Olen tullut vakuuttuneemmaksi siitä, että minun kanssani kenenkään on mahdotonta tulla "onnelliseksi". Jos joku etsii onnellista parisuhdetta ja onnea ihmissuhteista, tiedän, ajattelen, käsittelen, kaivelen ja etsin liikaa, jottei tieto ja toisaalta ymmärrys aiheuttaisi jonkinlaisia pilvillä muutoin niin pilvettömälle (kyseenalaistamattoman tiedon) taivaalle. Tieto lisää tuskaa ja ymmärrys siirtää elämän eräänlaiselle harmaalle vyöhykkeelle: kallistuminen suuntaan tai toiseen, positiiviseen tai negatiiviseen eri asioissa on luonnollista, mutta mitään absoluuttia ja absoluuttista totuutta ei ole kummassakaan.

Ymmärrys ja tieto siis aiheuttavat pilviharsoa valon tielle, mutta samalla se häivyttää synkkyyden pimeydestä. Jäljelle jää lopulta elämä, jossa on valoa ja pimeää siinä merkityksessä kuin se ehkä inhimillisessä elämässä, luonnossa tunnetaan. Ihmissilmän ollessa tottumaton pimeään, jopa hämärä on aluksi sellaista, ettei tunne näkevän mitään. Vastatavasti kun siirtyy pimeydestä valoon, vähäinenkin valo saattaa sokaista. Ihminen, joka kulkee ymmärryksen ja tiedon tietä, ei pelkää pimeydessä, koska luottaa valoon siellä; ja vastaavasti pimeydestä valoon siirtyminen ei tuota kuin hetkellisen totutteluvaiheen. Se kaikki kuuluu luonnostaan asiaan.

Tässä harmaudessaan ihminen saattaa tulla puhuneeksi niitä vastaan, jotka luottavat valoon tai haluavat unohtaa pimeän. Kenties he tietävät hyvinkin, mitä pimeys on, sillä se on jyrkästi vastakohtana valolle. Vastaavalla tavalla pimeyteen luottava saattaa kokea vähäisenkin positiivisuuden tai optimismin haihatteluna, utopiana, vaaleanpunaisella koristeltuna lelumaailmana. Valoisat haluavat ruokkia valoisuuttaan valolla ja pimeydessä riutuvat haluavat vetää pimeän verhon tiukemmin ylleen.

Tällainen toimintatapa koskee aina yhtä asiaa kerrallaan, sillä ihminen on ristiriitainen olento. Juhlamielellä ja valoonsa luottaen ihminen saattaa toimia tavoilla, jotka ovat tuhoisia heille itselleen ja heidän läheisilleen. Pimeimpikin ihminen puolestaan saattaa toimia täysin kaikkia periaatteitaan vastaan: kuolemaa ihannoiden he silti saattavat elää ekologisesti ja itsestään huolehtien. Valo ja pimeys sokaisevat ihmisiä, ja harvassa ovat ne ihmiset, jotka tuntevat millä tavoin tuo sokaistuminen tapahtuu. Harvassa ovat ne, jotka ovat kulkeneet kumpaakin tietä ja oppineet kulkemastaan tiestä.

Elämän tiellä tunnen seisovani juuri näiden kahden todellisuuden ja todellisuuteen suhtautumistavan välissä. Vaikka harmaa saattaisi tässä tapauksessa tarkoittaa tasapainoisuutta, se ei sitä voi absoluuttisessa muodossaan sittenkään olla. Jopa virheettömin ihminen tekee elämässään virheitä. Tasapainoisinkin ihminen on ristiriitainen ja luottaa, tilanteesta riippuen, enemmän valoon tai pimeään. Tällaisten ihmisten löytäminen on harvinaista ja muiden ihmisten voi olla vaikea ymmärtää pohjimmiltaan, rehellisesti ja avoimesti keskitiellä kulkevia. Otaksun myös, että keskitien kulkijat ovat usein yksin juurikin siitä syystä, että erinäiset valosta ja pimeydestä seuraavat konfliktit voivat olla väistämättömiä pari- ja ihmissuhteissa. Kompromissien tekeminen ja toisaalta toisen elämään mukautuminen saattavat ennemmin tai myöhemmin saada aikaan enemmän vahinkoa kuin hyvää. Tästä syystä kenties keskitien kulkijat lienevät sittenkin parhaita esimerkkejä niistä ihmisistä, jotka esimerkillään kertovat vaihtoehtoisesta elämäntavasta, auttavat ymmärtämään inhimillistä elämää (auttavat ihmistä ymmärtämään sekä muita että itseään), luottamaan elämään ja tulevaisuuteen, mutta samalla siihen, ettei menneisyys ja pimeys ole millään tavalla vaikuttamatta tässä maailmassa ja meissä itsessämme: meistä jokainen kantaa mukanaan niin valoa kuin pimeyttä, niin tulevaa kuin historiaa.