Sanomisieni vuoksi minun epäillään olevan teosofi. Piti tarkastaa, mitä se käytännössä tarkoittaa. Sekoitan sen aika usein kristilliseen salatieteeseen. Lukemani perusteella teosofi on kuitenkin ihminen, joka ei etsi vastauksia vain Raamatusta, vaan etsii niitä jokaiselta elämänalalta, jopa eri uskonnoista. Voi olla niin, että kristittynä saattaisin olla siihen suuntaan aika vahvasti kallellaan, mutta on myös paljon eroavaisuuksia, joiden puolesta en ehkä ole teosofi alkuunkaan.

Tässä lähettämättä jäänyt vastaukseni kysymykseen, joka jäi lähettämättä pitkälti, koska aloin selittää taas aiheen sivusta. Ilmeisesti joku ihme selitysripuli iskenyt minuun, kun tuonne SJY:lle olen kirjoitellut. Toisaalta ainahan minä selitän:

Teosofia on yksi tapa tutkia todellisuutta ja siinä on omat puolensa. Jos haluat tulkita minun olevan teosofi, voin olla sitä, mutta minun on samalla sanottava se, että en koe olevani viisas, vaan koen eläväni. Enkä vaikka olen tutkiskellut monia uskontoja ja, kuten aiemmin olen sanonut, opiskellut psykologiaa. En kuitenkaan katso tärkeäksi kuin esittää kysymyksiä niin itselleni, Jumalalle, maailmalle ja teille siitä, mikä on Jumalan ja meidän todellinen suhteemme. En aio väittää tietäväni vastauksia muiden ihmisten puolesta, koska suhteeni Jumalaan on henkilökohtainen. Jos minun uskomukseni ja tutkailujeni kohteet tuntuvat riskialttiilta yhdistelmältä sanoisin, että näiden avulla voi myös löytää vakuuden sille, että Kristus on totta. Voinko sitä teille jotenkin todistaa ja onko minun edes tarvetta, kun niin moni uskoo puhuvansa Jumalan tai Kristuksen suulla lainatessaan Raamattua aina tappiin asti.

Minä näen paljon tuskaa ja ahdistusta ihmisissä, jotka sanovat uskovansa vapauttavaan ja parantavaan Jumalaan. Pitäisikö minun uskoa silloin, että he todella uskovat oikeaan henkeen ja, että heidän uskonsa tekee heille hyvää? Kuten te koette, että minä selitän liikaa tai olen vihainen - vakuutan olevani varsin rauhallinen - ja voitte kokea, että olen väärillä poluilla, lienee syytä kehoittaa pitämään huolta omista selityksistänne ja uskostanne. Osoittelu ei ole ennenkään kovin pitkälle johtanut sen enempää kristinuskon kuin maailmanhistoriassa, ellemme sitten ole punomassa keskuuteemme jonkinlaista maailmansotaa. Ehkä se sota kuitenkin on jokaisen meistä käytävä itsessämme ja siitä sodasta meidän täytyy uskaltaa kantaa itse vastuu. Liian usein vastuu ja syyt sälytetään pois meistä itsestämme, ettei tarvitsisi kohdata sitä julmaa totuutta, että olemme saattaneet olla koko ikämme väärässä ja siinä sivussa satuttaa montaa, montaa ihmistä.

Mistä viisaus löytyy? Joku sanoo, että kaurapuurosta, toinen sanoo sen löytyvän ehdottomasti Raamatusta. Jos kestämme tätä maailmaa, emmekä ainoastaan siedä; jos pystymme käsittelemään ihmisten aikaansaannoksia ja mielentuotteita; uskon ja olen löytänyt samaa viisautta muista uskonnoista. Syövätkö ne toisiaan? Mielestäni eivät, vaan voivat parhaimmassa tapauksessa puhua toistensa puolesta. Jos kyseenalaistamme muut uskomukset, muut elämäntavat, erilaiset tulkinnat, mikä estää ihmisiä tekemästä samoin sille sanomalle, jota yritämme levittää? Evankeloijat kautta maailman puhuvat vain ja ainoastaan 'yhtä kieltä', eivätkä ole halukkaita parantamaan kielitaitoaan. Maassa maan tavalla - meidän tulisi opetella muitakin kieliä ja perehtymään elämään ja Jumalaan syvemmin kuin vain luottamalla omiin harmaisiin aivosoluihimme ja selityksiin, joita löydämme Raamatusta ilman minkäänlaista kiinnekohtaa omaan elämäämme.