Päihteidenkäytöllä on pitkä historia. Se on kulkeutunut rituaalisesta toiminnasta kohti maallisempaa. Sille on annettu eri aikakausina erilainen painoarvo, mutta maallistumisen myötä alkoholista on tullut merkittävä osa nykykulttuuria. Sitä käytetään juhlassa, juhlissa, iloissa, mutta myös suruissa.

Alkoholiin on sisällytetyt arvot ovat olleet pääsääntöisesti melko negatiivisia silloin, kun kulttuuri on vanhaa, ja alkoholia on käytetty tuon kulttuurin alistamiseen. Etelä-Amerikan sademetsäalueella valkoiset miehet käyttivät viinaa kauppatavarana ja palkkana, saadakseen sikäläisiltä heimoilta haluamansa. Edelleen viinalla maksetaan palkka osalle siperialaisista, koska ajatellaan, etteivät he tee mitään rahalla - eihän heillä ole kauppoja tai pankkeja. Vaikutukset vanhoihin kulttuureihin ovat olleet kuitenkin melko rajuja, ja esimerkiksi jotkut heimot Etelä-Amerikassa ovat kieltäytyneet alkoholista, koska he ovat huomanneet alkoholinkäytön olevan pahaksi heille. Sen sijaan siperialaiseen mentaliteettiin alkoholi tuntuu sopivan paremmin.

Japanissa voimakkaaseen humalaan, kontrollin menetykseen suhtaudutaan penseästi. Kristillisissä kulttuureissa viiniä (alkoholia) on käytettävä kohtuudella, islamilaisessa kulttuurissa ei lainkaan. Siitä huolimatta niin Japanissa kuin kristillisissä kulttuureissa tavataan alkoholisteja, kuten tavataan monenmoisia muitakin päihteenkäyttäjiä. Yksi tekijä on se, että päihteitä on saatavilla ja seuraavat syyt voivat olla hyvinkin yksilöllisiä. Toisaalta päihteet voivat olla tapa "unohtaa", "kapinoida" tai "tulla luovemmiksi". Vaikka alkoholi on menettänyt alkuperäisen merkityksensä ja tarkoituksensa osana riittejä ja transsia, silti siinä on nähtävissä kytköksiä ikiaikaiseen ajattelutapaan. Alkoholiin sisällytetään edelleen voimia tai henkiä, jotain mystistä, joka vie ihmiset toisiin tajunnantiloihin.

Päihteiden käyttö luovuuden vuoksi on aika vähäistä. Lukuisat ammattikirjailijat ovat huomanneet, ettei humalassa työskentelystä tule mitään. Silti osa heistä on jatkanut työtään, koska humala vaikuttaa vain heihin. Sen sijaan esimerkiksi elokuva-alalla alkoholia toki nautitaan, mutta kuvaajan, äänittäjän tai ohjaajan ollessa humalassa, suuremman joukon työnteko häiriintyy. Ensimmäisessä tapauksessa kukaan ei tule kysymään, miksi kirjailija juo, mutta esimerkiksi kuvaajan juodessa itsensä tolkuttomaan humalaan päivästä toiseen, joku saattaa tuon kysymyksen esittää. Onko kyse sittenkään luovuudesta vai jostain muusta?

Unohtaminen on kenties selkein syy käyttää päihteitä. Raskaat työt vaativat raskaat huvit. Puhutaan siitä, miten tärkeää on joskus nollata pää. Joillekin se on tärkeää, toisille ei. Se ei ole mikään yleisinhimillinen tarve, vaan se on juojan oma tarve. Siksi kysymys lähinnä vältetään sillä, että pidättäydytään selityksessä työn raskaudesta ja aivojen nollaamisesta. Siitä syystä käytän tässä kohtaa sanaa "unohtaa". Ihminen haluaa siirtyä johonkin toisen tajunnantilaan, käyttää alkoholia ilokseen ja juhliakseen, jättää taakseen hetkeksi arki (tai oma, masentava elämä). Syyt voivat olla moninaisia, mutta toistaiseksi en ole onnistunut tapaamaan ketään, joka olisi pelkästään päihteitä käyttämällä lopullisesti unohtanut sen, mitä on halunnut unohtaa. Kuolema toki on viimeistään korjannut tuon puutteen. Tavoiteltaessa iloa ja hetkellistä unohdusta, samaan lauseeseen voi olla vaikea sovittaa kuolemaa. Ilo on toki nopeammin saavutettavissa, kuolema tuntuu niin kaukaiselta, ettei tälle ajatukselle haluta uhrata enempää aikaa. Viime kädessä, kun se tarkoittaisi, että koko säännöllisesti ja rankasti bailaava kansa haluaa alitajuisesti unohtaa ja kuolla.

Isäni oli bailaaja. Hänen tapansa bailata toki oli hieman tavallisesta poikkeava, mutta toki siihen kuului baarissa rilluttelu, "ystävien" tapaaminen ja naisissa käyminen. Se ei ollut loppuvaiheessa edes mitenkään hetkellistä unohdusta, kun hän saattoi olla humalassa viikkokausia. Häneltä ei voi enää kysyä, mitä hän halusi unohtaa, mutta kuvitella toki voi. Syitä on voinut olla lukuisia ja osa niistä syistä on pitkälti samanlaisia kuin itselläni saattaisi olla. Valitsimme kuitenkin erilaiset tiet elämässämme. Voin kuitenkin sanoa, että ehkä niin isälläni oli kuin itselläni on ollut jonkinasteinen, alitajuinen tarve kuolla. Omassa tapauksessani ei voida kuitenkaan puhua unohtamisesta, koska olen pikemmin halunnut muistaa kaiken.

Unohduksen toinen puoli saattaa olla se, että ihminen on tunteva olento, ja joitain tunteita on vaikea käsitellä. Ihmiset voivat juoda suruunsa yhtä hyvin kuin iloonsa. Se, kummanlaisesta juomisesta on kyse, tuskin on juojan itsensä määriteltävissä. Sillä arjen ollessa ankeaa, nollaamista tarvittaessa, jokin asia ihmisen elämässä on jollain muotoa huonosti. Se ei suinkaan ole ilon asia, vaan se olisi jollain tavalla käsiteltävä, tunnettava ja oltava rehellinen itselle. Siitä huolimatta näyttää olevan helppoa ajatella, että alkoholi ja kunnon bileet korjaavat kaiken. Suru on jotain paljon syvempää kuin ihmiset haluavat usein myöntää, aivan siinä, missä kuolemalla on usein ihmisen elämässä paljon suurempi merkitys kuin halutaan ajatella. Sekä surua että kuolemaa saatetaan pelätä. Nehän ovat molemmat tunnepohjaisesti varsin negatiivissävytteisiä. Iloon juominen saattaisi siksi liittyä hyvin erityisiin elämäntapahtumiin, juhliin, jotka eivät ole viikottaisia, eivätkä välttämättä edes kuukausittaisia. Iloon juominen ei johda unohdukseen eli kaatokänniin, vaan pieneen, sievään hiprakkaan, josta ihminen voi nauttia.

Viimeinen juomisen syy voi olla kapina. Kulttuuriset syyt, niin perheessä kuin yhteiskunnassa saattavat rajoittaa ihmisen toimintaa. Erilaiset kiellot ja määräykset voivat tuntua painostavilta. Alkoholia ei saa käyttää tai hukka perii. Toisaalta tullaan ajatukseen juomisesta tuota ajatusta vastaan (hukka perii) tai ylipäätään koko vallitsevaa arvomaailmaa. Joissain tapauksissa kapina saattaa olla ainoa tie pois sortovallan ikeestä. Siinä missä Ranskassa vallankumous johti johonkin uuteen, missä hetkellinen anarkia on yhteiskunnassa synnyttänyt uudenlaista järjestystä, ihmisen mielessä tuo taistelu on vähemmän yksioikoista. Tuosta kapinoinnista voi kuitenkin ajatella syntyvän jotain uutta, se on muurien murtamista, käyttäytymistä vastoin yleisiä odotuksia. Kapina tai vallankumous on kuitenkin historiassa hyvin nopea toimenpide, muurit murtuvat kun ovat murtuakseen. Nopeasti kapinasta tulee rutiinia ja hetkellisestä anarkiasta tulee tottumus. Pidempään kestäessään anarkia tai kapina eivät ole enää kannattavia. Toiseksi uusi järjestys saattaa olla lopulta tuhoisampi ja huonompi ratkaisu kuin aiempi, kuten Neuvostoliiton tai nykyisen Burman esimerkit saattavat noin yhteiskunnallisessa mielessä osoittaa.

Uskonnollisessa mielessä esimerkiksi juopottelu saattaa silloin olla tarvetta kieltäytyä noudattamasta kulttuurisesti hyvin voimakkaita kieltoja. Se saattaa olla yhtälailla perheen vallan kyseenalaistamista, jos omassa perheessä on hyvin nihkeä suhtautuminen päihtymiseen. Omassa perheessäni suhtautuminen on ollut pikemmin yltiöpositiivinen, joten minun kapinani on ollut luonteeltaan toisenlaista: olen ensin tiedostamattani, myöhemmin tietoisesti kieltäytynyt alkoholista. Vastapuolella tilanne voisi olla se, että kapinointi kiihdyttäisi niin alkoholinkäytön yleistymistä kuin esimerkiksi tupakoinnin muuttumista tavaksi. Silloinkin on lopulta unohtamisesta, joka kätketään kapinaan. Ihminen ei halua lopulta enää muistaa, miksi ylipäätään kapinoi, eikä selvitä sen enempää arvomaailmaa, josta on irtautunut kuin oman, uuden arvomaailmansa välistä suhdetta. Joskus käy niin, että se vanha järjestys olisi ollut parempi ja uusi järjestys on nopea tie kohti (itse)tuhoa.