Propaganda on käsite, jolla viitataan usein juuri tietynlaiseen tiedonvälitykseen. Sillä voidaan viitata esimerkiksi Saksan Kansallissosialistisen puolueen tai Kiinan Kommunistisen puolueen tapaan kertoa tai tiedottaa maan sisäisistä asioista. On kuitenkin pettävää puhua propagandasta vain sellaisessa yhteydessä, jossa se varmimmin havaitaan. Suurin osa propagandasta kun kuitenkin syntyy sisäsyntyisesti, sitä tuotetaan ja vastaanotetaan täysin huomaamattomasti. Propaganda onkin helpointa havaita ulkopuolisena, mutta edelleen tietoisena vaihtoehtoisesta totuudesta tai todellisuudesta.

Onnistunut ja läpiviety propaganda saattaakin paljastua vain tietynasteisena kyseenalaistamattomuutena. Sosiologiassa ilmiöstä voitaisiin puhua myös onnistuneena sosialisaationa eli ihminen on omaksunut mm. ryhmänsä normit, arvot ja tabut. Tällaisessa muodossa propaganda voidaan laajentaa käsittämään kaikki opetettu ja kaikki opittu, eikä näin ollen sillä pitäisi olla merkitys, onko propaganda kommunistista, kansallissosialistista, suomalaiskansallista, turkulaista, kapitalistista, kristillistä, islamilaista, bändikohtaista tai yliopistollista. Propagandan ainoa tavoite on itseohjautuvana sosiaalistaa jäsenet osaksi ryhmää.

Propagandan välineinä on usein pidetty joukkotiedotusvälineitä. Kansallissosialistit ottivat haltuunsa radioasemat, sanomalehdet, elokuvat ja kirjapainot, joihin ei kohdistunut vain voimakas propagoimisen paine, vaan myös tiukka sensuuri. Kiinan Kommunistinen puolue on ottanut välineikseen aivan samat tiedotuskanavat. Suomalaisen kansallisuusaatteet voimakkaimmat herättäjät olivat toimittajia, kirjailijoita ja säveltäjiä, joten viestintävälineiden merkitystä propagoimisessa on vaikea kiistää.

Silti usein jätetään huomaamatta aivan toisenlaiset, ns. traditionaalisemmat välineet. Ihmiset eivät ole aina osanneet kirjoittaa, heillä ei ole ollut äänitys- tai kuvauslaitteistoja, eikä kansallisia tai kansainvälisiä tiedotuskanavia. Propagoimisen mahdollistaa ensisijaisesti kieli. Siitä lähtien kun ihmiset ovat kommunikoineet keskenään, jättäneet toisilleen viestejä, välittäneet viestejä sukupolvelta toiselle, propagoiminen on ollut olemassa. Aivan alkutekijöissään propagoiminen on tapahtunut hyvin monisäikeisesti pienyhteisöjen jäseniltä toisille, mutta selkein propagandistinen, ylhäältä alas suuntautuva viestiminen on ollut vanhempien ja lasten välistä.

Kun sanotaan, että lapsi oppii jotakin jo äidinmaidossa, käytännössä tarkoitetaan onnistunutta sosialisaatiota eli jokin asia on opetettu (propagoitu) lapselle ja hän on sen sisäistänyt. Kyse voi olla lähestulkoon mistä tahansa elämän osa-alueesta, jonka lapsi on oppinut vanhemmiltaan tai muilta ihmisiltä. Tämän jälkeen lasta ei tarvitse enää kouluttaa ja propagoida, koska hän on jo sisäistänyt hänelle välitetyn tradition ja tiedon. Hänen siirrytyä vanhemman asemaan, hän toimii aivan samalla tavalla kuin hänen vanhempansa ja edelleen hänen lapsensa, kun he ovat kasvaneet aikuisiksi.

Ajan myötä tapahtuu toki poisoppimista, mutta propagandaan on helpointa puuttua vain sellaisissa tilanteissa, joissa tarjolla on vaihtoehtoisia totuuksia. Esimerkiksi suomalaisina meillä saattaa olla tiedossamme, että Tiibet on ollut olemassa jo kauan ennen Kiinan tasavaltaa; ja saksalaiset eivät ole arjalaisia tai kaikki bolshevikit eivät ole juutalaisia. Tämän suuntaista todellisuutta kuitenkin natsi-Saksan ja kommunistisen Kiinan propagandakoneisto saattaa pitää yllä. Me joudumme vertaamaan tietojamme ja tekemään valinnan: joko natsit ja kommunistit ovat/olivat väärässä tai sitten suomalaisissa kouluissa opetetaan puutaheinää. Mutta millaisen valinnan ovat voineet tehdä lapset, jotka ovat käyneet koulunsa natsi-Saksassa tai kommunistisessa Kiinassa?

Meidän on tultava huomattavan paljon alemmas kattokäsitteistä, jotta voimme ymmärtää, mitä propaganda on käytännössä ja ketkä sitä todellisuudessa levittävät. Meidän on kyettävä havaitsemaan se, että meille tuotettua tietoa on hyvin vaikea hallita. Propagoitumisen vaara on olemassa riippumatta siitä, onko tieto tiukasti karsittua vai onko kaikki tieto vapaasti käytettävissämme. Ensimmäisessä vaihtoehdossa propagoituminen on lähes väistämätöntä, jälkimmäisessä puolestaan ihminen saattaa turhautua ja ahdistua kaikesta tiedon määrästä ja valita mikä tahansa kaikista hänen eteensä tarjoutuvista vaihtoehdoista. Ensimmäisessä tapauksessa voidaan sanoa, että ihminen saattaa tehdä hyvinkin paljon omaksuakseen oikeat arvot ja perinteet, jälkimmäisessä tapauksessa puolestaan voidaan puhua kärjistetysti laiskuudesta, ehkä toisaalta ajanpuutteesta. Jotta voisimme tänä päivänä luoda asioista kokonaiskäsityksen, se tarkoittaisi, että meistä jokaisen pitäisi viettää kaikki vapaat hetkensä tankkaamassa itseensä tietoa ja yrittäessä jotenkin arvioida opittua arkielämässä. Elämään ei tällöin mahtuisi mitään muuta kuin tiedolla kyllästämistä ja tiedon arviointia. Kovin harvassa ovat ihmiset, jotka ottavat tämän jälkimmäisen elämäntavakseen.

Kuten Adolf Hitler osuvasti kirjassaan Minun taisteluni kertoo, markkinointi on propagandaa. Hänen teesinsä otettiin käyttöön natsi-Saksassa, mutta liekö sitten pelkästään hänen nimensä ja kirjansa sensuroinnin syytä, tämä ajatus on myöhemmin unohdettu. Markkinointi on propagandaa. Sen tarkoitus on vaikuttaa ihmisten asenteisiin ja ostovalintoihin. Samoin vanhemmat markkinoivat lapsilleen oikean ja hyvän elämän kaavan. Ja lapset omaksuvat sen kyseenalaistamatta, kunnes kasvavat siihen ikään, että tietävät vaihtoehdoista. Siihen ihmisten tulisi pyrkiä. Elämä ei ole vaihtoehdotonta, vaan vaihtoehtoja on yllin kyllin. Siitä huolimatta joku jossakin on päättänyt tehnyt meille selväksi, että sosiaalidemokraatit/suomalaisuus/kapitalismi/neoliberalismi/kommunismi/lukkolaisuus/ironmaidenilaisuus jne. ovat tärkeitä elämässämme. Mutta kenen eduksi tämä meille on tehty selväksi?