Isäni kuolemaa seurannut muutos elämässäni oli nopea ja tahti kiivas. Aloin muuttaa elämääni kuitenkin ilman selkeää suunnitelmaa, halusin tehdä jotain ja edetä elämässäni. Lopputulos oli kuitenkin aikalailla plus miinus nolla, vaikka toki sillä ajalla oli opetuksensa minulle.

Yliopisto-opinnot alkoivat myös kohtuullisen nopeassa tahdissa, yhdestä paikasta toiseen, luennosta ja kirjasta toiseen. Suunnitelmallisuus on jollain tavalla takaraivossa, muttei ehkä täysin sisäistettynä. Huomaan nyt, että näissä molemmissa tilanteissa on ollut vaarana polttaa itsensä loppuun hyvin nopeasti. Energiaa menee aivan turhiin asiohin, jonka seurauksena aikaa jää vähemmän rauhoittumiseen, vauhti hyytyy. Niin kävi isäni kuoleman jälkeen ja niin myös aivan opintojeni alkuvaiheessa.

Luin ensimmäisen kuukauden aikana useamman kirjan, mutta viimeistään ensimmäisen tenttiviikon aikana ja sen jälkeen lukuvauhti on hiipunut hiipumistaan. Uuden tiedon vastaanottaminen on haasteellista, kun pää on väsynyt, eikä oikein lainkaan mukana. Aikaa alkaakin mennä siihen, että saa päänsä jotenkin rauhoitettua ja lopulta kaikki oleminen on rentoilua.

Opiskelutilanne on itselleni kyllä mielekäs ja ensimmäistä kertaa tuntuu, että opin jotain, mitä olen halunnut oppia. Kaikki tuntuu kiinnostavalta ja tentit ovat haasteita. Silti tuo suunnittelemattomuus ja temmonvaihtelu tuntuu aiheuttavan ongelmia. Ratkaisu tuskin on yksinkertainen, mutta selkeästi opiskeluni kaipaa jonkinlaista suunnittelua. Tarkkaa aikataulutusta tai ainakin pieniä välitavoitteita, jokaisen luentosarjan, tenttikirjan ja tentin kohdalla. Tuon aikataulutuksen laatiminen on itsestäni kiinni, koska tiedän parhaiten lukutahtini.