Tieteen merkitys maailmassa on melko ongelmallinen kysymys kun sitä lähestytään uskonnollisesta näkökulmasta. Toisaalta tiede pyrkii tuottamaan tietoa, joka selittää luonnon ja elämän niin, ettei kaikelle tarvita yliluonnollista tai jumalallista selitystä, toisaalta taas tieteellä on annettavaa myös uskonnoille ja niille on kehittynyt omanlaistaan tiedettä. Toisaalta siis uskonnot ovat tiedettä vastaan, toisaalta ne eivät kykene olemaan täysin ilmankaan.

Tieteellinen kehitys katsotaan maalliseksi kehitykseksi. Se pyrkii kääntämään luonnolliseksi ja inhimilliseksi asiat, joille on ikiajoista katsottu olevan selitys milloin esi-isien hengissä, taivaallisissa isissä tai persoonallisissa jumalissa. Tämä horjuttaa uskontojen perustaa aivan samalla tavalla kuin uskonnot ovat horjuttaneet toistensa perustoja. Suomalainen kansanusko - lukuisten monien uskomusten ohella - ovat saaneet väistyä dynaamisempien uskomusten tieltä ja näin ollen joku jossain on menettänyt alkuperäisen uskonsa kääntyessään toiseen uskoon. Silti me ihmiset olemme edelleen elossa, vaikka uskonmenetyksiä on tapahtunut. Toki olemme saaneet tilalle toisenlaisen uskon, mutta lopulta siitä on myös tieteellisen tiedon kehityksessä kyse. Saamme kaiken aikaa asioista ja ilmiöistä uutta tietoa, joka korvaa vanhaa.

Tiede on inhimillistä tietoa ja mikä on inhimillistä, se saattaa pitää sisällään virheitä. Ihmisillä on erilaisia pyrkimyksiä, toiveita ja ennakkokäsityksiä, jotka saattavat vaikuttaa uuden tiedon julkaisuun. Uskonnollinen tiede pyrkii avaamaan portteja tieteen maailmaan omista lähtökohdistaan, olettaen kaiken takana olevan yliluonnollisen olennon ja purkamalla tieteen "selitykset" uskonnolliselle kielelle. Toisaalta uskonnollisen tieteen kentässä on paljon tieteentekoa, jonka ainoa päämäärä on selittää jumalten olemassaolo ja osoittaa kaikki muut uskomukset vääriksi. Tämä propagandistinen tiede on tuttua myös maallisista yhteyksistä ja valitettavasti on niin, että ihmiset saattavat paremman tiedon puutteessa uskoa propagandaa. Näin on käynyt lukuiset kerrat ei ainoastaan natsi-Saksassa, vaan myös kommunistisessa Neuvostoliitossa, muslimivaltioissa ja toisaalta Israelissa.

Maallisen tieteen kimppuun voidaan käydä myös siksi, että sen aikaansaannokset ovat luontoa tuhoavia. Ydinaseet ovat varmasti oiva esimerkki tuhovoimasta, jota ihminen tieteellään pystyy saavuttamaan, mutta maallistunut tiede on kuitenkin helppo syntipukki, jos nappeja on painamassa kristitty presidentti. Lisäksi maallistuneiden ihmisten joukosta löytyy aktivisteja, jotka pyrkivät vaikuttamaan kaiken aikaa siihen, että sodat, luonnonvarojen holtiton käyttö ja ihmisoikeusrikkomukset saataisiin loppumaan. Tämä jää uskonnollisilta tahoilta helposti huomaamatta, jos käsitys hyvän teosta ankkuroituu nimenomaan uskonnolliseen toimintaan. Rakkaudellisuus on sittenkin jostain muusta kiinni kuin uskonnollisuudesta tai maallistuneisuudesta. Se on pikemmin ihmisiin kasvanut asenne, jota on synnyttämässä ihmisen elinaikana häneen vaikuttavat ihmiset.

Siinä missä tieteestä on tehty syntipukki, eikä sitä haluta ehkä pelkojen vuoksi ymmärtää, uskonnollisissa piireissä on uskomuksia, jotka voivat olla vallanpitäjien käsissä hyvinkin vaarallisia. Fundamentalistikristityt ja -muslimit ovat aseistautuneet ja varautuneet maailmanloppuun asein ja öljynporaustornein. Raha virtaa uskonnollisten ihmisten käsiin ja tiede on valjastettu heidän pyrkimystensä käyttöön. Yhdysvalloista on tullut lukuisten vaarallisten tulkintojen kotimaa. Yksi tällaisista on ajatus siitä, että mitä nopeammin maailmanloppu tulee sitä nopeammin kristityt pelastuvat. Ajatus on melko itsekeskeinen kun pieni ryhmittymä ihmisiä pyrkii vaikuttamaan tieteen keinoin (öljynporaustornit ja teollisuus ovat vaatineet tieteellistä lähestymistapaa mahdollistuakseen) maailmanlopun jouduttamiseen. He haluavat vain nopeasti pois maailmankurjuudesta, muista ihmisistä ja luonnosta välittämättä. Samasta lähteestä kumpuaa itsemurhapommittajien touhut. He käyttävät yhtälailla tieteen tuloksia tappaakseen itsensä ja toivon mukaan mukana edes parikymmentä viatonta sivullista.

Mielestäni on aika harhaanjohtavaa kuvitella sen enempää tieteen kuin uskonnon olevan lähtökohtaisesti vaarallista. Molemmilla on paikkansa maailmassa, mutta tärkeintä olisi, että ihmiset pyrkisivät ymmärtämään omaa asemaansa suhteessa muihin ihmisiin ja hieman omaa käyttäytymistään. On kerrassaan ristiriitaista syyttää sen enempää tiedettä tai uskontoja, jos itse käyttää hyväkseen tieteen saavutuksia tai on uskonnollinen. Tällaisten ristiriitojen oivaltaminen ja löytäminen itsestään saattaisi muuttaa paljon, mutta se vaatii nöyryyttä. Asennetta. Siitä on lopulta pitkälti kiinni, mikä on hedelmä, jota toimintamme kantaa.