Usko perustuu ns. kognitiivisiin (ihmisen tiedollisiin) mekanismeihin. Eli ihminen rakentaa syntymästään lähtien kuvaa maailmasta, todellisuudesta sellaisena kuin se hänelle on. Koska jokainen kasvaa hieman erilaisessa ympäristössä ja myöhemmin ihmiset alkavat saada vaikutteita perheen ulkopuolelta, erilaiset rakenteet alkavat taipua ja muuntua suuntaan tai toiseen. Mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä selkeämmin rakentunut käsitys todellisuudesta (suhteessa itseen) hänellä on. Eli käytännössä, mitä kauemmin ihminen on uskonut tietyllä tavalla, sitä vaikeampaa hänen on muuttaa käsityksiään tai haluta edes oppia jotain uutta, joka sotii hänen nykyistä uskoaan vastaan.

Kognitiiviset mekanismit rakentuvat puolestaan hyvin yksinkertaisille asioille. Esimerkiksi ihminen uskoo (tietää), että hänellä on äiti ja isä. Toiseksi hän alkaa hahmottaa maailmaa siten, että kun sataa, maahan tulee vettä, eikä jalkapalloja. Lopulta ihmisen omakuva on aina suhteessa hänen käsitykseensä maailmasta sellaisena kuin hän sen kokee.

Kun ihminen on jonkin asian sisäistänyt ja oppinut, hänen on aika vaikea hetkessä muuttaa käsityksiään. Lisäksi ihminen saattaa erilaisten kokemustensa kautta oppia näkemään asioita usammastakin näkökulmasta tai sitten hän pitäytyy hyvin tarkasti yhdenlaisessa näkökulmassa. Mitä tiukemmin pysytään yhdessä näkökulmassa asioista, sitä yksipuolisempi on myös hänen minänsä. Usein tämä on selkeästi havaittavissa siten, että hyvin ahtaan maailmankatsomuksen omaava reagoi välittömästi, jos jokin kommentti on hänen uskoaan vastaan. Niillä hetkillä ihminen saattaa kokea oman maailmankuvansa (egonsa, itsensä, omakuvansa) olevan uhattuna. Vaikka monestikaan ihmiset eivät esitä kommenttejaan henkilökohtaisena kritiikkinä, ihminen saattaa ottaa vastakkaiset mielipiteet kritiikkinä tai joissain tapauksissa jopa jumalanpilkkana (mielenkiintoista sinänsä).

Ihmisten ei tarvitse olla edes kovin jyrkästi eri mieltä kun heidän välillään voi syntyä skismaa ja kiivasta väittelyä. Kaikki riippuu lopulta siitä, miten avoimiksi ihmiset ovat ajansaatossa oppineet, miten he tulevat muiden ihmisten kanssa toimeen ja miten he kestävät minään kohdistuvaa kritiikkiä. Jos kumpikaan ei oikein suvaitse eriäviä mielipiteitä, eikä muita maailmankatsomuksia, silloin ovat lopulta menestysteologit ja liberaatliteologit tai luterilaiset ja Jehovan todistajat vastakkain. Saati, että kyse olisi tiedeuskovista ja fundamentalistikristityistä, joiden maailmankatsomus on tyystin erilainen. Lopulta kuitenkin kaikessa väittelyssä ja tappelussa on kyse siitä, että ihmiset puolustavat oikeuttaan uskoa haluamallaan (itse määräämällään tai oppimallaan) tavalla.

Se mitä tulee kokemuksellisuuteen, se ei muuta asiaa mitenkään. Ihmiset kokevat hyvin erilaisia asioita ja kokemukset ovat osa maailman- ja ihmisen omakuvaa. Uskoa eikä kokemusta ei voida mitenkään erottaa ihmisestä, ihminen on kokemustensa summa (tavalla tai toisella uskova ihminen). Suomeksi: "kertokaa miehelle, miten hänen kokemuksensa ovat silkkaa hallusinaatiota ja hän pyytää meitä lopettamaan hallusinogeenien käytön".