Yliopistojen uusien opiskelijoiden initiaatio- eli siirtymärituaali eli kastajaiset ovat takana. Lähdin mukaan vähäisin odotuksin, enkä jaksanut etukäteen hirveästi stressailla sen kanssa, mitä tuleman pitää. Kauhuskenaarioita toki oli näkemistäni, muiden yliopisto-opiskelijoiden kastajaisista aiemmilta vuosilta. Ilmeisesti tiedekuntamme kuitenkin suosii kaikessa pehmeämpiä arvoja. Koko kolmetuntisesta sessiosta jäi päällimmäisenä hyvä maku. Voisi jopa sanoa, että oli kivaa, ajoittain hauskaa. Siitä huolimatta, että noin puolet porukasta oli kohtuullisessa humalassa, kun siirryttiin jatkoille.

Koko tapahtuma rakentui oikeastaan selvästi viiteen vaiheeseen:

1. Uudet opiskelijat seisoivat ihmeissään ravintolan edessä ja kyräili, mitä vanhemmat opiskelijat juonivat vähän matkan päässä. Kun komento tuli siirryttiin sekavaan muodostelmaan, josta valittiin yksi kerrallaan porukkaa ja luotiin 5-6 -henkisiä pienryhmiä, jotka saivat ilokseen tehdä itselleen muodikkaan asun jätesäkistä. Ryhmänjohtajalle lyötiin käteen kartta, josta kävi selväksi erilaisten tehtävärastien paikat. Tässä yhteydessä vielä iskettiin jokainen sukkanauhoilla kiinni toisiinsa niin, että muodostui erottamaton joukko.

2. Rasteille vanhat opiskelijat olivat keksineet erilaisia tehtäviä, joista tuli tavalla tai toisella selviydyttävä. Joillain rasteilla mitattiin aikaa, suorituskertoja ja joissain tapauksessa arvioitiin taiteellista vaikutelmaa. Ensimmäisellä rastilla oli tarkoitus meikata yksi joukosta friikiksi. Toisella piti keksiä tarina, joka liittyi jollain tavalla joukkoon, joka yritti suoriutua mahdollisimman monta kertaa hulahula-vanteen läpi. Kolmannella oli akrobaattinen tehtävä, jossa oli kolme eri vaikeusastetta eli joukon piti keksiä itsensä mahdollisimman nopeasti asentoihin, joissa maahan saattoi koskea tietty määrä vartalonosia (takapuoli, 3 kättä, 4 jalkaa) ja joissain tapauksissa ruumiinosat vielä toisiaan (nenä nenään, korva vatsaan ja polvi polveen). Tämä oli itseasiassa ainakin oman kokemukseni mukaan nokkelin tehtävä. Hankalimmaksi osoittautui viisihenkisellä porukalla tehtävä: 4 jalkaa, 3 kättä, 1 takapuoli, kaksi nenää vastakkein ja kaksi korvaa vatsalla. Neljännellä piti etsiä hiekan ja lehtien seasta palapelin osia, joissa syntyi yliopiston professorien kuvia ja heidät oli tunnistettava mahdollisimman nopeasti. Viidennellä piti selviytyä mahdollisimman nopeasti siideritölkkirata läpi letkana ilman kaatuneita tölkkejä ja jatkossa piti valita joko balettitehtävä tai tehtävä, jossa yksi joukosta sai kunniakseen pujottaa takapuoleensa kiinnitetty kynä ripeään tahtiin siideritölkkiin. Kuudennella ja viimeisellä kukin joukosta valitsi joko substantiivin tai verbin ja valituista sanoista piti kehittää joukossa pantomiimiesitys.

3. Rastien jälkeen joukko kokoontui yhteen paikkaan, valmistautumaan varsinaiseen initiaatioon eli uusien opiskelijoiden kasteeseen. Noin tunti meni lähinnä istuskellessa, jutellessa, juodessa ja tupakoidessa.

4. Varsinainen initiaatio tuli melko yllättäen ja puskista odottelun jälkeen. Uusien opiskelijoiden joukko muodosti jonon ja vanhat opiskelijat muodostivat "kunniakujan". Tämän jälkeen uusi opiskelija kerrallaan juoksi vanhojen opiskelijoiden kannustaessa heidän välistään. Opiskelijakunnan johtokaksikko oli vastaanottamassa uutta opiskelijaa, jolle annettiin käteen pieni näkkileipä, jonka sai laittaa suuhunsa, ja tämän jälkeen kukin kerrallaan joi kauhallisen (halutessaan enemmän) piimäkossua.

5. Kaikki paikallaolijat olivat initioituja. Tässä vaiheessa kukin oli vapaa poistumaan paikalta haluamaansa suuntaan. Ihmiset olivat palanneet totuttuihin rooleihinsa ja noissa rooleissa jatkettiin joko kotiin, syömään tai jatkoille klubille.

Joukossa oli ainakin muutama, jotka eivät olleet kovin harjaantuneita alkoholinjuojia. Olin heidän joukossaan yksi, mutta olin asennoitunut juomaan osuuteni ja olemaan mukana loppuun asti. Monet kuitenkin jättivät saapumatta, kukin omasta syystään, kuten itse aikanani jätin väliin. Luultavasti moni pitää tällaista käytäntöä lapsellisena, eivätkä syty niin hirveästi alkoholisävytteiseen initiaatioon. Toisaalta alkoholi on ollut maailman tapista asti mukana erilaisissa rituaaleissa niin Etelä-Amerikassa, Afrikassa kuin kaukoidässä. Tilanne oli mielenkiintoinen oikeastaan siksi, että ehkä ikäni ja kokemukseni tuo mukanaan tiettyä perspektiiviä ja rauhallisuutta. Monet ottivat jatkuvasti rohkaisupaukkuja selvitäkseen esittämästäni nelosvaiheesta. Mikä on sinänsä kummallista, koska "kujan" päässä odotti lisää alkoholia.

Noin kaksi desiä piimäkossua hulautin alas, ja voin taas olla rauhassa hulauttelematta alkoholia puoleen vuoteen. Käyttöni selvästi rajoittuu vastaavanlaisiin rituaalisiin yhteyksiin, joka mielestäni on oikea tapa käyttää alkoholia. Humalahakuista juomista rituaaleihin on kuulunut hyvin jo siksi, että alkoholi on ollut eri rituaaleissa hyvin laimeaa (juomani seoksen vahvuudesta ei ole tietoa): humala tulee hyvin hitaasti ja parhaimmillaankin initioitavat ovat lievässä humalassa. Länsimaisissa rituaaleissa alkoholi on ottanut valtaisan roolin, joka on tavallaan harmillista, koska se syö hauskuutta ja toisaalta jotkut muistamisen arvoiset hetket saattavat unohtua. Lisäksi näissä yhteyksissä ihmiset saattavat päätyä tekemään jotain, mitä eivät normaalioloissa tekisi.

Joka tapauksessa olen iloinen, että kävin tämän läpi nyt. Saattoi olla viimeinen mahdollisuuteni. Kerta kyllä riittäisi, vaikka onhan tällaisella rituaalilla sekin rooli, että uudet opiskelijat tutustuvat toisiinsa. Ainakin kasvoilta tunnen taas pari ihmistä enemmän.