Otan kuitenkin nyt askeleen hieman pidemmälle uskon, viestinnän ja tietynlaisen propagoinnin tai lähetystyön uumeniin. Sosiologiselta kannalta ihmiset toimivat yhteisöinä, yhteis- ja kansakuntina, mutta myös vuorovaikutuksessa ihmisten välillä.
Meillä on hyvin erilainen määrä viestiä. Yksi tapa on sanaton viestintä, eleet. Saatamme tulla sanoneeksi eleillämme ja olemuksellamme asioita, jotka ovat ristiriidassa sen kanssa, mitä suustamme päästämme. Kuitenkin kaiken viestinnän vastaanottaminen niin kuin viestijä itse sen on tarkoittanut, on todella vaikeaa, ellei mahdotonta. Sanallinen viestintä on toinen viestinnän tapa, jolla uskomme olevan suorempaa vaikutusta muihin. Sen sijaan vastaanottaja ei voi koskaan tarkasti tietää, miksi viestimme ja onko lopultakaan meidän viestimämme asiat totta kenellekään muulle kuin itsellemme.
Lisäksi meillä on huomattavasti laajempi määrä levittää sanallista viestintää. Viimeistään teknologian kehityksen myötä viestinnän määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Siitä on tullut viestintää massoille, sen sijaan, että viestintä olisi pitkälti pienyhteisössä tapahtuvaa. Samalla toisaalta viestinnästä on tullut enemmän ja enemmän vallankäytön väline. Mitä suurempi on mahdollinen, tavoitettava kohderyhmä, sitä enemmän viestin lähettäjällä on valtaa. Nykypäivänä suuryhtiöt, jotka tuottavat televisioita, radioita, MP3-soittimia, televisio-ohjelmia, elokuvia, radio-ohjelmia ja ovat mukana painoviestintäalalla pitävät valtaa siitä, mitä viestejä päästetään eteenpäin. Tähän asemaan päästäkseen on oltava valtavasti rahaa, joka vapauttaa kahdenkeskisestä tai pienyhteisöviestinnästä.
Viestintätulvassa vaaditaan ihmisiltä hyvää medialukutaitoa, kykyä ymmärtää esimerkiksi televisiotuotannon ja -kirjoittamisen lainalaisuuksia. Hyvällä medialukutaidolla varustettu henkilö saattaa erottaa televisio-ohjelmassa tilanteen lavastuksen, kirjoitetut vuorosanat, leikkauksen merkityksen erilaisten henkilöhahmojen ja luonteiden, jopa tietynasteisen karismaattisuuden luomisessa. Huonosti mediaa lukeva saattaa puolestaan lukea täysin sepitteisen jutun dokumentaarisena tietoiskuna. Toki voi jättää kaikki viestit lukematta tai ne olla antamatta niille minkäänlaista painoarvoa, jos ohjelmassa esitetyt asiat eivät kosketa millään tavalla. Medialukutaito on kuitenkin suorassa suhteessa kykyyn olla mediakriittinen. Kaikki television, radion ja lehtien esittämät "faktat" eivät ole tarpeellisia, tärkeitä ja joskus nämä meidän tiedonlähteemme saattavat antaa puuttellista tai virheellistä tietoa.
Tiedon tai viestinnän tuottaminen on sekin hyvin monisyinen prosessi. Siinä missä kahdenkeskisessä vuorovaikutuksessa kyetään hieman viestintävalmiuksista riippuen vuorovaikutukseen, mm. televisio, radio ja sanomalehdet ovat pitkälti yksisuuntaista viestintää. Sähköisten viestinten sisältöä rakennetaan saadun palautteen mukaan, mutta tuo palaute on harvoin suoraa ja kaikenkattavaa. Voidaan sanoa, että niin kauan kuin suoraa vuorovaikutusta ei ole viestinlähettäjän ja -vastaanottajan välillä, lähettäjällä on täysi valta tuottaa aineistoa omista lähtökohdistaan hyvin puutteellisen tiedon varassa. Tätä voisi kutsua "syötöksi", jossa vastaanottaja pienen lapsen tavoin joko kiltisti nielaiseen ruoan tai pyörittelee sitä hetken suussaan ja sylkäisee.
Sylkäisyn voi toisaalta ymmärtää suoraksi palautteeksi, mutta sähköiset viestinnät eivät ole tuntevia organismeja. Ne ovat pitkälti riippuvaisia siitä, millaiset ihmiset antavat palautetta, miten he pystyvät antamaan sitä ja ketä ylipäätään kiinnostaa antaa palautetta. Viestinnän ja tiedon kasvaessa yhä harvempi ihminen jaksaa ja kykenee seuraamaan kaikkea tietotulvaa löytääkseen sieltä epäkohtia. Joko nuo viestit sitten niellään tai ei, mutta viestijä saa hyvin rajatun käsityksen yleisön reaktioista. Palautteen voikin nähdä vain myynti-, katsoja-, lukija-, yleisö- ja/tai kuulijaluvuissa, muiden tiedotusvälineiden (tai kriitikoiden) antamassa palautteessa tai sitten omien läheisten kautta. Mikä näistä on luotettavin palautteen antaja?
Suurilla yhtiöillä on tarpeeksi rahaa tuottaakseen vaihtoehtoistakin tietoa ja materiaalia, mutta voitonmaksimoinnista on tullut nykyajan trendi. Tällöin myyntiluvut vaikuttavat suorimmin siihen, mitä vastaanottajien ihastukseksi tuotetaan. Näin esimerkiksi myyntitilastojen kärjessä olevat elokuvat ja musiikki saavat jatkoa, kaiken vaihtoehtoisemman ja kenties joidenkin mielestä paremmin, monivivahteisemman jäädessä jalkoihin. Kolikon kääntöpuolta harvemmin nähdään eli, jos nyt listojen kärjessä olevia ei enää tuotettaisi, ihmiset alkaisivat mitä todennäköisimmin pienen ajan sisällä ottaa vastaan jotain muuta.
Teknologia on mahdollistanut tietynasteisen vuorovaikutuksen. Moniin televisio-ohjelmiin voi lähettää tekstiviestejä tai soittaa ja vaikuttaa jollain tavalla sisältöön (tämä toki on jo ollut pidempään lehtien yleisöpalstojen ja puheluita vastaanottavien radio-ohjelman repertuaarissa). Kaikesta huolimatta viestijä määrittelee olosuhteet, joissa vastaanottajat voivat saada sanomansa esiin. Heidän vaikuttamismahdollisuutensa eli valtansa on tiukasti rajattu.
Tässä trendissä on nähtävissä yksi tämän ajan ilmiö. Ihmiset nauttivat mahdollisuudestaan käyttää edes hitusen valtaa, tulla vaikka nimimerkin takaa esiin tai nähdä televisiolähetyksessä jotain tapahtuvan heidän aloitteestaan. Kaikesta tästä vastaanottajat maksavat extraa.
Valta pysyy tiedotusvälineiden ja viestijöiden käsissä. He valitsevat sisällön, uutiset, musiikin, kasvot, tilat, tilanteet, todellisuuden, jonka yleisö vastaanottaa. Kyse ei lopultakaan ole todella mistään pienestä ilmiöstä, lähtien viestinnästä kahden ihmisen välillä (miksei jopa yksilön sisäiseen) aina massoihin kohdistuvaan viestintään. Otan muutaman esimerkin siitä, miten viesti voi matkalla hieman muuttua tai, miten se vaikuttaa, miten medialukutaito vaikuttaa vastaanottoon. En puutu nyt mitenkään tiedon totuudellisuuteen, vaan nimenomaan sen kulkuun omista lähtökohdistaan kohti uusia tulkintoja joko ilman palautetta tai palautteen kanssa. Alkuperäisen sanoman taustalle on aina oletettava motiivi, joka ei välttämättä ole kovin selvä ensimmäisillekään vastaanottajille.
1. Raamatun kirjoittajat kirjoittivat ylös tapahtumia ja tarinoita. Osa kirjan kirjoittajista eivät edes eläneet tapahtumien aikana. He eivät kuitenkaan koskaan saaneet palautetta työstään, mutta kirja otetiin hyvinkin tosissaan ja sitä alettiin levittää "totena" (syöttö). Tulkinta ja sanoma muuttuivat ajan kuluessa, josta syystä yksi, alkuperäinen seurakunta hajosi tuhansiin, osa uskovista on maallistunut, osa menettänyt uskonsa. Kaikesta huolimatta viesti ei enää palaudu sen lähettäjälle, periaatteessa totuuden mittarina voidaan pitää "myyntilukuja": kristinusko on levinnein uskonto.
2. Eläinaktivisti kertoo kokemuksistaan Ranskassa (syöttö). Eläinaktivistijärjestö kertoo, miten Ranskassa sammakoilta katkotaan ensin jalat, ennen kuin ne tapetaan (syöttö). Eläinaktivistit alkavat käyttää tapausta esimerkkinä eläimiin kohdistuvista julmuuksista totena (syöttö). Eläinten parissa työskennelleet ja ei-aktivistit alkavat ihmetellä, mitä jalkojen katkominen sammakoilta hyödyttää, jos ne on tarkoitettu ruoaksi. Ryömivät, vertavaluvat, tuskissaan kurnuttavat sammakot eivät suuresti edistä ja nopeuta työtä. Osa ihmisistä ei pidä tarinaa luotettavana tai uskottavana, niin järjestö kuin tarinaa kertovat aktivistit menettävät luottavuuttaan. Jos joku eläinaktivisteista näkee tarinan läpi ja pitää sitä falskina, järjestö saattaa saada (palaute)tta ja kyseisen tarinan kerronta lopetetaan. Muutoin palaute saattaa näkyä jäsenluvuissa.
3. Yhdysvalloissa vangittuna ollut muslimimies kertoo muille muslimeille joutuneensa kidutuksen kohteeksi: hänen päälleen on kaadettu kuukautisverta (syöttö). Muslimimiehet alkavat kertoa tarinaa amerikkalaisten harjoittamista julmuuksista esimerkkinä länsimaisen yhteiskunnan sairaudesta (syöttö). Tarinaa ei pidetä edes kaikkialla muslimimaailmassa kovin järkevänä ja uskottavana (palaute). Tarinaa kertovat muslimit leimautuvat, mutta palaute tuskin palautuu tarinan alunperin kertoneelle miehelle. Hän saa kuitenkin tarinansa esiin arabialaisessa televisiossa (syöttö) ja vaikuttaa sitä kautta erityisesti muslimimiesten asenteisiin.
4. Televisiotoimittaja haluaa tehdä raflaavan jutun entisestä rock-tähdestä. Hän saa tuottajan vakuutettua tarinansa myyvyydestä. Maksetut haastateltavat kertovat toimittajalle, mitä toimittaja haluaa kuulla ja hän saa levitykseen shokeraavan dokumentin (syöttö), joka leimaa yhden julkisuuden henkilön. Hänet palkitaan palkinnoilla ja hänen dokumenttinsa myy hyvin (palaute). Se vaikuttaa joidenkin ihmisten asenteisiin, osa ihmisistä pitää dokumenttia tekaistuna ja haastateltavia valehtelijoina (palaute). Toisaalta toimittaja ja tuotantoyhtiö leimautuu, mutta myyntiluvut osoittavat sen verran positiivista, että toimittaja rohkaistuu jatkamaan valitsemassaan lajityypissä (syöttö).
Esimerkit eivät ole täysin tekaistuja, vaikka ovat hieman kärjistettyjä. Huomattavasti arkisempia esimerkkejä löytyisi helpommin.
Kommentit