antavat ymmärtää, ahdistus tai ristiriitaiset, käsittelemättömät tunteet ovat lopulta ihmismielen ja järjen asioita. Tunnustellessani ahdistusta koen tunnelukkoni konkreettisesti. Ajatuksen fiksoituessa tiettyyn kohteeseen, siitä tulee samalla sekä ahdistuksen lähde että sen parannuskeino. Näin on käynyt kohdallani mm. internetin, pornon että ihmissuhteiden kohdalla. Siinä missä ahdistus johtuu siitä, etten saa, mitä olen tarvitsevinani, ahdistus purkautuu sillä hetkellä, kun saan sen. 

Ajatusten fiksoituessa ja käydessä hallitsevaksi, samalla ihmiselle normaali tunteidenhallinta alkaa pettää. Omalla kohdallani tämä on ollut havaittavissa selvästi siinä, etten tunne surua tai iloa niinä hetkinä kuin normaalisti tuntisin. Koko tunne-elämäni on hieman pois raiteiltaan ja saatan tuntea surua tai iloa sellaisina hetkinä, kun se ei olisi kannaltani kovinkaan järkevää. Siinä missä älyllinen fiksoituminen johtaa tunne-elämän ailahteluun, tunne-elämän ailahtelu puolestaan vaikuttaa suoraan älylliseen ailahteluun. Keskittymiskyvyn kärsiminen tai sen suoranainen puuttuminen, on aivan ensimmäisiä oireita.

Festinger ja hänen seuraajansa näkevät, että ihminen pyrkii purkamaan epämiellyttävät tunteet välittömästi. Omalla kohdallani tämä välittömyys on johtanut toisaalta yksittäisiin tapauksiin, jolloin olen purkanut tunteitani vain kerran tai muutamia yhdellä tavalla, mutta samalla yksittäisistä tapauksista on saattanut kehittyä tapoja tai suoranaisia riippuvuuksia. Festingerin teoria ei vielä ulotu tavoiksi tai riippuvuuksiksi kehittyviin mekanismeihin. Välimatka on kuitenkin lopulta suhteellisen lyhyt

Selviytymiskeinoni osana älyn ja tunteen sekamelskaa

Kirjoittaminen on ollut ensimmäisiä niistä tavoista, joita olen kehittänyt ahdistuksen purkamiseksi. Se on ollut keinoistani toisaalta toimivin, mutta myös pitkäkestoisin. Nuorempana leikin ja käytin mielikuvitusta, mutta myöhemmällä iällä erinäisistä syistä olen saattanut palata melko tilannekohtaisesti niihin. Myöhemmin aloin keskittyä musiikkiin ja elokuviin tai ylipäänsä viihteeseen. Ne saivat ja saavat edelleen ahdistuksen tunteeni hälvenemään. Seuraava askel olivat pornografia, joka sai nuoren pojan välittömän huomion. Edelleen myöhemmin internetistä tuli elämäni kenties hallitsevin keino hallita epämiellyttäviä kokemuksia. Osasyy tähän oli se, että sosiaalisessa vuorovaikutuksessa saatoin ensimmäistä kertaa alkaa käsitellä lapsuuttani ja muokata minäkuvaani suhteessa muihin ihmisiin. Internet tarjosi lopulta työkalun matkata itseeni ja alkaa ymmärtää maailmaa sekä ihmisiä aivan uudella tavalla.

Kognitiivisen dissonanssin teorian mukaan ihminen tarttuu epämiellyttävän tunteen poistamisessa lähinnä olevaan asiaan. Käytännössä se voi olla melkein mikä tahansa. Kirjoittamisen aloitin, koska minulle oli annettu kirjoituskone. Aloin naputella. Elokuvat ja musiikki tulivat elämääni yhtälailla helpon portin kautta. Kotona oli televisio, enoni oli hankkinut videonauhurin ja pian myös isäni hankki sellaisen. Stereot olivat jo tulleet jäädäkseen. Pornografiasta en ollut edes suuremmin kiinnostunut, mutta kun antikvariaattikäyntien yhteydessä kanssaostelijani hoiti lehtiä kotiin, ne tulivat minulle ilmaiseksi ja helposti. Internet tuli puolestaan opiskelujeni kylkiäisenä. Hyvä tekosyy koululuokassa istumiselle ja tietotekniikkaan tutustumiselle.

Tästä listasta olen poistanut täysin sosiaalisen vuorovaikutuksen ja riippuvuuteni ihmisistä. Tunteideni fiksoituessa yhteen ihmiseen, sillä on ollut käytännössä aina dramaattiset seuraukset. Olen kokenut ihastumisen pakottavana, häiritsevänä ja epämiellyttävänä kokemuksena käytännössä epäonnistuneiden sekä raastavien ihastumisten jälkeen. Ehkä osaisin suhtautua siihen positiivisemmin silloin, jos olisin ihastusteni kanssa päätynyt useammin parisuhteisiin tai edes jonkinlaisiin väleihin. Näin ei ole käytännössä tapahtunut kertaakaan ilman suurempia kolhuja. Ihastumiset ovat heilauttaneet koko tunne- ja älyllisen elämäni kerta toisensa jälkeen raiteiltaan. Ja kun ainoa tapa purkaa noita tunteita on ollut yhteydessä ihastukseni kohteeseen, olen käyttäytynyt tavalla tai toisella kontrolloimattomasti. Pääsääntöisesti varmasti yrittänyt liikaa ja väärillä tavoilla.

Kaikkiin purkukeinoihin on liittynyt aina jonkinlainen hallitsematon riippuvuussuhde. Kirjoittaminen sinällään ei ole millään muotoa haitallista, vaan se on ollut rakentavaa. Se on ollut tapani käsitellä suhdettani ympäröivään todellisuuteen, ja sinällään se on ollut portti hyvillekin oivalluksille. Viihde on tarjonnut sekin oivalluksia ja miellyttäviä tunteita, eikä sitä sinällään voi pitää haitallisena – mitä nyt jo pienenä televisiota tuijottaessani näköni alkoi nopeaan tahtiin heiketä. Pornografia vaikutti alun perin naiskuvaani eikä juurikaan parantanut sosiaalisia valmiuksiani. Sen hallitsevuus liittyi seksuaaliseen kiihottumiseen ja kiihotuksen purkautumiseen, joka vaikutti jokaisen suhteeni syntyyn, pääasiassa seksin kautta. Seksi on hallinnut jokaista suhdettani ja se on seurannut pornografista mekanistisuutta. Se puoli seksissä on kuitenkin ollut, että se on kohdallani aina tähdännyt naisen tyydyttämiseen ja itse aktissa se on ollut aina tärkeämpää kuin mikään muu. Oman tyydytykseni sen sijaan olen saanut tällöin nimenomaan pornografiasta tai fantasiasta. Internet oli tieni sekä itseeni että sosiaalisten valmiuksieni paranemiseen. Opin puhumaan asioista, joista en ollut aiemmin uskaltanut puhua, ja hiljalleen se avoimuus, jolla internetissä saatoin puhua, siirtyi myös arkielämään. Samaan aikaan kuitenkin jäin kiinni ihmisiin, tunteeni hajautuivat ympäri koko laajaa ihmisviidakkoa ja tunne-elämäni pirstaloitui.

Kirjoittaminen, ihastuminen ja internet

Älyllisesti ainoa haasteelliseksi kokemani riippuvuuteni on liittynyt kirjoittamiseen ja sosiaalisiin suhteisiin. Niissä olen joutunut käyttämään usein samoja välineitä eli kirjoittamista ja älyäni. Kirjoittaessa olen kuitenkin yksin, eikä minulla ole tunnepuolta häiritsemässä. Saatan kirjoittaa juuri niin rehellisesti ja suoraan kuin tunnen itselleni parhaaksi. Sen sijaan sosiaalisissa suhteissa minulla, kuten varmasti muillakin ihmisillä, on taipumus alkaa vetää hieman takaisin. Kaikkea ei sovi sanoa tai tehdä. Ehkä toista ihmistä haluaa miellyttää joissakin asioissa, erityisesti silloin, kun toisesta ihmisestä pitää. Vastakohta on kuitenkin vain kulman takana.

Ihastuessani olen pääsääntöisesti oma itseni. Tunne ja erityisesti sen epämiellyttäväksi kokeminen kuitenkin vaatii kerta toisensa jälkeen järeitä aseita. Menetän otteen itseeni ja silloin menetän vähäisimmänkin mahdollisuuden normaaliin kanssakäymiseen ihastukseni kanssa. Älyni ja tunteeni eivät ole tasapainossa, vaan ne ailahtelevat kulloisenkin tilanteen, tunteen tai ajatuksen mukaan. Jos saan päähäni jotakin, elän hetkessä ja sanon asioita, jotka voisin jättää sanomatta. Vastaavasti saatan tuoda tarpeettomankin usein esiin tunteeni, joista en ole laisinkaan varma, mitä ne loppupeleissä ovat. Kaipaan ihastukseni huomiota keinolla millä hyvänsä, yritän liikaa, ja loppuratkaisu yleensä odottaa tuloaan. Kun vihdoin ihastukseni tekee ratkaisunsa, kokee minut ahdistuksissani ahdistavaksi tai vain sekopäiseksi, olen löytänyt keinon vähentää epämiellyttävää tunnetta.

Internetissä olen kohdannut tämän tylyn todellisuuden aivan toisessa mittakaavassa kuin todellisessa elämässä. Oikeita ystäviä tai kavereita on vaikea vain jättää huomiotta. He kuuluvat osittain arkipäiväiseen elämään. Heidät kohtaa väistämättä ennen pitkää kasvokkain ja sopua voi yrittää tehdä. Internetissä kaikki voi puolestaan olla lopullisesti ohi muutaman käden ja sormen liikkeen jälkeen. Erilaiset kiellot ja estot estävät kaikkinaisen viestinnän siihen asti, kun vihdoin kiellon tai eston asettanut päättää palata keskusteluyhteyteen. Noiden kieltojen ja estojen takana saattaa olla neuvoteltavuus ja toisen ihmisen ymmärtäminen. Jos ja kun omat tunnepuoliset häiriöni ovat lopulta saaneet aikaan sen, että toinen ihminen sulkee minut ”internet-elämästään”, anteeksipyyntöjen ja keskustelun mahdollisuus on päättynyt. Se tuottaa lopulta minulle enemmän ahdistusta kuin itse ihastuminen. Keinoni vähentää ahdistusta ovat siis käytännössä lisänneet sitä.

Erään käyttäytymismallin periytymisestä

Ihmiset ovat kaikki omia yksilöitään. Yksikään meistä ei kuitenkaan kasva ilman läheisten ihmisten vaikutusta meidän asenteisiimme ja uskomuksiimme. Näiden lisäksi kuitenkin saatamme periä huomattavasti monimutkaisempiakin, lähinnä toimintatapoihimme liittyviä tapoja. Yksi tällainen tapa on periytynyt vaikeaselkoisen toiminnallisen kaavan kautta, joka varmasti liittyy ylipäätään luottamukseen ja epätietoisuuden poistamiseen.

Läheisriippuvaiset ihmiset ovat tottuneet nopeasti vaihtuviin elämäntilanteisiin, eräänlaiseen jatkuvaan ”hälytystilassa” olemiseen, jossa kaikki huomio kiinnittyy läheisiin ihmisiin ja heidän hyvinvointiinsa. Elin omassa perheessäni lähellä alkoholismia ja arvaamattomia tilanteita. Tuossa ilmapiirissä eli myös äitini, joka kehitti muiden ihmisten voinnista ja olemassaolosta itselleen elämäntehtävän. Tuon kaiken keskipisteessä olin minä.

Jatkuva huolestuneisuus voinnistani, lukuisat soitot ja varmistukset siitä, miten saatan kullakin hetkellä voida ja elää, alkoivat hallita elämääni viimeistään kännyköiden ilmestyttyä markkinoille. Toisen ihmisen, tässä tapauksessa minun, tavoitettavuus helpottui huomattavasti ja kännykkään vastaamattomuus saattoi olla merkki siitä, että jotakin on tapahtunut. Epätietoisuutta poistaakseen äitini omaksui tavan, jonka selvästi jossakin määrin olen perinyt: toiseen ihmiseen on saatava yhteys väsymättömällä jauhannalla ja huomiota herättävillä strategioilla. Äidilläni nämä strategiat alkoivat muuttua siihen suuntaan, että hän uhkasi soittaa poliisille, palokuntaan tai sairaalaan saadakseen selvyyden, miten voin, kun olin itse asiassa studiotöissä tai nukkumassa.

Minulla kuitenkin tämä strategia muuntui, mutta olen selvästi omaksunut saman huolestuneisuuden ja halun saada välittömiä vastauksia. Kohdallani se on ollut ajoittain tuhoisaa, mutta ajoittain olen osannut myös välttää tällaista käyttäytymistä. Tultuani tietoiseksi oman käytökseni ja äitini käytöksen yhteydestä, tein pesäeron äitiini ja aloin ilmaista suorasanaisesti, että elämä kulkee omalla painollaan. Jos olisin joutunutkin sairaalaan tai kuollut auto-onnettomuudessa, äitini ei enää voisi asialle mitään. Vaikka olen itse oivaltanut asian näin, en toisaalta ole pystynyt itse elämään samalla tavalla, luottavaisena siihen, että elämä kantaa ja vastaukset tulevat aikanaan.

Perustavanlaatuinen epäluottamus on ollut omiaan haavoittamaan orastavia ihmissuhteita. Älyllisesti oivallettuna elämän luonne on se, ettei yksilö juurikaan voi luonnonvoimille ja toisen elämän valinnoille mitään. Mutta samaan aikaan epätietoisuus pakottaa toimimaan sillä tavalla, että niin luonnonvoimat kuin muiden valinnat pyritään alistamaan jollakin tavalla oman älyn alle. Tästä on seurannut eräässä mielessä itseään toteuttavien pelkojen sääntö, pikemmin kuin poikkeus. Pelko toisen ihmisen menettämisestä tai torjutuksi tulemisesta on johtanut, kuten se johti äitini suhteessa minuun siihen, että toisen ihmisen menettäminen ja torjutuksi tuleminen ovat aina vain lähempänä. Äitini on joka tapauksessa osa elämääni, mutta minä en puolestaan ole välttämättä kovinkaan suuri osa jonkun perheeseeni kuulumattoman elämää. Minä voin sanoa suoraan äidilleni, että rajat ovat nyt nämä, mutta taas helposti asetun itse ulkopuolisena tilanteeseen, jossa enää mitkään sanat eivät riitä, vaan teot sulkevat minut pois sosiaalisesta piiristä.

Tunteiden ja älyn suhde sekä niiden käänteisyys

Olen miettinyt asioita, syitä ja seurauksia pienestä pitäen. Tuntenut olen vähemmän. Kun vihdoin aloin tuntea, samalla aloin älytä asioita aivan eri tavalla. Näiden kahden välimaastossa kulkee hienoinen raja, ja kun toinen alkaa hallita elämää enemmän kuin toinen, tasapaino alkaa heitellä. Kohdallani tasapainon menettäminen on aina ollut ahdistava kokemus ja se on heijastunut kaikkeen käytökseeni. Tasapainon löytämiseksi edes hetkittäin olen käyttänyt ahdistuksenpurkukeinoja, jotka ovat hetkeksi ”nollanneet” erityisesti älyn, mutta siinä ohessa myös tunteet. Kun näitä keinoja käyttää tarpeeksi pitkään, on lopulta tasapainon heilahtelusta tullut siinä määrin määräävä tekijä omassa elämässä, että ilman sitä ahdistuisi kenties entistä enemmän. Olen valmistanut itselleni oravanpyörän.

Jon Elster kirjoittaa tämänsuuntaisesta käyttäytymisestä, kun hän pohtii addiktioita ja riippuvuuksia. Erilaiset minän puolustusmekanismit karsivat raa’asti erilaista tietoa, ja samalla toisaalta kohtaamisen mahdollisuuden. Tasapaino saattaisi olla kohtaamisen kautta saavutettavissa, mutta minullakin on ollut keinoni tukahduttaa älyllisten oivallusten teko, jotta saisin tunne-elämäni kuntoon.

Tiedostan kokeneeni lähinnä positiivisia tunteita. Vaikeimpia hallittavia ovat erilaiset negatiiviset tunteet ja aivan kärkipäässä kaikenlainen epävarmuus ja –tietoisuus. Positiiviset tunteet tässä tapauksessa ovat nekin usein jollakin tavalla typistettyjä. Iloa toki tunnen ja minua pidetään sosiaalisesti iloisena, avoimena ja leikkisänä. Nämä tunteet eivät kuitenkaan ole koskaan olleet kokototuus minusta. Olen ollut vakava ja pohtiva sekä usein teksteissäni noita negatiivisia tunteita käsittelevä. Kun tekstini päätyvät lopulta harvojen luettavaksi, he eivät ole tätä puolta oppineet minusta myöskään tuntemaan.

Elster listaa erilaisia tunteita yhdistäviä tekijöitä ja nostaa esiin kognitiiviset eli tiedolliset eli älylliset tilat. (5) Tunteet voivat syntyä erilaisista uskomuksista, jotka liittyvät muihin tai itseen nykyhetkessä, menneisyydessä tai tulevaisuudessa. Siinä missä menneet tunteet voivat syntyä pelkoina, sama tunne on käännettävissä tulevaisuuden toiveiksi. Tunteet ovat samaa juurta, mutta riippuvat vain siitä, mistä näkökulmasta asiaa katsoo eli millä tavalla älyllisesti asioihin suhtautuu. (6) Lisäksi tunteilla voi olla jollakin tavalla intentionaalinen, omaa halua osoittava kohde. (7) Se voi aiheuttaa fysiologista kiihottumista, kuten sydämentykytystä, vaikeuksia puhua ja jalkojen pettämistä. (8) Näiden kautta tunteilla voivat aiheuttaa fysiologisia muutoksia, kuten punastumista, äänen nousemista, hymyilyä, naurua ja itkua. (10) Ja viimeiseksi tunteet voivat aiheuttaa nautintoa tai kipua.

Pyrkimyksissäni kohti nautintoa ja miellyttäviä tunteita, olen käytännössä aina kääntänyt selkäni vaihtoehdoille. Ristiriitaiset tuntemukset ovat tulleet ikään kuin väistämättä mukana kallistuessani tunteissani johonkin suuntaan. Näin esimerkiksi ihastumiseni on herättänyt minussa toiveita tulevasta. Tunteideni fiksoituminen yhteen kohteeseen on puolestaan herättänyt pelon menettämisestä, hylätyksi tulemisesta tai torjunnasta. Olen saattanut alkaa käyttäytyä mustasukkaisesti ilman mitään syytä - ei sen enempää minun näkökulmastani kuin tunteideni kohteen.

Ihastuminen luonnollisesti on aiheuttanut fysiologisia tuntemuksia, jotka ovat miellyttäviä. Noita miellyttäviä tuntemuksia kohti olen pyrkinyt jääräpäisesti ja hyvin päämäärätietoisesti. Se, millä tavalla olen älyllisesti näissä tilanteissa ollut mukana on kuitenkin asia erikseen. Pelkoni ja toiveeni eivät ole välttämättä olleet millään tavalla älyllisesti perusteltavissa, joten olen käsitellyt samanaikaisesti hyvin ristiriitaisia tunteita hyvin ristiriitaisilla älyllisillä väitteillä. Neutraalius näissä tilanteissa on ollut kuitenkin mahdotonta, sillä silloin tulisi unohtaa sekä tunteet että viime kädessä järki.

Ihastuminen on minulle äärimmäisen epämiellyttävä tunne juuri kaiken epätietoisuuden vuoksi. Jos toinen ei vastaa tunteisiini, olen heikoilla jäillä. Nautinto on sisältänyt aina ripauksia kipua. Kun sitten vihdoin saan vastauksen ja varmuuden, eräänlaisen päätöksen epätietoisuudelleni, nautinto muuttuu kivuksi.

Kivuliasta on huomata myös se, että minulle ihastumiset ja kirjoittaminen ovat muodostaneet yhdessä toimivan parin kohti pakkomielteistä käyttäytymistä. Kirjoitan käsitelläkseni epämiellyttävää tunnetta, mutta tekstieni kohteeksi alistuu haluamattaan ihastukseni kohde. Tunteeni polarisoituvat ja lopulta vieraan ihmisen voi olla hyvin vaikea ymmärtää, miksi käyttäydyn kuten käyttäydyn. Eikä hän ole lopulta ainoa, jolla on ymmärtämisvaikeuksia. Lopulta omien tunteideni epätasapaino aiheuttaa varmasti tunteita toisessa, eivätkä ne siinä muodossaan kuin ne esitän, ole varmastikaan pelkästään positiivisia.

Monenkirjavaa lääkitystä

Jos Festingerin kognitiivista dissonanssia tai omien käsitteideni mukaan ahdistusta tai käsittelemättömiä tunteita voisi kuvata jollakin tavalla kivuksi, niin olisi varmasti helpommin ymmärrettävissä myös erilaiset mekanismit, joiden avulla ihminen tuota tunnetta pyrkii lieventämään. Voisi tuota samaa asiaa kuvailla eräänlaiseksi elämäntuskaksi, jonka lievittäminen vaatii ”lääkitystä”. Tavat, joilla tuota lievitetään ovat moninaiset ja olen edellä esittänyt itselleni tavoiksi muuttuneita. Tavat puolestaan voidaan yhdistää erilaisiin riippuvuussuhteisiin, sillä ilman yhtä noista asioista, olisi yksi lääke vähemmän.

Nykymaailmassa ihmiselle onkin luontaista kerätä eräänlainen lääkitysarsenaali. Vaihtoehtoja on nykyään lukuisia ja perimmiltäänkin ihmisellä on olemassa ihan toimivia sekä historian valossa hyviä keinoja hillitä tuskaansa. Erilaiset leikit ja kisailut, hauskanpito ja ilottelu muiden ihmisten kanssa lienee näistä kaikkein suosituimpia. Silloin kun ihminen ei ole suoranaisesti tunteella mukana, vaan joutuu haastamaan itseään älyllään ja fysiikallaan, hän on ikään kuin kohtuullisen turvallisilla vesillä.

Erilaiset luovat harrasteet ovat toinen, erittäin toimiva keino. Maalaaminen, musiikki, piirtäminen ja kirjoittaminen lienevät mitä oivallisimpia keinoja tyhjentää mieltä ja käsitellä tunteita. Kirjoittaessani minä tunnen oloni välittömästi paremmaksi, vaikka kirjoittaisin vain itselleni. Samoin musiikki rauhoittaa, kun kuulen jonkin toisen rytmin kuin oman pulssini. Varmasti kaikenlainen askartelu ja näpertely saattaisivat entisestään helpottaa oloani, mutta nämä strategiat olen ajan mittaan unohtanut.

Hyvien ”lääkkeiden” lisäksi on lukuisia enemmän tai vähemmän ihmiselle itselleen tai hänen läheisilleen tuhoisia. Ne voivat olla tuhoisia monessa eri mielessä, ei vain terveydellisessä. Nopeasti voivat tulla mieleen erilaiset kovat huumeet, jotka tarjoavat välittömän ja nopean pakotien arjen tuskista. Alkoholi lienee suomalaisille ja länsimaalaisille tutuin. Olen kokenut omakohtaisesti sen, miten pelkkä nielemisreaktio (olen juonut vettä, mehua, maitoa tai piimää) rauhoittaa välittömästi oloani. Monet kaipaavat lisäksi päihdyttävää vaikutusta.

Sosiaalisessa vuorovaikutuksessa puolestaan ongelmallisia keinoja ovat läheisiin tai vähemmän läheisiin takertuminen. Vaikka lievitystä etsivä ihminen ei välttämättä itse ongelmaansa tiedosta, hän alkaa hyvin nopeasti vaikuttaa negatiivisesti muihin ihmisiin, jos heillä asiat ovat mielestään ihan kunnossa. Näin olen reagoinut omaan äitiini ja näin ovat reagoineet lukuisat itselleni ventovieraat minuun. Vastakohta tälle on välinpitämättömyys. Psykologisena minän puolustuskeinona tätä voisi vastata ”torjunta” tai ”kielto”. Näiden avulla ihminen ei päästä itselleen vaikeita asioita tai ihmisiä lähelleen, eikä pyri ottamaan selvää siitä, mikä lopulta saa toisen ihmisen käyttäytymään sillä tavalla kuin tämä käyttäytyy. Olen pitänyt äitini läheisyydessäni toisaalta ymmärtääkseni itseäni, mutta ymmärrän erittäin hyvin, ettei itselleni vieras ihminen ole millään tavalla pakotettu ottamaan minusta selvää. Suhteet käyvät monimutkaisiksi ja niillä saattaa olla taipumus kariutuessaan tai ongelmallistuessaan aiheuttaa lisää ahdistusta, kenties puolin ja toisin.

Edelleen sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja ongelmiin siinä viittaavat erilaiset toiminnot, jotka voivat välittömästi aiheuttaa hengenvaaran tai vahinkoa ihmiselle itselleen tai toiselle ihmiselle. Tällaisen toiminnan takana lepäävät todennäköisesti hyvin samankaltaiset mekanismit kuin mustasukkaisuuden tai menettämisen pelon taustalla. Toista ihmistä ei kuitenkaan millään voida väkisin pitää suhteessa, ei sen enempää henkisellä kuin suullisella väkivallalla. Tämä ei koske vain parisuhteita, vaan sama mekanismi heijastuu aina maailmanpolitiikkaan asti.

Viihde ja internet ovat nekin yhdenlaisia kanavia. Ne ovat olleet itselleni erittäin suuressa roolissa, mutta viihteeseen ja internetiin ripustautuminen heijastuvat ajan mittaan ihmisen terveyteen. Erilaiset liikunnalliset viihtymisen muodot olisivat varmasti parempia, sen sijaan, että harrastaisi viihtymistä säännöllisesti istuvassa tai makaavassa asennossa. Viihde – erityisesti televisio ja musiikinkuuntelu – saattaa passivoida ihmistä. Internet puolestaan saattaa toimia myös aktivoivana työkaluna, mutta jälleen, jos siitä tulee pääsääntöinen ”lääke” ihminen saattaa altistaa itsensä monenmoisille ongelmille, kuten oikeiden sosiaalisten suhteiden radikaalille vähenemiselle ja yksinäisyydelle.

Riippuvuussuhteiden synty liittyy ”lääkkeeseen”. Yksi pilleri ei vielä tee riippuvaiseksi, mutta jos samaa tai samoja pillereitä alkaa käyttää säännönmukaisesti tai säännöllisesti, niistä saattaa tulla riippuvaiseksi. Lopulta ajatus elämästä juuri ilman tiettyjä pillereitä, tapoja tai käytänteitä, kuulostaa masentavalta, toivottomalta tai ainakin epämiellyttävältä. Tämä pilleri voi olla käytännössä mikä tahansa jumalista läheisiin ihmisiin, alkoholista tietokonepeleihin tai musiikin soittamiseen, viattomasta läheisyydestä seksiin.