Alkoholisoituneen tai muulla tavalla ongelmaisen asuinkumppanin kanssa voi ajan mittaan ahdistus kasvaa sietämättömäksi ja suhde ajautuu karille. Mikään ihme se ei ole. Ihmiset kiinnittyvät toisiinsa, ei ainoastaan henkisesti kokemalla toisensa läheisiksi ja ystäviksi, vaan myös fyysisesti. Iho muistaa toisen kosketukset niin hyvässä kuin pahassa ja sekin aiheuttaa ongelmia, että ihmisellä on suhteessaan kokemusta molemmista. Ristiriitaiset ajatukset, toiveet ja tunteet vaikeuttavat eroa, joka kaiken järjen mukaan olisi pitänyt loppua jo aikoja sitten.

Isäni kohdalla tilanne ajautui hänen alkoholinkäyttönsä vuoksi useita kertoja tilanteeseen, jossa ero oli lähellä. Hän onnistui kuitenkin puhumaan itsensä liemestä lupaillen parempia elinoloja ja milloin mitäkin. Vaikea on sanoa, miten esimerkiksi toisella tai kolmannella lupailukerralla olisi pitänyt vastata, mutta tällä tavalla ongelmaiset pääsevät luikkimaan pakoon vastuutaan, eivätkä koskaan osoita ymmärtävänsä ongelmiaan. Isäni ei missään vaiheessa lupaillut lopettaa alkoholinkäyttöään, hän osoitti uskovansa sen olevan täysin hanskassa, vaikka hanskat olivat menneet ajat sitten hukkaan. Mitkään vihjailut isäni sairauteen ja hoitoonmenoon eivät auttaneet tilannetta, vaan pikemmin pahensivat. Kun isäni hakeutui hoitoon pakotettuna, hän ei siellä montaa kertaa käynyt. Hän uskoi lisäksi, että mitkään kallonkutistajat eivät häntä huijaa. Häneltä jäi oivaltamatta se, että kallonkutistajien rooli on pikemmin kuunnella ja opastaa potilaitaan löytämään ratkaisuja ja oivaltamaan toimintatapojaan. Tästä syystä ainoa oppi isälleni oli, että äitini on hullu. Jos ongelmainen on tosissaan asian kanssa, hänen on osoitettava itse ymmärtävänsä olevansa jollain tavalla pulassa. Hänen on osoitettava tarvitsevansa apua ja haettava sitä itse.

Nöyryys on ensimmäinen askel kohti edes jonkinlaista menestystä. Näytelty nöyryys, jota isäni osoitti on huono tapa edetä mihinkään muuhun kuin pahempaan suuntaan. Oikeanlaisen nöyryyden tunnistaminen onkin aika vaikeaa. Kaikki lähtee silloin ongelmaisesta itsestään. Hänen ei tarvitse vakuutella elämänkumppanilleen ymmärtävänsä ja tarvitsevansa apua. Aina parempi on, jos ihminen kaikessa rauhassa ja hiljaisuudessa hakeutuu hoitoon, eikä aliarvioi ihmistä, jonka kanssa on tekemisissä. Ammattiauttajatkaan eivät ole messiaita, vaan rajallisia ihmisiä. Toiseksi heillä on itsellään erilaisia elämänkokemuksia, jotka tekevät heistä joidenkin ongelmien asiantuntijoita. Potilaana ongelmaisen täytyy kuitenkin pikemmin kuulostella itseään kuin "auttajaansa". Terapeutin tehtävä on kuunnella ja oivaltaa syy-yhteyksiä, tunnistettava ongelmakäyttäytyminen ja etsittävä syitä sille. Kaikki se tapahtuu kyselemisen kautta ja siten, että potilas itse voi ymmärtää myös käyttäytymisensä syitä. Miten tuosta käyttäytymisestä sen jälkeen päästään eroon on yksilöllistä.

Omakohtaisesti olen kokenut eri hoitosuhteissa, että parhaat tavat hoitaa ahdistusta ovat sen verran juurtuneita ja pinttyneitä, ettei niistä ihan hetkessä päästä. Alkoholikoukussa oleva joutuu tasapainottelemaan entisten toimintatapojensa ja tulevan tyhjyyden kanssa. Sen sijasta, että hän käyttää alkoholia tilalle saattaa tulla jokin toinen riippuvuus. Hoitosuhteissa pitäisikin käsitellä pikemmin kaikkia riippuvuuksia kerrallaan. Niiden syyt voivat kummuta samoista perusongelmista ja ne voivat siksi olla eri ihmisillä samankaltaisia. Helpoin tie eroon alkoholismista onkin hurahtaa uskoon tai alkaa käyttäytyä jollain toisella tavalla ongelmallisesti. Riippuvuuksista on mutkikas ja kenties pitkäkin tie vapauteen. Sitä tietä jokainen käy yksin. Toinen ihminen voi olla tukena, muttei hänen tarvitse olla rinnalla ja kärsiä toisen riippuvuudesta. Se onkin taas sitten läheisen oma asia, miten pitkälle haluaa toista seurata hänen kiirastuleensa.