Ahdistus on arkikielessä usein määrittelemätön tunnetila. Lisäksi siihen sisältyvät sivumerkitykset ovat pääsääntöisesti negatiivisia. Siitä onkin tullut enemmän sairaalloista tilaa tarkoittava tunnetila, joka vaatii lääkehoitoa. Siksi usein ahdistukseen sanana saatetaankin liittää erilaiset mielialalääkkeet, mikä tavallaan kuvastaa sitä, mitä ahdistus vaatii missä tahansa muussakin merkityksessä: lääkettä, parannuksen, tasoituksen.

Fyysistä kipua ei mielletä ahdistukseksi, mutta se aiheuttaa kaikesta huolimatta ahdistusta. Asiaa voi kuvailla sanalla 'stressi', jota niin ihmiset kuin eläimet kokevat, kun heille/niille aiheutetaan fyysisesti epämiellyttävä olo. Sen sijaan, että ihmisille tai eläimille syötettäisiin ahdistuslääkitystä (joka sekin saattaisi tuohon kivun kokemukseen vaikuttaa), heille annetaan kipulääkettä tai heille suoritetaan jonkinlainen lääketieteellinen operaatio.

Tämän lisäksi ihmiset kokevat hyvin erilaisia 'kiputilanteita' sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Mietitään vaikkapa ihmistä, joka on äärimmäisen ujo tai muuten herkkä. Kun he ensimmäisiä kertoja etsiytyvät sosiaalisen kanssakäymiseen ja mahdollisesti ihastuvat toiseen ihmiseen, he tuskin ainakaan odottavat sitä, että heidän ihastuksensa kohde satuttaisi heitä mitenkään. Jos näin kuitenkin käy, tunne ei ole edes fyysisen satuttamisen kohdalla pelkästään fyysinen. Ihmisen psyyke vahingoittuu eikä niitä vaurioita (esimerkiksi koulukiusattuna tai ihastuksen haukkumana) mikään varsinainen kipulääke korvaa. Tässä tapauksessa koettu kipu eli ahdistus, on käsiteltävä jollakin mulla tavalla. Kuten esimerkiksi niissä tilanteissa, jos tällainen ihminen joutuu pitämään esitelmän tai esiintymään kaikkien niiden ihmisten edessä, joiden hän pelkää jollakin tavalla vahingoittavan häntä. Vaihtoehtoja on lukuisia ja yksi niistä saattaa olla tilanteesta 'jänistäminen' eli se, ettei koskaan saavu paikalle.

Sosiaalisissa tilanteissa koettuja ahdistuksen tunteita voidaan lieventää hyvinkin yksinkertaisilla tavoilla. Yksi tällainen suomalaistenkin suosima tapa on alkoholinkäyttö. Jos ja kun alkoholia nautitaan sen verran, että itsekritiikki madaltuu ja estot poistuvat, voidaan päätyä tilanteisiin, joihin ei ilman alkoholinkäyttöä rohkeus riittäisi. Pienenä vastapainona toki on, että tilanteet, joihin ihminen voi humalassa päättyä, eivät välttämättä ole nekään kovinkaan miellyttäviä. Ihminen on kuitenkin sitkeä olento ja pääasiallisesti selviytyy seuraavista ahdistavista tunteista, kuten häpeästä.

Psyykkinen ahdistus liittyy käytännössä kaikkiin ahdistuksen lajeihin. Sitä koetaan myös fyysistä kipua koettaessa. Ahdistus vaatii jonkinlaista laukaisua ja juuri psyyken kokema 'kipu' saa aikaan sen, että ihminen ylipäätään alkaa toimia: hakeutuu lääkäriin, ottaa kipulääkkeen, ottaa alkoholia, haastaa itsensä ja menee näytelmäkerhoon. Niin tai näin, koetun 'kivun' hillintä vaatii toimintaa ja ihminen alkaa toimia. Tämä mekanismi voi olla luotu, ja se saattaa tulla esiin esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa silloin, kun kaikki ystävät, kaverit ja/tai sukulaiset odottavat yksilön toimivan juuri tietyllä tavalla. Tällöin aiheutuva kipu - esimerkiksi häpeä, pelko - syntyy juuri odotuksista ja yksilö saattaa hillitä kipua toimimalla sillä tavalla kuin on odotettu. Mutta yhtä hyvin ihminen voi olla välinpitämätön ja alkaa kapinoida kaikkia odotuksia vastaan.

Tästä päädään vielä yhteen merkittävään ahdistuskipuilun muotoon. Sen lisäksi, että läheisemme odottavat meiltä erilaisia asioita (sosiaalisessa vuorovaikutuksessa), yhteiskunta - muodoton, kasvoton ja nimetön - ihmisten joukko saattaa odottaa meiltä tietynlaista käyttäytymistä. Vaikka meidän läheisemme olisivat kaikki siviilipalvelusmiehiä tai työttömiä, yhteiskunta saattaa painostaa meitä armeijaan tai töihin. Toisaalta yhteiskunnassa on erilaisia kielenkaltaisia rakenteita, joiden perimmäinen tarkoitus on saada meidät toimimaan tietyillä tavoilla. Yksinkertainen esimerkki on liikennevalojärjestelmä. Siitäkin huolimatta, ettei autoja tai muita ihmisiä ole mailla halmeilla, olemme saattaneet omaksua yhteiskunnalliset normit siinä määrin tiukasti, ettemme ylitä katua punaisilla valoilla. Toinen esimerkki on se, että vaikka olisimme kuinka vasemmistolaisia ja rahakielteisiä, emme siltikään välttämättä mene lähikauppaan, kasaa ostoksia ostoskärryyn ja kärräile ostoksiamme suorinta tietä läpi kassojen ja ohi vartijoiden kotiimme. Jossakin kohdassa meidät pysäytetään.

Tästä seuraa, että me joudumme joko toimimaan niin kuin muutkin kansalaiset. Kun toimimme kuten muut, voimme kokea olevamme edes jossakin määrin 'hyviä kansalaisia'. Toinen vaihtoehto on kompromissien tekeminen tai sitten täysin vastakkaiseen suuntaan meneminen. Niin kauan kuin meille itsellemme ei koidu mitään harmia, voimme käytännössä toimia millä tahansa tavalla: kuljemme punaisia valoja päin aina kun mahdollista ja uskomme, ettei siitä seuraa vaaratilannetta; sullomme tarvitsemamme tavarat taskuihin tai muualle piiloon, jos ja kun vain uskomme, ettemme jää kiinni.

Myös tässä tapauksessa toimimme niin, ettei meille koituisi epämiellyttäviä tunteita tai kokemuksia. On kuitenkin huomattava, että me ihmiset olemme hyvin erilaisia. Tulemme erilaisista lähtökohdista ja asia tai tilanne, joka aiheuttaa yhdelle ahdistusta, voi toiselle olla jokseenkin neutraali kokemus (esim. yleisön edessä sekoilu ja noloilu). Me emme kuitenkaan kasva koskaan sellaiseksi kuin olemme ilman kokemuksiamme. Jossakin vaiheessa väistämättä meitä ahdistaa (kipuilemme psyykkisesti, sosiaalisesti tai yhteiskunnallisesti/yhteisöllisesti) ja meidän on löydettävä tavat välttää sekä käsitellä epämiellyttävä kokemus.

Esittelin tässä neljä erilaista lähtökohtaa psyykkiseen kipuun eli ahdistukseen: fysiologinen, psyykkinen, sosiaalinen ja yhteiskunnallinen/yhteisöllinen kipu. Esitin myös, että kaikki kivut saavat ihmisen toimimaan kohti parempaa tai tasaisempaa olotilaa. Siten kipu (ahdistus) toimii eräänlaisena polttoaineena, joka pitää ihmisen liikkeessä, motivoituneena toimimaan. Toiminnan päämäärä on tällöin ihmisen kannalta kokemuksellisesti jonkinlainen uskottu tai toivottu parempi olotila.

Seuraavaksi esittelen muutaman vastakohtaparin, jotka vaikuttavat ihmisen toimintaan. Lähtökohtaisesti kaikkia laukaisevia tunteita voidaan pitää epämiellyttävinä, mutta ne eivät lopulta ole kuin juurikin motivoivia voimia, jotka suuntaavat toiminnan kohti jotakin miellyttävämpää. Näin ollen itsessään ahdistus ei ole sen enempää positiivista kuin negatiivista, vaan se on eräänlainen inhimillisen käyttäytymisen olemassaoleva rakenne, joka yksinkertaisesti juontuu siitä, että ihminen on tunteva ja ajatteleva olento. Jos ihminen ei tuntisi, hän tuskin kokisi mitään asioita niin epämiellyttäviksi, että asioiden eteen pitäisi tehdä mitään - jos ihminen ei ajattelisi, hän todennäköisesti säntäilisi asiasta toiseen epämiellyttävien tunteiden vallassa kuin paniikissa. Jälkimmäisessä tapauksessa ihmisen toiminta saattaisi pitkälti vaikuttaa minkä tahansa eläinlajin paniikkikäyttäytymiseltä.