Jokaisella ihmisellä on erilainen käsitys kauneudesta. Sitä voi toisaalta kokea kaikkialla ja kaiken aikaa, mutta jokaisella varmasti on rajansa kauneuden kokemisessa. Maalaismaisemat ovat monien mielestä kansallisromanttisia ja kauniita, mutta kaikki eivät koe maaseutua samalla tavalla. Siihen ei sisälly niitä merkityksiä, joita maaseudulla elävä, sinne haluava tai maaseutua arvostava kokee.

Voisin luonnehtia itseäni visuaaliseksi, mutten ole kuitenkaan kummoinenkaan piirtäjä tai maalaaja. Valokuvia olen ottanut juuri sen verran, että voin sanoa ottaneeni kuvia. Sommittelu on osa taitoa saada kuvilla esiin kokemansa kauneus tai kuvauskohteensa viehätys. Omat kuvani olivat usein ongelmallisia jo pelkästään rajauksensa suhteen, eikä kuvauskohteetkaan olleet niin kovin mielekkäitä, koska olen ollut ujo ottamaan kontaktia ihmisiin. Olisinkin kehittynyt kuvaajana huomattavasti, jos olisin uskaltanut.

Minun tapani maalata maisemaa on kirjoittaminen. Kirjoittaessani tiloja tai elämää kuvaavia tekstejä keskityn lopulta aika vähän ympäristön kuvaamiseen, koska minua viehättää enemmän tilojen historia ja ihmisten kohtalot niissä. Niistä saattaa tulla leimaa antavia tummia sävyjä kuviin. Samoin saatan sirotella mukaan räikeitä värejä: keltaista ja punaista. Mistä ikinä nuo värit ovat tulleet minulle muistan tehneeni lukioaikana kuvakollaasin eräästä taidenäyttelystä ja kuva oli punamustakeltainen. Viehätys synkkiin sävyihin tulee varmasti myös jostain muualta kuin luontaisesta kauneudenkäistyksestäni, koska mitään käsitystä ei olisi, ellen olisi oppinut katsomaan kuvia ja elämää tietyllä tavalla. Minun idyllinen maisemani, kuten kauneudentajuni on syntynyt kokemuksistani.

Maisemassani kuolema on yhtä vakaasti osa elämää kuin passiivisuus on osa toimintaa ja väkivalta on osa rauhanprosessia. Ne ovat osa maailmankatsomustani ja sitä kautta luonnollisesti osa minua itseäni sekä kokemaani kauneutta. Filosofisesti ajatellen tuossa maisemassa on lukuisia asioita, mutta ne eivät ole vain minun tajuani varten, vaan muita ihmisiä varten oivallettaviksi pieniä yksityiskohtia myöten. Suurinta taiteessa on oman oivalluksen mahdollisuus ja siksi maisema/kauneus on aina merkityksellisempää, jos siitä on mahdollisuus löytää jotain itselleen. Ihmisen on mahdollista uusiutua ja kasvaa. Se on kaunista.

Itselleni on ollut yllätys, miten runoihini on suhtauduttu, koska niissä on väkivallan jäljet pinnassa. Verenmaku suussa ja varjot seinillä ihmiset kulkevat väjäämättä kohti seuraavaa päivää kenties koskaan ehtimättä oppia itsestään mitään uutta. Silti runojani lukeneista osa on sanonut runojeni olevan kauniita. Surussa ja menetyksessäkin on oma viehätyksensä ja kauneutensa, eikä lopulta elämää kauniimpaa asiaa ole. Elämä kaikessa kolkkoudessaan, varjopuolineen. Aina vain sitä kauneutta ei millään pysty kokemaan kun on liian väsynyt henkisesti tai oma sisäinen kipu on liian pinnalla. Joskus on vain helpompi vääntää hymy kasvoille ja olla kuin historiaa ei olisi. Runoissani ja runoillani on historia.


Sä menet opiskelemaan lakia, susta ei tuu mitään sossupummia, isä sanoi. Rapistelin taskussani muistivihkoa kuin olisin ravistellut päätäni. Kuka päättää elämästäni

Asianajajana täytin isäni toiveet, hän oli minusta ylpeä. Ostin hänelle lahjaksi veneen, jonka hän ajoi karille pari vuotta myöhemmin

Tehdä jotain vaikkei halua, sanoin pojalleni, se on luonnonlaki. Mitä sinä haluat, hän kysyi ja vuotta myöhemmin vaimoni jätti minut ja otti hänet mukaansa. Kävin töissä liian usein kunnes sairastuin

Löysin muuttokuormasta vanhan muistivihon johon olin kirjoittanut isäni sanat minulle. Niiden sanojen alla olivat minun sanani, joita en osaa enää tulkita


Elämä on pitkä juoksu, ei se juoksemalla lopu. Jotkut kuluttavat juoksemiseen elämänsä, kaikki saman asian perässä. Minkä, sen kun itsekin tietäisi. Valaisevia hetkiä on paljon, mutta useimmiten on niin pimeää, ettei näe ymmärtää

ja ovet käyvät. Niin kauan kuin ovia on ollut, ne ovat käyneet. Kuka tahtoo sisään, kuka ulos. Päämäärä on selvä, he sanovat, tietämättä itsekään miksi, mihin matka ja miksi

valvoin aamukuuteen, kuten usein näinä päivinä. Join aamukahvin, luin aamun lehden, poltin tupakan ja kömmin vaivalloisesti peiton alle. On kylmä. Aurinko on noussut taivaalle ja on vaikea saada unta. Miksi edes yrittää


Yön jälkeen
      makuuhuoneessa
valkosipulin ja vanhan viinan tuoksu
se kotoinen
      jonka muistaa vielä
      vuosien jälkeen
      kun ihmiset kysyvät
      oliko sinulla onnellinen lapsuus


odotin sinua kotiin viideltä
mutta tulit vasta kun olin peitellyt pojan
haisit viinalta
olit polttanut
yrititkö peitellä jonkun naisen tuoksua
etkä pyytänyt anteeksi
vaan selitit mitä olit tehnyt
ja miten rasittavaa on selittää minulle kerta toisensa jälkeen

kun siirrymme makuuhuoneeseen
revit yltäni vaatteeni
kaadat sänkyyn ja käyt päälleni
raskaasti jyskytät minua
haluan pois alta tai huutaa, mutten voi
              poika heräisi
silloin
näen hänen hämmentyneet kasvonsa ovella


Kaukaisuudessa rahtilaivat lipuvat länteen. Nainen istuu laiturin päässä jalat vedessä, partaterä kädessä. Hänen mielessään kaikuvat kysymykset ja hän tietää vastausten olevan valhetta. Kunnes kuolema heidät erottaa ja tyyni vesi tummuu.


yllään kuluneet takit sekä housut
viettivät iltansa baarissa
nukkuivat samassa parakissa
heillä
oli yhteiset pornolehdet
juomat
ja petivaatteet

yksi sotkeutui huumeisiin
yksi kuoli tulipalossa
kaksi joutui vankilaan pahoinpitelystä

hyviä isiä olivat


Hedelmistään Jumala tunnetaan
huudoista linja-autoissa, metrotunnelissa
hiljaisina kävelevistä lapsista
vanhempainsa vallan alla
tästä ei sitten kotona kerrota

he asuvat tässä talossa
alimmassa kerroksessa
kulkiessani ohi heidän ovensa
kuulen isän ylistyksen
lapsen hysteerisen itkun
astuessani hissiin

hän ottaa minua kädestä ja kysyy
"oletko sinä mun kaveri?"


et vastannut puheluihini
tai katkaisit ne jo alkuunsa
kysyin sinulta
            onko sinulla kaikki hyvin
taisit vastata
mutten ymmärtänyt

ajatuksissani
unohdin siivota ja syödä
pyörin päivät yhtä ympyrää
kunnes vaivuin uneen viideltä


Rakastelet kuin teet ruokaa: ei lihaa, ei vaivaa ja syötyäsi oksennat
Voisit yhtä hyvin vain rakastaa
itseäsi

uhraat vain niille, jotka rakastelevat kuin sinä


katsot minua silmiin
sanot:
          sinulla ei ole mitään anteeksipyydettävää
          satutat vain itseäsi ja se satuttaa minua
hoet miten tärkeää on osata antaa anteeksi
itselleni niistä teoista
valinnoista jotka ovat satuttaneet minua
ja pyydät minua menemään peilin eteen
          pyydä itseltäsi anteeksi
kasvoni ovat meikintahrimat
                        tämäkö minä olen
itkuiset, vieraat silmät katsovat minuun
jalkani pettävät altani kun sanat tulevat suustani
jään istumaan suihkunmärälle lattialle
sinä itket oven suussa