Luin loppuun tenttikirjan, jota en tule tenttimään. Kyseinen kirja käsittelee laadullista asennetutkimusta. Jäin pohtimaan, mikä tuossa kirjassa on oleellista, ja jos tuota tenttisin, mitkä olisivat mahdollisuuteni onnistua tentissä. Päädyin seuraavaan.

Peruskoulun ala-asteella kokeet olivat ajoittain ihan kivoja. Tehtävät olivat kohtuullisen yksinkertaisia ja niitä olen ottanut talteenkin, koska niistä näkee hyvin nopeasti, miten kokeessa on pärjätty ja missä on mennyt väärin. Yläasteella ja lukiossa vastaukset alkoivat pidentyä. Edelleen positiivista oli, että kokeet sai takaisin. Niistä näki numeron ja sitten punakynällä alleviivattuja kohtia, missä olisi kenties ollut jotakin parantamisen varaa tai selkeitä virheitä. Ammattikorkeakoulussa puhuttiin jo tenteistä. Tuossa vaiheessa minua ei enää suoranaisesti kiinnostanut lukea niihin ja numerot muistan vain opintorekisteristä. Se, missä kohtaa vastauksissani oli korjattavaa, ovat itselleni mysteeri, mutta toisaalta minua ei suuremmin kiinnostanut silloin eikä kiinnosta myöskään nyt.

Yläasteajoista lähtien en ole pitänyt sen enempää kokeita kuin tenttejä kovinkaan mielenkiintoisina tai omalta kannaltani opettavaisina. Historia oli yksi inhokkiaineistani, vaikka toisaalta historia kiinnosti. Syy historia-antipatiaani on se, että historian kirjat ja kokeet olivat täynnä vuosilukuja ja knoppitietoja. Kun olin saanut jonkin luvun päähäni, unohdin sen välittömästi. Kerran sain kuitenkin historian kokeesta arvosanaksi kiitettävän. Tuon historiallisen kokeen olen mahdollisesti säilyttänyt jossakin, mutta jos minulta kysyttäisiin nyt samat kysymykset, saattaisin reputtaa kokeen. Olkoonkin, että oppilaiden tai opiskelijoiden täytyy käydä kokeissa tai tenteissä, jotta oppimisen tasoa voidaan mitata, voitaisiin yhtä hyvin ottaa huomioon sen opin taso, joka lopulta jää haltuun vuosien jälkeen. Tuosta näkökulmasta lähemmäs 90% kaikista kokeista ja tenteistä on ollut kannaltani täysin turhia.

Yliopistoa pitäisi osata arvostaa. Olenhan itse kyseisessä opintomyllyssä tällä hetkellä. Tentit määrittelevät useissa aineissa ja pitkälti opiskelijoiden menestyksen sekä etenemisen opinnoissa. Yllätyin itsekin, miten hyvin tentit ovat kohdallani menneet, mutta itse oppi on tullut kyllä aivan muita teitä kuin tentteihin lukemalla. Lisäksi totesin jo hyvin varhaisessa vaiheessa, etteivät tenttien tulokset eri laitosten kesken ole millään muotoa vertailtavissa. Jos pääaineestani saan vastaavalla tietämyksellä ja tavallani vastata tenttikysymyksiin tasaisesti keskitasoa olevia numeroita, ensimmäisessä sivuaineessa saan hyviä arvosanoja ja toisessa sivuaineessa reputan. Siksi näyttää olevan tenttikirjojen lukemistakin tärkeämpää olevan se, että oppii kussakin aineessa vallalla olevan vastaamistavan. Mikä on tästä oppimisesta tarkalleen hyöty, jos kaikkien tulisi onnistuakseen ja menestyäkseen toimia jotakuinkin oppiaineen vaatimalla tavalla?

Mediatutkimuksen professori Jukka-Pekka Puro Turun yliopistosta sanoi hyvistä tutkijoista puhuessaan, että parhaat tutkijat ovat yleensä "hörhöjä". He ovat tutkijoita tai tutkijapersoonia, jotka välittävät hyvin vähän perinteisistä ja vallalla olevista menettelytavoista. He sotkevat tietoa keskenään ja pyrkivät löytämään uudenlaista tietoa, uudenlaisista näkökulmista. Olkoonkin, että hyvät tutkijat ovat onnistuneet myös tenteissään, niin heidän täytyy silti etsiä tietoa lukuisista muista lähteistä pystyäkseen perustelemaan kantansa. Nämä muut lähteet eivät ole tenttikirjoja, eikä niitä tentitä, eivätkä ne siksi mittaa millään muotoa opiskelijan menestymistä opinnoissaan.

Nykyinen opintopiste- tai aiempi -viikkojärjestelmä näyttääkin olevan tärkeämpi byrokratian kannalta: miten muuten opiskelijoiden etenemistä opinnoissaan voitaisiin tarkkailla kuin keräämällä jonkinlaisia pisteitä? Tentit tai kokeet ovat mitä helpoin ja kätevin tapa seurata tuota edistymistä. Hyvän tutkijan ja kirjoittajan työkalupakki kuitenkin koostuu jostakin aivan muusta tiedosta kuin siitä, mitä koulu- tai tenttikirjat antavat. Ne toimivat eräänlaisena pohjana tulevaa varten, jos oppilas tai opiskelija pitää tiettyjä asioita tai lähteitä tarpeeksi mielenkiintoisina.

Opiskelusysteemi on kuitenkin saanut tenttien rinnalle varteenotettavia vaihtoehtoja. Esseet, pienoistutkielmat ja oppimispäiväkirjat voivat joissakin tapauksissa olla huomattavasti hyödyllisempiä myös opiskelijoiden jatkon kannalta. Se on kuitenkin aivan varmaa, että niissä on lopulta enemmän tehtävää kuin tenteissä. Sen sijaan, että lukee tenttikirjan, saattaa joutua lukemaan pari muutakin kirjaa, mutta eihän se ole millään muotoa välttämätöntä. Ensimmäinen opintokokonaisuuteni mediatutkimuksessa antaa osviittaa. Luin tenttikirjan niin huolellisesti kuin osaan. Oppimispäiväkirjan tuli käsitellä luennoilla esiteltyjä kokonaisuuksia ja itse tentti käsittelee luonnollisesti tenttikirjan sisältöä. Kirjoitin oppimispäiväkirjan ja sain arvosanaksi parhaan mahdollisen. Palautteessa kerrottiin minun tarttuneen erittäin tärkeisiin asioihin ja soveltaneen tenttikirjan kirjoittajan ajatuksia oivallisesti. Tentistä sain arvosanaksi hylätyn.

Kyseinen tenttikirja on hyvä yleisteos viestinnästä. Jos aihe kiinnostaa, se kannattaa lukea, vaikkei sitä tenttisi. (kirja on Jostein Gripsrudin Understanding Media Culture) Sitä tuli soveltaa, mutta tenttikysymykset eivät antaneet juurikaan soveltamismahdollisuuksia. Lisäksi suoraan sanoen inhoan kysymyksiä, jotka keskittyvät johonkin yksittäiseen alalukuun kirjassa ja on muotoa: "Kenen kirjan kirjoittajan kirjassa esittelemän teoreetikon ajatukset soveltuisivat kirjoittajan mielestä parhaiten ongelman X ratkaisuun?" Voin tarjota vakiovastauksekseni Pierre Bourdieu, jonka ajatuksista tiedän kohtuullisesti, vaihtoehdoksi toki kävisi myös Jürgen Habermas, jonka tiedonintressiteorian tunnen melko hyvin. Kun valitsen Bourdieu'n olen väärillä jäljillä, ansaitsen arvosanaksi hylätyn. Kun valitsen jälkimmäisen, olen edes auttavasti mukana. Elämä on täynnä valintoja, niin näyttävät olevan myös kokeet ja tentit, mutta millä tavalla valinta mittaa ihmisen oppimista? Kyse kun ei kuitenkaan ole siitä, että valitsenko syötäväkseni kärpässienen vai kanttarellin. Ne ovat ihan konkreettisesti hyödyllisiä asioita tietää, mutta kenen oppimista sekään auttaisi, jos kertoisin ketä ihmistä maailmassa eniten arvostan tai kenen teoreetikon ajatukset ovat lähimpänä omiani. Yhtä hyvin voisin kysyä: ketä kaikista maailman opiskelijoista se voisi kiinnostaa?

Nähdäkseni tenttien rinnalla on jo nyt siis parempia vaihtoehtoja, mutta ne saattavat olla työläämpiä. Myös nykyinen opintopistejärjestelmä joutuisi jälleen muutokseen tai erilaisia kokonaissuorituksia pitäisi pistää entistä raaemmin osiin. Esseissä ja oppimispäiväkirjoissa suositeltava soveltava kirjoittaminen olisi nähdäkseni hyvä tie alkaa rakentaa jonkinlaista vaihtoehtoista reittiä kohti akateemisempaa ilmaisutapaa. Oman ilmaisutavan löytäminen ei tapahdu yksinomaan tenttivastauksia kirjoittamalla. Sen sijaan esseissä annettavat vapaudet tulisi määritellä sen mukaan, että jokainen pyrkisi löytämään jonkin itseään kiinnostavan näkökulman annettuun tai omavalintaiseen aiheeseen. Pidän esimerkiksi antamassani mediatutkimuksen kurssikokonaisuudessa olleesta oppimispäiväkirjatehtävästä, mutta tentti oli yksinkertaisesti aivan liian suppea-alainen kirjan kokonaisuuteen nähden. Opintosuoritusten kannalta tärkeämpää on silloin määritellä tehtävän pituus eli onko oppimispäiväkirja yhden tai kahdeksan sivun mittainen määrittelisi paljonko kyseisestä tehtävästä voi antaa opintosuorituksia. Nähdäkseni muutamakin sivu omaa ajattelua on aika paljon enemmän kuin se, jaksaako vääntää tenttivastaukseen ranne helläni neljä sivua liirumlaarumia, jonka unohtaa seuraavana pyhäpäivänä.