Tiedän milloin minusta tuntuu hyvältä. Se on se hetki, jona ihmiset toimivat tyystin toisella tavalla kuin he yleensä toimisivat ja osoittavat positiivisia tunteitaan. Maailma ja ihmiset rakentuvat positiivisten tunteiden kautta, mutta asia ei kuitenkaan ole ihan niin yksinkertainen. Yritän selittää miksi.

I

Olen kuulunut vuosikausia keskusteluryhmiin, joissa käsitellään kristinuskoa. Alun perin olin aktiivinen vastaväittäjä, inttäjä ja vastarannan kiiski. Pyrin tavalla tai toisella tekemään tiettäväksi kantani, ja saatoin siinä ohessa kuvitella jopa muuttavani kristittyjen ajatuksia. Olisihan se kaltaistani telaketjuateistia mairittelevaa.

Telaketjuihin vastataan telaketjuilla. Ilmaisutapani herättivät kristityissä pahaa verta, he eivät oikein ymmärtänyt näkökulmiani ja lopulta taistelu päättyi tasapeliin. Pidin pidemmän tauon keskusteluista, aloin kiinnostua yhä enemmän uskosta, enkä niinkään uskonnoista valtaa käyttävinä koneistoina tai kulttuureina. Palattuani keskustelemaan asioista, pyrin tuomaan hyvin tarkasti julki sen, kuka olen, miksi ajattelen niin kuin ajattelen, mitä olen oppinut kristityiltä ja mitkä ovat nähdäkseni niin ateismin kuin teismin heikot kohdat.

Tunteeni asiaani kohtaan olivat miedontuneet, mutta intohimo oli säilynyt. Asennoitumiseni oli siinä määrin erilainen, että konservatiivikristityt alkoivat asennoitua minuun eri tavalla. Se johti lopulta siihen, että asemani palstan ateistien joukossa muuttui. Ateistit olivat oma joukkonsa (sosiaalinen, toisiaan tukeva ryhmä), seurakunnan jäsenet olivat toisiaan tukeva ryhmä (sosiaalinen, toisiaan tukeva ryhmä) ja minä olin niiden välissä, tulkitsemassa molempien puolien tunteita sekä käyttäytymistä.

Otin osan kristityiltä saamastani positiivisesta palautteesta osaksi itseäni. Koin itse asiassa jossakin määrin olevani hyväksytty, heidän sosiaalisen ryhmänsä ulkojäsen. Samaa voisin sanoa kuitenkin ateistijoukosta. Yhden sosiaalisen ryhmän sijasta olin kahdessa, mutta tämä johti puolestaan siihen, etten ollut lopulta kumpaakaan. Siten olin edelleen, muuttuneista asenteistani ja positiivisesta suhtautumistavastani huolimatta kristittyjen vihollinen. Mielenkiintoista tilanteessa oli se, että olin onnistunut muodostumaan myös joidenkin ateistien hylkimäksi ajattelijaksi.

Toivon mukaan kuitenkin osa ateisteista ja kristityistä omaksuivat jotakin sanoistani sekä ajatuksistani. Tiedän kuitenkin, että kehitys jäi puolitiehen ja vaikutin pikemmin yksilöihin kuin kokonaiseen sosiaaliseen ryhmään. Muutos ja sitä kautta kehitys jäi huomattavan pieneksi.

II

Luotan elämään. Tekstini, kuten puheeni saattavat kuitenkin olla aika ajoin aika raskasta luettavaa. Syitä tekstieni raskauteen on varmaan useampia, mutta yksi puoli niissä on varmasti kirjoituksieni omakohtaisuus, kokemuksellisuus ja niistä välittyvät ajatukset sekä tunteet.

Teksteistäni ei kenties välity luottamukseni elämään aivan siinä sävyssä kuin se saattaisi välittyä minusta henkilönä. Jyrisen hyvin vähän samaan sävyyn kahdenkeskisessä vuorovaikutuksessa, mutta toisaalta en pelkää puhua asiasta kuin asiasta. Osa ihmisistä kuitenkin kokee lähestymistapani pessimistiseksi, jopa ”paskaksi”.

Kirjoitin runoja. Ne runot kertoivat elävästä elämästä. Niissä tapahtui kootusti asioita, jotka eivät kuulu ns. terveeseen kanssakäymiseen. Hyvistä pyrkimyksistä huolimatta ihmiset eivät rakasta ja suvaitse toisiaan aivan niin hyvin, kuin useat antavat itsestään ymmärtää. Perheväkivallan ja perhesuhteiden ollessa keskiössä, joutuu lukija (kuin myös kirjoittaja) läpikäymään omia kokemuksiaan sekä tunteitaan.

Annoin runoni luettavaksi lahjakkaalle valokuvaajalle. Hän oli innoissaan teksteistä, jotka olivat hänen mielestään tyystin eri tavalla synkeitä kuin hänen muiden tuttaviensa tekstit. Synkeys tuntui kuitenkin olevan hänestä oma arvonsa, jota hän ei kokenut erityisen pahaksi. Keskustellessamme runoistani ja niiden sisällöistä, keskustelu siirtyi huomaamatta hänen perhesuhteisiinsa. Lopulta hän tunnusti itseensä vahvasti vaikuttaneen asian. Seurasi torjunta. Hän saattoi pitää runoistani, muttei ymmärtänyt, miksi minun pitää aina ”kaivella kaikkea paskaa”.

Siinä missä hänelle elävästä elämästä kertovat juttuni olivat ”paskaa”, minä pidin sitä edelleen elämänä. Se oli vain se toinen puoli elämästä, jossa asiat eivät suju aivan niin kuin olisi toivonut. Kun puhutaan positiivisuudesta ja positiivisista tunteista, usein törmää siihen, että negatiiviset asiat torjutaan. Positiivisuus kuitenkin rakentuu ja kasvaa ymmärryksestä, tietoisuudesta ja tunteiden tunnistamisesta. Miten todella voi olla positiivinen, jos pitää elämää ”paskana”?

Lähtökohtani on monille ongelma. Tekstini ovat raskaita lukea. Se tuskin siis kuitenkaan johtuu yksinomaan siitä, että tekstini ovat muodoltaan ja tyyliltään sellaisia kuin ovat. Asiasisältö saattaa olla monille vielä vaikeampi pala niellä. Tästä syystä, vaikka itse asennoidun elämään positiivisesti ja tuon esille elämän nurjia puolia, monet lukijat hengästyvät ja lopulta kääntävät asetelman päinvastaiseksi. Se mistä olisi opittavaa, muuttuu lopulta asiaksi, joka torjutaan. Näin luottamukseni elämään ja itseeni (minun tapani tulkita positiivisuutta) ei välttämättä rakenna positiivista ilmapiiriä, vaan lisää ahdistusta.

III

Elän alkoholitonta elämää. Monille ajatus alkoholittomuudesta on painajaismaista, eivätkä kaikki ihmiset ymmärrä sitä, miten ilman alkoholia voi tulla toimeen (tämä toki pätee moneen muuhunkin asiaan, joita ilman pärjään). Osoitan kaikessa arkisessa elämässäni, sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, että vaihtoehtoja on. Pystyn nauramaan ja viihtymään humalaisessa seurassa, kunhan seura ei käy väkivaltaiseksi.

Esimerkkini herättää paljon kysymyksiä. Erityisesti se on herättänyt niitä monissa vanhemmissa miehissä, joihin olen törmännyt, jotka kuluttavat huomattavan osan ajastaan baarin tiskillä oluttuoppi kädessä. He eivät näe minua tuoppi kädessä, he eivät näe minua humalassa, mutta he näkevät minut aina hyväntuulisena, seurallisena ja valmiina kuuntelemaan. Ensimmäinen heräävä kysymys on ollut: ”Etkö koskaan juo alkoholia?” Maistan, en juo. Seuraava kysymys on: ”Miksi?” Kerron isäni ja useiden muiden sukulaismiesteni kuolleen alkoholiin.

Hyväntuulisuuteni ja avoimuuteni havaitaan positiiviseksi asiaksi. Vaikka tiedän miesten olevan heteroseksuaaleja, he voivat tulla sanomaan kunnioittavansa minua, yksi heistä jopa rakastavansa. Olen rakkaudellisen ilmapiirin ympäröimä, positiivinen vaikutukseni heijastuu heihin, mutta mikään heidän elämässään ei ole muuttunut.

Vaikutusmahdollisuuteni elämässä ovat rajalliset. Käytännössä tiedän pystyväni vaikuttamaan eniten omaan elämääni. Muut ihmiset voivat kunnioittaa minua ja imeä minusta irti positiivisuutta, mutta siitä huolimatta, heidän elämänsä jatkuu vanhoja raiteitaan. Asenteideni muuttuminen avoimemmaksi alkoholinkäyttöä kohtaan on kuitenkin sekin kaksiteräinen miekka. Kun en sitä suuresti tuomitsekaan, vastakkainen mielipide ja vaihtoehtoinen elämäntapa ovat vaiti. Mikä sitten lopulta on oikea tapa vaikuttaa rakkaudella ja positiivisella esimerkillään ihmisiin? En tiedä.

IV

Passiivisen vastarinnan ikoni Mohandas ”Mahatma” Gandhi herätti voimakkaan kansanliikkeen, joka seisoi intialaisten itsenäistymisprosessien etulinjassa. Hän rakasti Intiaa ja hän osoitti esimerkillään kunnioitusta englantilaisia siirtomaajohtajia kohtaan. Hänen esimerkkinsä seurauksena Intia vapautui Englannin siirtomaavallasta ja itsenäistyi. Mahatma Gandhi ammuttiin. Mahatman positiivinen esimerkki on jäänyt omaksi luvukseen historiaan. Osa ihmisistä seuraa edelleen Gandhin esimerkkiä, mutta Intia, itsenäistymistään huolimatta on sisäisten ristiriitojen, sisällissotien ja ihmisoikeusloukkausten runtelema.