Makuja on monenlaisia. Me ihmiset kuuntelemme erilaista musiikkia, pidämme tietynlaisista elokuvista, kannustamme tiettyä urheiluseuraa tai maata urheilukisoissa ja uskomme kukin tavallamme. Uskontojen osalta on aivan selvää, että kaikki meidän elämässämme olisi toisin, jos olisimme Suomen sijasta syntyneet Sudaniin, Saudi-Arabiaan tai Indonesiaan. Elinympäristömme ja ympäröivä kulttuuri määrittelisi hyvin pitkälle millaiseen musiikkiin ja ruokaan tottuisimme tai näkisimmekö me koskaan elokuvia.

Lapsena lempiruokani oli muussattu peruna ja jauhelihakastike, kuuntelin suomalaista iskelmää, katselin piirrettyjä ja uskoin Jumalaan. Toisaalta minut pakotettiin syömään kaurapuuroa ja kieltäydyin myöhemmin syömästä sitä, tietynlainen musiikki meni ohi käsityskykyni ja lapsenuskoni kyseenalaistui. Kaikkeen tähän oli syy, ei ainoastaan minussa itsessäni, vaan minua ympäröivässä kulttuurissa, jopa perheeni kultuurissa. Jos lapsi pakotetaan kodissaan syömään jotain on melko luonnollista, että hän saattaa traumatisoitua siitä. Aivan samalla tavalla kuin pakkousko, -ruotsi ja -jatsi saattavat aiheuttaa omanlaistaan tuskastumista ihmisissä. Seurauksena on vastareaktio, joka johtaa ihmisen etsimään muita vaihtoehtoja.

Nuoruudessani söin niin paljon perunoita, että kun vihdoin sain itse päättää syömisestäni jätin ruoan lähes kokonaan ruokavaliostani. Jauhelihakastike kuuluu siihen edelleen, mutta olen alkanut pitää sellaisista ruoista, joita lapsena inhosin. Opettelin ajan kanssa syömään sipulia ja sieniä, jotka kuuluvat nykyään melkein kaikkiin ruokiin, joita itse valmistan. Samoin opettelin aivan hiljattain uudestaan syömään kaurapuuroa. Se ei ollut itseasiassa mitenkään vaikeaakaan kun sain itse päättää, mitä teen ja syön. Niin ollen olin motivoitunut kokeilemaan ruokaa, jota sain lapsena yli omien tarpeideni ja, jota minun oli pakko syödä. Samalla tavalla ihmisen musiikki- ja elokuvamaku saattavat kouliutua, jos ja kun ihmisellä itsellään on avoin mieli ja halua tottua. Saattaa jopa käydä niin, että johonkin inhokkisarjaan tulee himo. Aivan samalla tavalla kuin ihminen, jolla on vahvoja ennakkoluuloja jalkapallosta ja jääkiekosta sekä sitä seuraavasta yleisöstä, saattaa löytää itsestään yllättäviä puolia kun menee paikan päälle seuraamaan ottelua avoimin mielin ja ihmetellen.

Tämä kaikki on osa ihmisen minäkuvaa, minuutta. Ihmisen käsitystä itsestään ja uskoa siihen, mistä voi nauttia, mistä nauttii, millaisia muut ihmiset ovat ja millainen koko ympäröivä todellisuus on. Niin kauan kuin ihminen pitää omista ennakkoluuloistaan ja uskostaan kiinni, hän on ja pysyy henkisesti tasollaan. Hän ei kykene kehittymään peruna ja jauheliha-osastolta hernesoppa-osastolle. On hyvin mahdollista, että hänestä tulee omassa arkielämässään "yhden totuuden ihminen", jolle on vain yhdenlaista musiikkia, elokuvaa ja uskontoa.

Makuasioista kiistellessä ihmiset tuhlaavat energiaansa melkolailla hyödyttämästi. Ihminen, joka pitää sienistä pitää sienistä, vaikka kuinka joku toinen pitäisi niitä ällöttävinä ja limaisina; jatsista pitävä puolestaan pitää jatsista, vaikka metallimusiikin nimeen huutavat pitäisivät metallia kuinka suvereenina; eikä Hades-jumala ole ollut yhtään sen todempi, vaikka sen nimeen miljoonat ihmiset olisivat vannoneet. Me ihmiset olemme erilaisia haluamme, ymmärrämme sitä ja heitä tai emme. Voimme vain hyväksyä erilaisuuden osana tätä maailmaa kuin meidän itsemme kannalta olisi hyvä hyväksyä kuolema osana elämää ja sade- sekä kuivakaudet osana luonnon ilmastollista tasapainottelua. Ne ovat asioita, joille me emme yksinkertaisesti voi mitään ja sen vuoksi taistelumme erilaisia itsellemme kielteisiä asioita kohtaan on turhaa.

Taistelu saakin traagisia elementtejä kun meidän makuasiamme sekoittuvat poliittiseen vallankäyttöön. Jos vain laisinkaan olisi minusta kiinni saattaisin omassa diktatuurissani langettaa kuolemantuomion kaikille alkoholia käytäville, tupakoitsijoille, kahvinjuojille, jatsia ja suomi-iskelmää kuunteleville sekä kaurapuuron valmistajille. Tällä tavalla osoittaisin rakkautta niitä kohtaan, jotka olisivat kanssani samaa mieltä edes siitä asista, ettei kaurapuuro kelpaa ihmisten syötäväksi. Uskontoihin tämä yhden totuuden politiikka on liittynyt vuosituhansia ja kansoja on murhattu sen "totuuden" nimissä. Miten mielekästä se on ollut ja millaiseen maailmaan me olemme sen kaiken verenvuodatuksen jälkeen synnyttäneet jälkeläisiämme?