Ihmisiä saattaa harmittaa se, että ihmiset lokeroivat toisiaan ja kaikenlaisia ilmiöitä. Olen itsekin huomannut päätyväni muiden ihmisten lokeroihin. Se ei ole erityisen miellyttävää, mutta toisaalta teen itse samanlaisia lokerointia eri asioille. Kategoriointia vastaan onkin vaikea taistella, koska se on inhimillinen ominaisuus.

Yksinkertaisimmillaan kategoriat ovat syntyneet kielen ominaisuuksina kuvaamaan tuntemuksia, vaikutelmia ja käyttöä. Meillä saattaa esimerkiksi olla työkalujen kategoria, johon kuuluvat vasara, taltta ja ruuvimeisseli. Ruokailuvälineisiin puolestaan kuuluvat mm. haarukka, veitsi ja lusikka. Yksinkertaisissa oloissa kuitenkin esimerkiksi puukko on saattanut käydä molemmista niin työkalusta kuin ruokailuvälineestä.

Vaikutelmia ja tuntemuksia kuvaavat kategoriat puolestaan kuvaavat asioita. Meidän ajattelussamme on asioita, jotka ovat esimerkiksi hyviä, huonoja, pahoja, hauskoja, mielenkiintoisia, ärsyttäviä, keskeneräisiä, luotettavia, ystävällisiä ja kauniita. Nämäkin ovat luokitteluja, jotka helpottavat meitä sijoittamaan tietyt asiat tiettyihin lokeroihin. Jos esimerkiksi puukko on terävä, me tiedämme varoa sitä; jos meidän kokemuspiirissämme sienet ovat pahanmakuisia tai iljettäviä, me tiedämme varoa niitä jne.

Käyttötarkoitusten tai -tapojen mukaan luokiteltavat asiat ovat käytännöllisen mielen tuotteita. Esimerkiksi meillä saattaa olla yläkäsite "metsä", johon kuuluu puut, sammal, pienet kalliot ja eläimet. Tämän käsitteen alla meillä on alakäsite "puu", joita ovat mänty, koivu, lehmus jne. Jos meidän on tarkoituksemme rakentaa kestävä talo tai vene, meille on nykypäivänä luonnostaan selvää, että rakennusmateriaali löytynee metsästä (tai sitten puuta myyvästä kaupasta). Sen lisäksi meillä saattaa olla aika vahva käsitys siitä, mitä puuta haluamme käyttää saavuttaaksemme parhaan mahdollisen tuloksen. Ensimmäinen ongelma kategorioinnissa kuitenkin tulee, kun joudumme fyysisestä todellisuudesta henkiseen.

Meillä on oltava paperilla luonnos veneestä tai talosta. Tätä luonnosta voidaan pitää "taiteena". Se on toki käytännössä välttämätön palanen kokonaisuutta, mutta luodessamme jotain me emme ole tekemisissä konkreettisten olioiden (kuten vasara tai puu) kanssa. Meidän luomistamme ohjaavat pitkälti tunteet ja vaikutelmat. Haluamme rakentaa "hyvän" ja "kestävän" veneen. Meillä on tarvittava raakamateriaali ja työkalut sen valmistamiseen, mutta onko venemalli, jonka olemme paperille siirtäneet konkreettisesti hyvä ja kestävä? Jos meillä on kokemusta tuosta venemallista, saatamme olla oikeassa. Poikkeuksia toki saattaa olla riippuen siitä, miten harjaantuneita veneentekijöitä olemme tai ylipäätään onnistumme veneenteossa.

Aivan omanlaisensa kategoriat syntyvätkin, kun mennään puhtaasti vaikutelmien maailmaan. Taiteet, uskonnot tai esimerkiksi kieli eivät ole käsinkosketeltavia, vaikka niillä olisikin jokin selkeä käyttötarkoitus. Otan yhdeksi esimerkiksi kielet. Ne jakautuvat ensimmäiseksi eri maailman kieliin, mm. swahiliin, viittomakieleen, suomeen ja wolofiin. Tämän jälkeen suomenkieli jakautuu esimerkiksi sanoihin, kirjainjärjestelmään (joka voi poiketa jonkin toisen kielen järjestelmästä), kielioppiin ja fonetiikkaan. Sanojen kategoriaan puolestaan voimme sijoittaa tekoja, ominaisuuksia, perusmuotoja ja nimiä kuvaavia sanoja. Tämä on melko yksinkertaista, mutta kieli ei ole mitenkään stabiili, ja vaikka suomalaiset puhuvat samaa kieltä, eri sanat saattavat saada hieman erilaisia merkityksiä. Näin sanojen rajapinnoille ja nimenomaan merkityksenannoissa saattaa olla suurtakin vaihtelua. Mitä esimerkiksi itsekullekin meistä tarkoittaa sana "Jumala"? Osalle Jumala voi tarkoittaa jotain konkreettista olentoa, kuin ystävää, toisille taas koko sana on puhdasta siansaksaa, käsittämätön sana, jolla ei ole mitään kosketuspintaa todellisuuteen. Saatamme olla myös jonkinlaisissa ongelmissa, kun luokittelemme sanoja "böö", "jne", "omg" ja "abracadabra". Ovatko ne meidän kielellämme ymmärrettävissä sanoiksi, kuuluvatko ne johonkin toiseen kielen luokkaan vai ovatko ne ylipäätään suomea? Yhtälailla johonkin eri kategorioiden välimaastoihin me voimme sovittaa maalauksia, sävellyksiä ja elokuvia. Selkeiden rajojen löytäminen on joskus äärimmäisen vaikeaa.

Kategoriat eivät siis ole mitenkään järkkymättömiä ja ehdottomia. Jokaisella ihmisellä on kuitenkin täysin oma lähtökohtansa mm. kieleen, jonka ominaisuus kategoriointi on. Osaksi rajojen veto on vaikeaa yksilöllisten mieltymysten mukaan. Meillä saattaa olla hyvinkin vahva tunne siitä, että on "oikeita", "vääriä", "hyviä", "pahoja", "ärsyttäviä" ja "hienoja" asioita, mutta lopulta nekin ovat meidän mielessämme olevia kategorioita. Aivan kuin olemme saattaneet lapsena polttaa sormemme kuumalle liedellä ja toteamme, että "kuuma liesi" on "paha asia/vaarallinen", olemme luoneet mieleemme kategorian.

Vastaavia kategorioita on löydettävissä nopeasti mistä tahansa ihmisen hengentuotteesta. Kaikki musiikki ei ole meidän mielestämme "hienoa" tai "kaunista", vaikka saatamme toki löytää kaikenlaisesta musiikista jotain "hyvää". Silti uskon vahvasti, että meillä on omat henkilökohtaiset mieltymyksemme, joiden mukaan me valitsemme, mitä kuuntelemma enemmän kuin viisi minuuttia ja minkä kuuntelu saa jäädä viiteen sekuntiin (toki motivaatio ja tilanne vaikuttavat siihen, jaksammeko jotain pidempään vai emme). Sama pätee kirjoihin ja elokuviin. Henkilökohtaisesti minun on sanottava esimerkiksi kirjoista, etten ole niin hirveästi jaksanut lueskella. Jos jokin kirja on saatavilla elokuvana, saatanpa katsoa elokuvan, mutten avaa koskaan kirjaa. Jonkun mielestä tämä on "äärimmäisen hölmöä", mutta kyse on minun mieltymyksestäni, minun tavastani kategorioida asioita. Vastaavasti vastapuoli saattaa lokeroida minut kirjanlukijana alempaan kastiin.