Jääkiekko kiinnostaa eräitä ja toiset eivät ymmärrä kyseisen lajin hienoutta. Toisaalta joku saattaa pitää taitoluistelua tai raviurheilua hienoina lajeina, kun se jääkiekosta ymmärtävä ryhmä ihmettelee, mikä niissä sitten on niin erinomaisen hienoa. Makukysymyksiä tykkänään. Yhteinen tekijä näillä kolmella lajilla kuitenkin on, että jalostamalla tehdään voittajia. Lajien keskinäinen ero voittamisen suhteen puolestaan on, että jääkiekko on joukkuelaji, jossa voittajia on kerralla useampia, kun taas kaunoluistelussa niitä voi olla yhdestä kuvioluisteluryhmään ja hevosurheilussa pääsääntöisesti ohjastajan lisäksi omistaja.

Lajien sisäisiä eroja voidaan luetella muitakin. Keskeisiä eroja ovat myös ne, että kun puhutaan joukkuelajista, jokaisen joukkueeseen (tiimiin) kuuluvan taidot ja psyyke ovat tärkeitä. Tiimeistä sanotaankin, että ne ovat juuri niin hyviä kuin niiden heikoin lenkki. Yksilajeissa sen sijaan ratkaisevat yksilön taidot ja hänen psyykensä. Jolloin yksilö on juuri niin hyvä kuin hänen heikoimmat kohtansa: jos hän ei ole psyykkisesti valmis voittamaan, voittoa ei tule; jos häneltä puolestaan puuttuu taidollisia tai fyysisiä ominaisuuksia, joita voittoon tarvitaan, hän tuskin voittaa. Sanotaan kuitenkin, että kun tahtotila on kova, se useammin tasoittaa fyysisiä puutteita. Jos tahtotila taas on huono, ylivertaiset fyysisetkään ominaisuudet eivät voittoa tuo.

Olen itse melko välinpitämätön, mitä tulee omaan menestykseeni. Tiedän, että kun tahtotilani on hyvä, ja olen valmis tekemään töitä, menestyn todennäköisemmin kuin, jos en tekisi lainkaan töitä. Minulla ei ole mitään lajia, jossa saattaisin taistella voitosta, mutta elämässä on muitakin osa-alueita, joissa kilpaillaan menestyksillä. Työpaikansaanti voi olla kiinni erinäisistä muistakin tekijöistä kuin osaamisesta eli em. taidoista. Tahtotila ja ulosanti saattavat ratkaista huomattavasti enemmän kuin se, että taitaa työn vaikka silmät kiinni.

Olen kuitenkin kiinnostunut voittamisen kulttuurista, sen kehittymisestä, miten se kehittyy, mitä kaikkea tarvitaan siihen, että jostakin joukkueesta tai yksilöstä tulee voittaja. Kyse on pitkälti asenteesta, kun puhutaan kulttuurista puhutaan tekemisen tavoista, kun kaikki tämä yhdistetään psyykkisiksi ominaisuuksi, voidaan puhua myös uskosta voittoon. Usko voittoon ja asenne puolestaan korreloivat itseluottamuksen kanssa, joka kumuloituu voitoissa. Voittojen myötä psyykkiset ominaisuudet voimistuvat entisestään, ja kun joukkueet tai ihmiset luottavat itseensä liikaa, työnteko saattaa kärsiä ja lopulta mennään liian paljon itseluottamuksen ja uskon mukaan. Seurauksena voi olla laiskat otteet ja sitä myötä tappiot.

Ennätykselliset voittoputket voivat syntyä vahvasta rutiinista ja kovasta tahtotasosta, jonka myötä työmäärä pysyy kovana kaiken aikaa. Siitä huolimatta kaikissa lajeissa liikkuvia osia on useita. Hyvänkin esityksen jälkeen voi hävitä, kun vaan toiselle osuu paremmat säät, suksivoiteet, mieliala ja terveystilanne. Vaikka tappio yhtenä hetkenä tulisikin ja voitot karttaisivat, uskoa ei saa menettää, koska sitä myötä työnteko loppuu ja niin tiimi kuin yksilö voi lamaantua.

Näistä asioista mikään ei kuitenkaan toimi aivan samalla tavalla voittajaveikkauksissa, lajittomassa lajissa, jossa siinä on omat sääntönsä ja hienoutensa. Kunnioitan kuitenkin lopulta enemmän niitä, jotka pystyvät hienoihin suorituksiin, vaikka eivät voittaisi kentillä tai juoksuradoilla. Se, mitä kaikkea nämä lajit sitten kapitalistisessa järjestelmässä muuten aiheuttavat, ovat oma tarinansa.