Melkoisen kritiikkisiivun taas sain puserrettua. Ja edelleen pyrkimyksenä pitää jollain tavalla nähdä asiat useammasta kuvakulmasta. Jos tuo herättää edes muutamia ajatuksia, ihan hyvä asia. Edelleen kenties tässä niitä potkuja SJY:ltä odotellaan, katsotaan miten käy, kuinka kauan saan sijoittaa omia ajatuksiani kristilliseen kontekstiin eli miten kauan voin harjoittaa sellaista kristinuskoa, johon itse uskoisin ja jolla tavalla itse näkisin sen toimivan edes jossain määrin. Valitettavasti kuitenkin jokaisen uskonnon harjoittajat muodostavat uskonnon ja tekevät siitä luotettavan. Kenties siihen asiaan puuttuu tämä viimeisin teksti... (osaankohan kuulostaa yhtään HC-kristityltä?) En liitä tähän keskusteluun johtaneita tekstejä, toivon toimivan tällaisenaan:

Kyllä me aina myös itsestämme kerromme, kun julistamme. Minä kerron varmasti itsestäni näillä teksteilläni täällä, vaikka Jumalalle antaisin kaiken kunnian siitä. Se johtuu ihan siitä, että meillä jokaisella on erilainen tausta. Sen mitä minä olen nähnyt ei ole välttämättä sitä, minkä sinä olet nähnyt. Samoin minä saatan olla pienistä murheista enemmän rikki kuin sinä suurista murheista, jolloin myös minun eheyteni tai rikkoutuneisuuteni henkisellä puolella vaikuttaa minun tekemisiini.

Siitä johtuu myös tuo, että tässä ajassa kristikunnassa ei tule olemaan mitään täydellistä yhteyttä. Mutta mitä kertoo se, että kristityt itse nahistelevat opinkappaleistaan ja suhteestaan Jumalaan (kuka on kokenut aidoimmin, kenelle Jeesus puhuu, kenelle vihreät pikkumiehet). Mistä minä tiedän, mitä kukaan muu on kokenut, kun tiedän vain omista kokemuksistani. Miten minä osaan tehdä valinnan oikean kristityn, oikean kristillisen sanoman välillä kuin pitämällä kiinni siitä ajatuksesta, että Jumala on Rakkaus, Ikuinen Hyvä, Jumala tunnetaan vain Hedelmistään. Siten jokainen kylvetty siemen ei ehkä tuota maailman kauneinta kukkaa, vaan osa kukista voivat olla piikikkäitä ja myrkyllisiä, vaikkakin kauniita.

Kun katson kristittyjä, joista jokainen toimii omalla tavallaan, en voi olla näkemättä sitä, miten paljon itseään kristityiksi kutsuvat toimivat hyvin omavaltaisesti ja ovat päättäneet, että he ovat kokeneet Jeesuksen sillä ainoalla oikealla tavalla. Heidän tulkintansa nousee heidän persoonansa ohella lähes dominoivaan asemaan ja alistamaan niin toisinuskovia kuin kristittyjä. Mitä tällainen Ruhtinas tahtoo kertoa meille Jeesuksesta? Pitäisikö tällaista ihmistä kuunnella, kun samanlaisia löytyy maailmasta satoja, jotka puhuvat osittain samaa, osittain aivan eri asiaa. Eikä nämä ihmiset kiinnosta ei-kristittyjä. He ovat meille Jumalan sanansaattajia, Hänen suunsa ja korvansa. Mutta silti he ovat ihmisiä ja joissain tapauksissa, kun heidän persoonansa ylittää muurit ei-kristityille asti, me kristityt saamme siitä kärsiä. Miten?

Vaikka riehuvan Sanomanlevittäjä saisi upotettua Sanomaa meille kristityille ja kenties käännytettyä joitain ei-kristittyjä kristinuskoon, tuo kristitty edustaa persoonana, yksilönä kristittyjä ja kristinkuntaa. Hänellä on eriasema verrattuna ihmiseen, joka harjoittaa uskoaan kaukana asutuksesta, omissa oloissaan, lähinnä rukoilemalla hiljaisuudessa ja kuuntelemalla luonnonääniä, kiittämällä niistä Herraa. Vaikka tämä kristinuskon edustaja on vain yksi, kenties hieman väärällä tavalla toimiva, hän saattaa karismallaan silti kerätä ympärilleen lukuisia ihmisiä kuin opetuslapsikseen. Hän saattaa silti leimata kristittyjä. Se kun ei vielä sano mitään, jos joku on esiintyjänä niin vakuuttava, että saa ihmiset seuraamaan perässään, että hän olisi oikeassa. Tästä löytyy varmasti esimerkkejä pilvinpimein: Marx, Darwin, Hitler, Saatana. Enkä tiedä olisivatko nämä hahmot yhtään luotettavampia, vaikka heidän esityksensä ja sanomansa olisivat maltillisempia.

Tästä seuraa, että jos kristinkunta on vaikeuksissa jo omassa keskuudessaan ja sen parista nousee persoonia, jotka aiheuttavat lisää sisäistä kahinointia, se ei ole meille kristityille hyväksi. Nämä ihmiset, heidän persoonansa, tapansa esiintyä asettavat kristikunnan naurunalaiseksi. Jos näin käy, me olemme syy siihen, että koko kristinusko menettää niiden silmissä uskottavuutensa, joita meidän pitäisi johdattaa Jumalan tykö. Eikä se, että nuo muut nauraisivat meille tarkoita sitä, että he nauraisivat meidän Jumalallemme. Heidät on silti mahdollista johdattaa Kristukseen, mutta me olemme kristikuntana, uskovina menettäneet kasvomme heidän edessään. Se on hieman sama asia kuin jonkin rauhanaatteen yhteisön pyrkimys saada aikaan rauha johonkin alueelle ja he päättäisivät lähteä tähän 'taistoon rauhan ja rakkauden puolesta' käsikranaatein, kiväärein ja ydinpommein. Paljonko olisi heidän rauhan ja rakkauden aatteeseensa luottamista? Siksi sanon, että vaikka Sanaa on hyvä julistaa, sitä ei pidä tehdä siksi, että niin on käsketty. Meidän täytyy pystyä eheytymään ja kehittymään. Jos sielussamme jäytää viha ja kauna, emmekä sitä tiedosta, se valitettavasti näkyy myös ulospäin ja tällaisen ihmisen kohdalla valitettavasti näen hänen tekonsa ja sanansa ihmisen tekoina ja sanoina, eivät millään muotoa jumalallisina.

Tekstini voivat olla melko kovia, mutta en ole omassa elämässäni, enkä historiassa törmännyt koskaan tilanteeseen, että mitään uutta ja hyvää olisi tapahtunut ilman melkoista pilareiden heiluttelua. Rakkaudesta se Isäkin huutaa, eikö niin?