Sinulla se on iso tukki silmässä, kun minulla on vain hammastikku. On yksi ihminen, joka toistuvasti hokee minun tarvitsevan psykiatrista apua. Minua on kahdesti elämässäni kutsuttu Antikristukseksi. Suhteiden loppuessa osoittimet osoittavat aina, miten huonosti olen hoitanut asiat. Minä koetan sanoa, ettei ihmissuhteissa koskaan ole yhden kauppaa, mutten myöskään pidä muiden ihmisten osoittelusta. Mikä omituisinta, nämä samat ihmiset, jotka syyttelivät minua, todennäköisesti syyttelevät itseäänkin.

Toisen ihmisen viat ja vääränlainen toiminta on helppo huomata. Se johtuu siitä, että kukin ihminen on ikäänkuin muiden ihmisten observoija, tarkkailija koko ikänsä. Kaikki eivät jaksa muita ihmisiä tutkailla, vaan porskuttavat läpi elämänsä kunnolla tutustumatta muihin. Millainen minäkuva kullekin ihmiselle rakentuu muista ihmisistä peilaamalla, tulee olemaan vahvasti se, mitä ihmiset uskovat itsensä ja muiden ihmisten olevan. Ihmisellä tulee väistämättä olemaan jonkinlaisia odotuksia niin itseään kuin muita ihmisiä kohtaan. Ja kun nämä odotukset eivät täyty, ihminen pettyy. Olen minäkin pettynyt itseeni, olen pettynyt muihin ihmisiin ja nimenomaan siksi, että olen ajatellut (odottanut) jotain muuta kuin, mitä lopulta on tapahtunut. Kenessä vika?

Voisin purkaa loputtomasti muiden ihmisten ongelmia, neuvoa heitä tekemään asiat toisin. Silti he jatkaisivat todennäköisesti aivan samalla tavalla, koska heidän pitäisi itse toivoa muutosta. Heidän tulisi ymmärtää, että heidän on muututtava jollain tavalla. Ei ole helppoa huomata omia virheitään, ongelmakohtiaan, vääränlaisia toimintamalleja, jotka ovat usein opittuja. Poisoppiminen on yksi haaste, mutta aivan mitätön haaste ei ole sekään, että ihminen ymmärtäisi itse tarvitsevansa sitä. Voi olla, että ihminen on hyvinkin tietoinen siitä, minkä asian pitäisi muuttua, mutta ihminen ei osaa tehdä asialle mitään. On myös paljon ihmisiä, jotka voivat kysyä: "miksi ihmeessä mun pitäisi muuttua? mä olen onnellinen näin." Suurin harhoista lieneekin onnellisuus. Kun kerran olet onnellinen, toisella kertaa olet onneton. Vaarallisempaa on se, että ihminen itseasiassa tiedostaa hyvinkin olevansa onneton, muttei tee asialle mitään. Silloin ryvetään masennuksessa, annetaan muille ihmisille avaimet tehdä ihan mitä vain ja sitä kautta itseasiassa ihminen valtuuttaa itsensä levittämään pahaa oloa tavalla tai toisella ympäristöönsä.

Ihminen, joka on tietoinen siitä, että jonkin asian pitäisi muuttua voi sentään keskustella asiasta. Hän on muutoshaluisempi ja se on aina askel eteenpäin. Lisäksi vain sillä tavalla ihminen voi opetella tuntemaan itsensä ja myös muita ihmisiä. Meistä kukaan ei ole ainutlaatuinen, vaikka meistä jokainen on yksilö. Vaikka meistä tuntuisi, että meillä on jokin ongelma, joka tuntuu koskevan meitä itseämme, on takuuvarmasti lukuisia ihmisiä, joilla on sama ongelma, ja vielä enemmän on ihmisiä, jotka pystyvät samaistumaan siihen. Jos neuvoja kaipaa, neuvojia löytyy aina. Jos puolestaan tarvitsee vain ihmisen, joka hyväksyy sinut sellaisena kuin olet, sinun täytyy ensin kertoa millainen ihminen olet. Vaikka lähipiirissä ihmiset kyllä ovat sen mahdollisesti huomanneet jo ajat sitten. Lähes jokaisella on kuitenkin tarinansa kerrottavana, joka johtaa siihen, miten asiat alkoivat mennä väärille urille.

Voin sanoa, ettei minulla ole ongelmia. Elän niin onnellisena kuin suinkin kykenen. Eikä elämässäni ole mitään vääriä uria. Elämä vain soljuu eteenpäin, niin kuin sen pitääkin. Jokaisessa kohdassa olen oikeassa, mutta samalla tolkuttoman väärässä. Keskitasoon ja tähän tyytyminen olisi itseäni ja muita kohtaan rikos. Kykenen parempaan, kasvamaan ihmisenä ja pystyn myös parantamaan omaa elämisen tasoani, henkisesti. Minulla ei ole tarvetta osoitella isääni, josta monet ongelmani johtuvat. Isäni on lopulta vain yksi työkalu, jonka avulla voin koettaa ymmärtää itseäni. Hänestä puhumalla voin löytää yhtäläisyyksiä, opittuja toimintamalleja. Eilen havaitsin itseasiassa, että minussa on aika paljon äitiniveljeä. Se voisi olla aika kammottava löytö, jos tietäisi hänestä sen, minkä minä. Silti kyse on nimenomaan yhtäläisyyksien tiedostamisesta. Jos koko elämä menee ajatellen: "minä en halua olla sellainen kuin isäni/äitini/enoni ja se, joka väittää minun olevan samanlainen, on hullu", sitä varmemmin yllätyksiä on luvassa.