Käytän liian paljon aikaa ajatteluun. Olen ollut hyvin vakavissani sen suhteen, että tulisin pitämään itsestäni huolta ja tähtäämään vain omaan hyvinvointiini, jotta läheisenikin voisivat tulevaisuudessa hyvin. Kun minulla on aikaa ajatella, saatan ajautua oudoille raiteille. Ne vanhoista raiteista edelleen löytyykin uusia asioita, voisin tulevaisuudessa keskittyä siihen, että tiedän mistä ne raiteet tulevat ja tähtään eteenpäin: mihin ne raiteet vievät.

Ajattelun mukana seuraavat tunteet. Tunteille on oma aikansa. Tulin tunteistani hyvin äkkinäisesti tietoiseksi vuoden 2005 lopulla ja 2006 alussa. Pienen tutkiskelu- ja oppimisvaiheen jälkeen, olen tiennyt, mitkä tunteet saavat minut toimimaan väärällä tavalla ja millä tunteilla ei lopulta ole suurtakaan vaikutusta. Keskityn selvästi liikaa niihin tunteisiin, jotka ovat ajaneet minua vääntelemään ja kääntelemään tuota tuttua raidetta. Tämä ehkä osoittaa lopulta sitä, että vaikka olen tietoinen tunteistani ja olen läpikäynyt niitä, en kuitenkaan osaa niitä täysin hallita.

Itsetietoisuuteni ei tee minusta varsinaisesti itsekriittistä, mutta pyrin nyt olemaan kriittinen itseäni kohtaan. Tunteiden täydellinen hallitseminen on mahdotonta. Vaikka raidetta ja tunteitani vääntelisi kuinka, eivät ne raiteesta ja tunteista juuri kummallisemmiksi muutu. Itsetietoisuudelleni minun on vaikea tehdä mitään. Mielestäni löytyy aika huonosti katkaisimia sitä varten. Sen sijaan voin suunnata huomioni muualla niinä hetkini, kun tietoisuuteni alkaa ottaa otteen.

Toisaalta tiedän, että osa kaikesta siitä, mitä raiteesta ja tunteista tiedän sekä kirjoitan, voi olla hyödyksi myös muille ihmisille. Minun olisi kuitenkin hyvä kenties käsitellä asiat kerran juurtajaksain ja lopettaa. Sen jälkeen edessä on uusi aihe ja elämä. Raiteet ja tunteet seuraavat joka tapauksessa mukana, mutta huomio voi keskittyä vaikkapa junaan ja matkan varrella oleviin asemiin.

Näin toivon jatkossa pystyväni tekemään. Merkintä tulevaisuutta varten on tässä sitä varten, että pystyisin tulevaisuudessa tarkastelemaan, mitä olen asioista miettinyt, ja kuinka olen lopulta vuosien jälkeen toiminut. Se, mitä ikinä nyt teen, tekee minusta kaiken aikaa omassa lajissani vahvaa persoonaa. Se lujittaa uskoa itseeni ja kykyihini, vaikka ne olisivatkin kiikkuvia. Kiikkuvuudestani huolimatta, koen olevani erilainen. Käsittelen sellaisia asioita, joiden käsittelyyn harvalla on kykyä ja halua.