Fundamentalismi on noussut yhdeksi trendisanaksi. Viimeistään vuoden 2001 WTC-isku lisäsi sanan tunnettuutta ja varsinkin länsimaissa se liitetään muslimeihin, islamin uskoon. Historia kuitenkin osoittaa, että oppinsa äärimmilleen vieneitä johtajia on ollut niin kauan kuin oppi tai viisaus on ollut löydettävissä kirjasta. Lakihenkisyys ja uskon rationalisoituminen ovat tuoneet mukanaan vankkumattoman uskon oman totuuden absoluuttisuuteen, sen kyseenalaistamattomuuteen. Ensimmäisiä havaintoja ja merkintöjä uskonnon rationalisoitumisesta teki Max Weber yli 100 vuotta sitten, joten kyse ei ole mistään uudesta ilmiöstä.

Max Weber käsitteli kirjoissaan mm. kapitalismia ja protestanttista henkeä. Hänen mukaansa erityisesti John Calvinin uudistusmielinen Raamatuntulkintansa vaikutti kapitalistiseen henkeen, ja siinä erityisesti siihen, miten ihmiset keräävät omaisuutta ja pyrkivät rikastumaan. Weberin mukaan Calvinin painotus, jossa menestys on itseasiassa Jumalan siunaus. Selitys täytti tietyn tarpeen ja salli samalla ajattelutavan, jonka mukaan ei ole häpeä olla rikas ja työteliäs, vaan itseasiassa se on suorastaan toivottavaa. Samoin Martti Luther painotti omassa teologiassaan nöyryyttä ja työntekoa. Molemmat uskonmiehet ovat Weberin mukaan olleet vaikuttamassa kapitalistisen hengen syntyyn. Koko kehityskulkua hän pitää uskon rationalisoitumisena, joka on myöhemmin johtanut mm. uusien, menestysteologisiksi leimattujen liikkeiden syntyyn.

Rationalismia, kaiken järkiperäistymistä ei voida pitää fundamentalismin perustana, mutta sitä voidaan, että jokainen ihminen selittää itselleen oman ajattelutapansa oikeellisuuden. Se selitetään niin vankkumattomasti, auktoriteetteihin nojaten, ettei tuota ajattelutapaa kukaan pysty kiistämään tai kyseenalaistamaan. Ainoa ihminen, joka voi tuolloin fundamentalistin tai rationalistin maailmankäsitystä muuttaa, on hän itse. Koska nuo järkiperäiset selitykset ovat kuitenkin niin kiinteä osa ihmisen persoonaa, hänen tapaansa käsittää ja käsitteellistää maailma, on hänen itsensä hyvin vaikea alkaa kyseenalaistaa omia ajatuksiaan. Jos hän pitää jääkiekosta, mutta inhoaa balettia, hänellä on siihen varmasti hyvin painavat, omat syynsä. Kukaan ei pysty hänen näkemystään muuttamaan vain sillä, että baletti on hieno laji ja taidetta, sen sijaan jääkiekko on älytön laji. Samoin kuin ihmiset pitävät juuri sellaisesta musiikista kuin pitävät, eikä kukaan ala pitää toisenlaisesta musiikista vain sen vuoksi, että joku toinen kehuu sitä. Ihmisellä täytyy olla kokemuksia ajatustensa pohjalla, voidakseen muuttaa käsityksiään.

Uskonnollisesti ajatellen käsitykset muslimeista, kristityistä ja ateisteista voivat muuttua vain tutustumalla heihin. Ihminen, jolla on vahvat ennakkokäsitykset kaikista heistä tai vain osasta, ovat omien mielikuviensa vankeja. Heidänkin selityksensä saattavat kuulostaa järkiperäisiltä, vaikka toisaalta tunteiden ajatellaan olevan tunneperäisiä. Järki ja tunne eivät kuitenkaan ole mitenkään yksilön kehosta irrallisia asioita, vaan ne kulkevat yhdessä, yksilössä, minne ikinä hän meneekin. Minulla on ollut vahvoja ennakkokäsityksiä kristityistä, mutta olen huomannut olevani heidän suhteensa pahasti väärässä. On kristittyjä, jotka nuijivat vääräuskoisia kovilla esineillä ja osa vain Raamatun "sanalla", mutta on myös paljon heitä, jotka eivät halua nuijia ketään mitenkään. Sama pätee muslimeihin ja ateisteihin.

Kaikkinainen ääriaines kuitenkin vaikuttaa muihin ihmisiin, heidän asenteisiinsa ja tapaansa suhtautua tiettyyn "kategoriaan" kuuluviin ihmisiin. Jalkapallofanaatikot, joilla tuntuu olevan oma, fundamentalistinen dogmansa omaa suosikkijoukkuettaan kohtaan, aiheuttavat pelkoa ihmisissä, jotka eivät ymmärrä heidän käyttäytymistään. Silti esimerkiksi Englannin puolesta räyhäävien ihmisten ajatusmaailman tapaa löytyy kiinteä usko heidän kotimaansa suvereeniuteen. Toiseksi he ovat oppineet käyttäytymismallin muualta. Kolmanneksi heidänkin ajatusmaailmansa takaa voidaan löytää tuo weberiläinen rationalisoituminen. Menestys on heillekin Jumalan heidän kansalleen antama siunaus. Kaikki huligaanit eivät tätä varmasti tietoisesti näin ajattele, mutta niin on ajateltu kautta historian, että hyvät asiat (menestys) ovat esi-isien tai jumalten ihmisille antamia lahjoja, siunauksia.

Jalkapallohuligaanit saavat osan ihmisistä suhtautumaan heihin ihan järkevistä syistä, pelolla. Järkiperäiset syyt eivät katoa matkanvarrella mihinkään, kun ihmiset alkavat yhtä vankkumasti joko taistella heitä vastaan tai pyrkiä välttämään heitä kuin ruttoa. Huligaanien edustama äärilaita saa vastakohdakseen toisen äärilaidan, joka ei ymmärrä heidän toimiaan, ei hyväksy sitä, eikä välttämättä ole kiinnostunut enää yhtään vähää jalkapallosta. Siitä huolimatta tämäkin ääriaines saattaa suhtautua hyvinkin kiinteällä rakkaudella kansallisvaltion ajatukseen: suomalaiset ovat Jumalan siunaama kansa, jota on siunattu korkeateknologisella menestyksellä.

Uskonnollisista huligaaneista ei puhuta, mutta kaikki tyynni tuhoava voima uskonnollisissa yhteisöissä tekee väkivallan tekoja suhteessa muihin. Huligaanit käyttävät valtaansa, kyseenalaistamatta omaa auktoriteettiään tai motiivejaan. He ovat ikään kuin jumalten miehiä tärkeällä asialla, levittämässä Sanaa: Manchester United is the one and only true God (Manchester United on yksi ja ainoa, oikea Jumala). Uskonnollisissa yhteisöissä käydään yhtälailla fyysisesti käsiksi, mutta erityisesti väkivalta on henkistä. Hengellistä väkivaltaa en usko olevan olemassa, koska hengellisyys on luonteeltaan jotain muuta kuin dominointiin pyrkivää. Uskonnollisten liikkeiden jäljessä kulkee kuitenkin monia katkeria, pettyneitä, vihaisia ja itseään syyllistäviä. Uskonnollinen väkivalta ei kohdistu heidän vartaloonsa, vaan herkkään mieleensä, toiveisiin, joita seurakunta on heissä herättänyt.

Näyttää siltä, että kyseenalaistamaton, kiistämätön totuus rajaa vaihtoehtoja niin rankasti, ettei ihmisellä ole sen piiristä pudottuaan muuta järjellistä mahdollisuutta kuin päätyä toiseen äärilaitaan tai hyväksyä se sama totuus hieman toisilla mausteilla. Ihmiset luottavat kaikesta huolimatta omaan järkeensä. Kun kristillisestä (ääri)liikkeestä putoava pettyy uskoonsa, toinen äärilaita tarkoittaa rationalistista ateismia. Jokainen ihminen on toki yksilö ja suhtautuu pettymykseensä eri tavoin, mutta lieneekö maailmassa yhtään ihmistä, joka olisi ääriliikkeestä lähdettyään kyennyt suhtautumaan pettymykseensä neutraalisti. Jalkapallohuligaanien, mafiaperheen, islamilaisen tai kristillisen seurakunnan jätettyä on melko selvää, että ystävät rinnalla vaihtuvat, mafiaperheet saattavat uhata koko perheen henkeä. Sama pätee uskonnollisiin seurakuntiin: kiihkoislamisteilla ja -kristityillä on olleet aseet käytössä, kun he ovat kuulleet vääräuskoisista ja henkensä kaupalla ovat joutuneet pakenemaan myös seurakunnan jättäneet.

Ääriaines varustaa oman oppinsa pelolla. Jääkiekkofanaattiselle isälle, joka haluaa katsoa televisiosta jääkiekkoa omassa rauhassaa, ei voi mennä sanomaan: "isi, mä haluaisin katsoa piirrettyjä." Omat lapset saavat yhtälailla tuntea vanhempiensa kyseenalaistamattoman arvovallan. Tuo valta voi olla yhtä hyvin fyysistä kuin psyykkistä tai molempia. Samoista syistä itse päädyin lopulta hyväksymään isäni alkoholinkäytön. Hän ei koskaan kyseenalaistanut sitä ja minun oli vaikea kyseenalaistaa sitä ääneen, vaikka mielessäni sen teinkin. Niin kauan kuin jouduin asiasta vaikenemaan, olin toisessa äärilaidassa. Kaikki alkoholia käyttävät, oli määrä miten pieni tahansa, olivat alkoholin sokaisemia idiootteja. Itse en koskenut edes pitkällä tikulla tuohon myrkkyyn, jolle olisin saattanut menettää itseni, jos olisin suhtautunut siihen positiivisemmin. Olin päätynyt yhtälailla yhdessä asiassa äärilaidasta toiseen, vaikkei alkoholismia sinänsä voi pitää fundamentalismina. Sen sijaan alkoholinkäytön puolustelu, sen rationaaliset syyt sitä voivat olla. Samoin kuin alkoholinkäyttäjät voivat rajata oman tuttava- ja käsityspiirinsä ulkopuolelle ne, jotka eivät käytä.

Kyseenalaistamattoman totuuden, fundamentalistisen seurakunnan jättäminen johtaa ihmisen ehtymättömän epäilyn lähteelle. Se epäily voi olla ihmisen kannalta tuhoisaa, sillä hän saattaa sulkea itsensä kaikkien sosiaalisten piirien ulkopuolelle. Kun uskonnollinen auktoriteetti on osoittautunut valehtelijaksi, epäluotettavaksi, jopa väkivaltaiseksi tai petolliseksi, hyvin harva ihminen on sen jälkeen ennakkoon luotettava. Jokainen ihminen voi olla potentiaalinen uhka. Hieman samalla tavalla kuin päätäpahkaa rakastuva ihminen ei kykene kyseenalaistamaan tunteitaan ja rakkauden kohteensa rakastettavuutta. Kun mielikuvat toisesta ihmisestä väkivalloin muuttuvat, hänen voi olla hyvin vaikea rakastua kehenkään yhtä palavasti. Samoin luottamus muita ihmisiä kohtaan karisee. Jokainen uusi rakkaudenkohde voi olla potentiaalinen hakkaaja tai raiskaaja. Samoin jokainen uusi seurakunta, jalkapallofanikerho tai vanhempi.
Ääripositiivinen suhtautuminen yhteen asiaan voi johtaa äärinegatiiviseen suhtautumiseen, mahdollisuuksien ja valintojen äärimmäiseen rajaamiseen.