Meistä jokainen on yksilö. Yhteiskunnassa kaikki järjestelmät kuitenkin luodaan massalla, yhteiskunnan jäsenille, nykyisille ja tuleville veronmaksajille. Tunnottomat organisaatiot ja järjestelmät eivät tunne yksilöä tai persoonallisuutta, vaikka opettajat ja johtajat/työntekijät näitä tunnistaisivat. Esimerkiksi kouluopettajilla on työkalunsa antaa numeroita sen mukaan, miten oppilaat menestyvät kokeissa ja tunneilla - eivät sen mukaan, miten he optimaalisesti voisivat menestyä.

Meistä jokaisesta kasvaa erilainen oppija. Oman perhetaustani epävakaisuus ja tietty hektisyys vaikutti minuun niin, etten kyennyt keskittymään kovin pitkään yhteen ja samaan asiaan. Tein mielelläni useita asioita peräkkäin tai samaan aikaan, joka johti siihen, että joskus leikkiminen oli lopulta kokeisiinlukua tärkeämpää. Mikä ikinä sitten syy sen leikin sijoittamiselle hierarkiassa korkeammalle olikaan. Jotta persoonallisuuseroista ja lasten hädästä saataisiin jonkinlainen kuva, heidän kanssaan täytyisi keskustella paljon syvällisemmin kuin yleensä keskustellaan. Terveydenhoitajien ja opettajien rooli sivistäjinä ja toisaalta keskustelunavaajina on huomattavasti tärkeämpi kuin itse ymmärtävät. Olisiko esimerkiksi minun tapauksessani voinut tapahtua jonkinlaista myönteistä kehitystä, jos minulle oltaisiin kerrottu jo lapsena, miten perheessä oleva alkoholismi vaikuttaa minuun. Tilannetta ja minun oppimisvaikeuksiani olisi pitänyt purkaa silloin, ei nyt. Ja, jos tilanne ja tausta olisi tullut jossain vaiheessa myöhemmin ilmi, silloin sitä olisi pitänyt käsitellä esimerkiksi vuoden verran niin, ettei ihmisen tarvitsisi paneutua jatkuvasti opiskeluun (jossa ei menesty) tai töihin (joka imee loputkin voimat).

Alkoholismi ei ole kuitenkaan ainoa häiriötekijä oppimiselle. Toki humalaisten yölliset toilailut ja saunaillat saattavat pitkää koko muun väen ylhäällä, mutta kyllähän se metelöinti onnistuu ilman viinaakin. Riitely onnistuu vallan mainiosti ilman alkoholia. Viime kädessä sitten koko systeemin voi pistää sekaisin aikuinen, joka tulee fyysisesti liian lähelle lasta eikä kunnioita hänen koskemattomuuttaan. Oppiminen on kiinni psyykkisistä edellytyksistä ja kun psyykeä rasistetaan muilla asioilla, oppimisesta voi tulla todella vaikeaa tai jopa sivuseikka.

Silti meidän koulujärjestelmämme tuntee vain tietyt arviot oppilaista. Jos perheeni olisi ollut tasapainoinen, jos olisin saanut keskittyä rauhassa lapsuuteeni ja oppimiseen, miten olisin menestynyt? Millaisen oppimismenetelmän tai -kyvyn olisin itselleni omaksunut? Olisin saattanut menestyä koulussa paljon paremmin helpommalla, vaikkei se niin sanottua ole. Liian helpolla elämästä pääsevät tuntuvat painivan lopulta motivaatio-ongelmien kanssa. Olin koulussa keskiverto-oppilas. Opettajat kyllä pitivät minusta, mutta kokeissa minun oli todella vaikea menestyä ja sen mukaan mentiin. Lukion päästötodistuksessa seisoo keskiarvo 7,2 ja yleisarvosanani on B eli kolmanneksi huonoin (asteikolla 4-10 se olisi 6).

Olen halunnut opiskelemaan yliopistoon ja moneen muuhun kouluun, muttei pääsykokeissa menestyminenkään ole ollut minun heiniäni. Ironista on - ja kertoo samalla aika paljon systeemistä - että pääsin itseasiassa ilman mitään ponnistuksia ammattikorkeakouluun lukemaan kauppaa ja hallintoa, alaa joka kiinnosti minua yhtä paljon kuin matematiikalla on tekemistä kielentulkkauksen kanssa. Myöhemmin olen ottanut lusikan kauniiseen käteen ja kiinnostunut markkinoinnista sen verran, että saatan miettiä erilaisia strategioita, mutta rahan- ja lukujen pyörittäminen ovat edelleen samaa tervanjuontia.

Nuorempana minun oli vaikea hyväksyä, miten (tunnottomasti) järjestelmä toimii. Nykyään hyväksyn sen. Se ei kuitenkaan helpota minun tilannettani eikä kenenkään vastaavasta taustasta tulevien tilannetta. Silti yhteiskunnan vaatimukset ja toiveet jokaiselta ihmiseltä ovat samanlaiset. Olemme yksilöitä, mutta silti meidän tulisi käydä koulua, käydä ammatillista koulua, hankkia ammatti ja työpaikka. Siinä se kiteytettynä. Helpoltahan tuo vaikuttaa näin listattuna ja helpommin sanottu kuin tehty. Johan tilanne on mennyt siltäkin osin solmuun, että esimerkiksi isäni palkkasi aikanaan rakennustöihin apumiehiksi ekonomeja. Nykypäivänä työllisyystilanne on parempi, mutta väliinputoajia löytyy rutosti. Samoin Suomessa on lukuisia ihmisiä, joiden henkiset voimavarat ja tiedolliset taidot eivät yksinkertaisesti riitä työnhaun loppuunsaattamiseen.